Läkähdyttävä sunnuntairatsastelu

Palasimme juhannusreissusta jo puoliltapäivin tänään, joten ehdin oikein mainiosti tallille ennen päivän muita velvotteita. En tosin ole varma, oliko yhden maissa helteisenä kesäkuun iltapäivänä ratsastaminen ihan kauhean hyvä idea. Tallille päästyäni tuntui jo siltä, että sydän pomppaa rinnasta ulos kuumuuden vuoksi, enkä vielä edes tehnyt mitään. Aurinko oli mennyt puoliksi pilveen, onneksi, mutta missään ei ollut pienintäkään tuulenvierettä vaan ilma seisoi, lämpömittarin näyttäessä noin kolmeakymmentä. Ilma ei siis liikkunut, laisinkaan, mutta sitäkin enemmän joka puolella lenteli paarmoja. Mielettömän upeat puitteet pienelle ratsastushetkelle. Tiesin jo selkään kavutessani, että täällä ei jaksa olla kauaa ja hevonenkaan tuskin hommasta mielettömästi nauttii. 

Mukana tallilla ollut mies otti meistä hieman videota (ja huokaili ystävällisesti ääniraidalle siinä samalla). Yritin tänään keskittyä siirtymisiin ja ympyrällä ratsastukseen, sillä ötököiden vuoksi heppa oli viimeaikaista itseään reippaampi. Tässä kuitenkin hieman kaukaa kuvattua ravipätkää meidän tämänpäiväisistä ravailuista.Ötököitä lukuunottamatta tammuli vaikutti kohtalaisen tyytyväiseltä. Vielä tyytyväisempi se oli, kun ratsastuksen päätteeksi huuhtaisin sitä sienen kera ja mies vei sen vihreää popsimaan hetkeksi.

Juhannusaatonaatto

Juhannuksen kunniaksi pääsin tänään töistä jo hieman aiemmin ja suuntasin suoraan tallille, hieman jännittynein miettein. Vessillä on tällä hetkellä kaksi vuokraajaa helpottamassa meidän arkea ja he molemmat olivat alkuviikon käyntiensä jäljiltä sitä mieltä, että hepalla oli virtaa vähän muillekin jakaa, eikä ohjaus, jarrut tai vaihteistokaan toimineet ihan ideaalisesti. En siis tämän jäljiltä oikein tiennyt, mitä odottaa tämänpäiväiseltä ratsastukselta. 

Pian kuitenkin selvisi, että mietteeni olivat ihan turhia. Hevosen käyttäytymisen pohtimisen sijaan sain lähinnä jännittää, kuinka märäksi ratsastuksen aikana mahdan kastua, sillä tietenkin sade alkoi juuri, kun olin kapuamassa Vessin selkään. Temppuilusta tai ylimääräisistä spurteista ei kuitenkaan ollut tietoakaan. Käytin edelleenkin LG:tä ja tyytyväisyyteni siihen jatkuu myäs tämän kerran jälkeen. Mikäli heppa toimii noin kivasti kaikissa tilanteissa jatkossakin, en näe syytä palatakaan kuolainten pariin. Kunpa vain muutkin saisivat sen kanssa onnistumisen kokemuksia päivitettyjen varusteidenkin kanssa.

Vessukka on aiemminkin vähän ahdistunut uusista ratsastajista ja tämä on ollut meillä pienenä haasteenakin vuokraajien löytymisen suhteen. Olen toki kokelaille kertonut, että Vessi on hitaasti lämpenevää sorttia ja vie aikansa, ennenkuin se on sinut uusien tyyppien kanssa, mutta tokihan tuollainen pöhköily antaa siitä ajoittain hieman huonon kuvan. Pitkäaikaiset vuokraussuhteet ovat palkitsevia, kun samaa rumbaa ei silloin tarvitse toistaa jatkuvasti.

Tämänpäiväiseen ratsastukseen palatakseni, kaikki meni tosiaan ihan mallikkaasti. Ennakko-odotusten vuoksi keskityin alkuun tekemään siirtymisiä ja erilaisia pikku jumppajuttuja sinkoilun välttämiseksi ja Vessi vaikuttikin oikein rennolta ja tyytyväiseltä. Oikeassa kierroksessa se tosin oli selkeästi jähmeämpi ja kaivannee vähän tehokkaampaa jumppaa. Minä puolestani kaipaisin metsäisiä  maastoreissuja. Ei olla hetkeen päästy kunnolla tallustelemaan luonnon keskelle ja luulen, että kaivataan sellaista rauhaa molemmat pelkän kentällä pyörimisen sijaan. Loppukäynnit sentään otettiin läheisellä pienellä maastolenkillä, tyhjää parempihan sekin on.

Huomenna kiiruhdan vielä pikaisesti aamulla hetkeksi kentälle pyörimään ennen Keski-Suomeen suuntautuvaan juhannusreissuun lähtemistä. Saapa nähdä, onko silloin jo vastassa hurjan reipas polle!

Pahoittelut muuten typoista, niitä on turkasen hankala korjata tabletilla ja puhelimella! 

Aiemmin tässä kuussa, vielä kera kuolainten

Tää on parasta just nyt.

Kolme viikkoa sitten pakkasimme kimpsut ja kampsut ja muutimme uudelle tallille. Muuttomatka ei ollut pitkä, mutta tehdessämme sen "neljän ruuhkan" aikaan, kohtasimme puolen tusinaa rekkaa  ja muuta jännittävää. Onneksi luottoratsuni viis veisasi mokomista. Tosin, laista piittaamatta ratsastin turvallisuuden nimissä kevyen liikenteen väylällä. Niin kylällämme muutkin tekevät ja se tuntuu melko viisaalta ratkaisulta raskaasti liikennöidyn tien varrella.

Kontrasti vanhaan talliin on melkoinen, hetkeäkään en ole näiden viikkojen aikana tuota muuttoa katunut. Nykyisin nautimme pienestä arjen luksuksesta; hakepohjaisista tarhoista, jättimäisestä kentästä ja sisävessasta. Helpompien kulkuyhteyksien vuoksi harrastaminen on tuntunut entistäkin mielekkäämmältä, kun tallille raahautuminen ei vie niin paljon aikaa tai voimavaroja ja nyt on taas olemassa jonkinlainen talliporukkakin, jonka mukana puuhata. Tallilla on useampia vanhoja tuttuja ja olen tuntenut oloni mukavaksi ja tervetulleeksi kaikinpuolin. Vessi puolestaan on saanut massaansa takaisin (osin syynä varmasti ajoittainen laiduntaminen, meidän nurmi-imuri!) ja se näyttää selkeästi kotiutuneen uudelle tallille. Se on ollut varsin miellyttävä ratsastaa ja olen viime viikkoina nauttinut sen selkään kapuamisesta hyvin paljon. 

Vaikka Vessi on vaihtanut nyt tallipaikkaa viimeisen kahdeksan kuukauden aikana kahdesti ja yhteisen historiamme aikana se on asunut nyt viidellä tallilla ja viettänyt kuudennessa yhden kesänsä, olen muissa asioissa huomannut olevani huomattavasti rutinoituvampaa sorttia. Varusteita en kauheasti ole päivitellyt viime vuosina, mitä nyt muutama vuosi sitten ostin uuden satulan rungostaan rikkoutuneen tilalle ja pitkään haaveilemani meksikolaiset suitset käytettyinä kaverilta. En ole varusteurheilija, koska en ole kiinnostunut materiasta enkä toisaalta kovin rahakaskaan. 

Joitakin viikkoja sitten havahduin kuitenkin tilanteeseen, johon uskoin vain varustepäivityksen auttavan. Mieheni kävi yhtenä päivänä tallilla kanssani. Vessi tuntui tuolloin ihan kivalta ratsastaa, mutta videota jälkeenpäin katsoessani tajusin, että se aukoo suutaan jatkuvasti. Tarkemmin kun asiaa mietin, tajusin, että se on itseasiassa tehnyt sitä aiemminkin, mutta olen aina tuuminut asialle jonkin selityksen. Nyt tulin vain yksinkertaisesti siihen tulokseen, että hevoseni ei pidä kuolaimesta suussaan enkä halunnut enää ummistaa silmiäni asialta.

Meillä on ollut nyt useampia vuosia käytössä D-renkainen kolmipala ja olen periaatteessa ollut siihen melko tyytyväinen. Aiemmin meillä oli lainassa ja kokeilussa muutamia erilaisia kuolaimia, mm Baucher, mutta sillä ratsastaessa Vessi reagoi mielestäni liikaa vipuvaikutukseen. Viisi vuotta sitten Vessin suupielet hermostuivat ruohoon melko vahvasti ja sille tuli molemmille puolille haavaumat. Tuolloin lainasimme hetkeksi hackamoreja, kun en hennonnut kipeään suuhun kuolaimia laittaa. Heppa tuntui niillä ihan mukavalta ratsastaa ja tuuminkin nyt, että ehkä uskallan ainakin kokeeksi luopua suuhun tulevasta kuolaimesta tuon aiemman suhteellisen positiivisen kokemuksen jäljiltä. 

Vessi kesällä 2011

Muutamasta blogista olin lukenut jo pidempään hyviä kokemuksia LG Bridlestä. Taisinpa joskus tiedustella sitä joltakulta lainaankin, mutta kokeilu ei tuolloin onnistunut. Kun nyt tein havainnon Vessin suun aukomisesta ja lomarahjen maksukin oli sopivan lähellä, budjetoin hankinnan alkukesään. Satuinpa vielä

löytämään periaatteessa käyttämättömät, vain kokeillut kapistukset vähän edullisemmin, joten olin hankinnastani hyvin iloinen. 

Lauantaina fiksailin meidän suitset uuteen uskoon ja otin LG:t testaukseen. Ohjaus ja jarrut toimivat oikein hyvin, mutta heppa ei suostunut ravaamaan. Se myös pakitteli eikä tuntunut muutenkaan ihan normaalilta itseltään. Tuumasin, että säädöt olivat varmaan vielä liian tiukilla ja sunnuntaina laitettuani turparemmiä löysemmälle, alkoi hevonenkin toimia! Otin kokeeksi muutaman pienen ravipätkän kentällä ja sen jälkeen suunnattiinkin tallikaverin kanssa maastoon! Hyvin epätyypillistä minulle, lähteä nyt muutaman hassun minuutin kokeilun jälkeen uusien päävehkeiden kanssa tallustelemaan tuonne moottoriajoneuvojen sekaan! Hieman kieltämättä jännitti, sillä vaikka tuntui, että jarrut on kyllä hyvin hallussa, tunne oli kuitenkin vielä hieman vieras. Myös reitit olivat vielä täysin oudot, emmekä lähtiessämme tallilta tienneet laisinkaan, mihin vielä päätyisimme. Olen yrittänyt saada kokeneempia maasto-oppaita mukaan, mutta ikävä kyllä aikataulut tuntuvat menevän koko ajan ristiin. Tallikaveristakaan ei asiassa ollut apua, sillä hän on maastoillut seudulla vielä minuakin vähemmän. 

Valtaosa lenkistä oli, harmi kyllä, asfalttitietä. Löysimme kuitenkin erään hiekkatien pätkän, jolla päätettiin kokeilla ravia. Puolipidätteeksi tuntui riittävän pelkkä sormien kevyt puristaminen nyrkkiin ja tamma hiljensi vauhtia kuin ajatuksesta. Sinänsä ihan kiva, koska tuo hiekkatie päättyi isomman tien risteykseen. Jätin kyllä jarruttamiselle varalta vähän matkaa, joskin ravaillessa tunsin, ettei heppa tee ylläreitä tälläkään kertaa. 

Loppumatkankin Vessi oli oma luotettava itsensä. Vaikka jouduimme ratsastamaan ison tien vartta autojen seassa, se tallusteli vain tyynenä tien reunaa. Lopuksi menimme tallustelemaan hetkeksi kentälle ja sen jälkeen Vessukka pääsi nauttimaan laitumen antimista. 

Tällä hetkellä olen vaan niin hirmuisen hyvissä fiiliksissä tästä LG-kokeilusta, meidän uudesta tallista, nykyisestä kodista (jossa olen nyt asunut 2,5 kk), edessä siintävästä kesälomasta reissuineen ja oikeastaan aika monesta muustakin asiasta. Olen hirmu onnellinen!