Haaste!

Haasteesta kiitän tällä kertaa Pinjaa! Kiva päästä näpyttelemään vastauksia, joten pidemmittä puheitta...

Haasteen tarkoituksena on haastaa alle 150 lukijan blogeja ja antaa blogeille näkyvyyttä.

 

1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 faktaa itsestään. 

2. Heidän täytyy myös vastata 11 kysymykseen. 

3. Haastetun täytyy keksiä 11 uutta kysymystä uusille haastetuille.

4. Pitää haastaa ainakin 5 eri bloggaajaa jolla on alle 150 lukijaa. 

5. Haasteessa tule lukea kenet on haastanut ja kuka on hänet haastanut linkeillä. 

6. Itseään haastanutta ei saa haastaa uudelleen. 

7. Ei saa laittaa " Kaikki saavat tehdä haasteen "!

Ensinnä faktat, olkaa hyvät!

1.  Aiemmin ajattelin aina, että mennessäni naimisiin otan tulevan mieheni sukunimen. Nykyisen mieheni nimi on mielestäni sen verran eriskummallinen, etten koe sitä oikein omakseni. Näinpä, vastoin aiempaa ajatteluani, pidin tyttönimeni.
2. Rakastan valkoista väriä. Puhelimeni ja läppärini ovat valkoiset. Jos hankkisin uuden auton ihan vain itselleni, olisi sekin varmaan valkoinen. Kimoa hevosta tai muita eläimiä en sentään ole halunnut.
3. En ole koskaan itsenäisesti ratsastanut ponilla, muutamalla issikalla kylläkin.
4. Osasyy sille, miksen ole koskaan ratsastanut poneilla on ylipainoni. Olen ollut turhan tunti taaperoiästä lähtien, enkä oikeastaan edes tiedä miksi. Tällä hetkellä minulla on ihannepainooni matkaa 25 kg. Haaveeni olisi päästä edes 15 kg kevyemmäksi!

Pikku-Anna ratsastaa

5. Pukeuduin ennen pitkälti mustaan ja olin muutenkin värimaailmaltani hieman tylsä. Sittemmin olen muuttunut paljon värejä, mutta nyt tunnen taantuvani taas hieman perinteisempiin sävyihin. Tummansininen ja viininpunainen on NIIN pop. Tunnen itseni vanhaksi, taas!
6. Vannoin aina, etten koskaan muuta pk-seudulle, mutta kuinkas kävikään. Täällä olen majaillut jo 7 vuotta!
7. Olen saanut uuden ystävän, koska mahani murisi niin kovasti kesken pääsykokeen ja tämä herätti hänen huomionsa! Mielenkiintoisia tilanteita ja sattumuksia sitä tielle osuukin.
8. Minussa on kaksi täysin toisista eroavaa puolta. Toinen puolisko tykkää kohdata ihmisiä ja olla kanssakäymisessä, järjestää asioita ja turista mukavia. Toinen puoli minussa, niin vaikeaa kuin monen on se uskoakin, ei oikeasti pidä ihmisistä lainkaan. Olen välillä kovin syvällä omissa ajatuksissani eikä se oikeastaan edes haittaa. Olen mielelläni samanhenkisten ihmisten ympäröimänä, mutta kohdatessani täysin eri lailla ajattelevia en useinkaan ole parhaimmillani. Tässä minulla on todella paljon kehitettävää.
9. 9 on lempi- tai onnennumeroni.
10. Saan usein kuulla, että olen kovin nirso ruokani suhteen. Hassua, koska itse olen asiasta eri mieltä. No, en laske ruuaksi esimerkiksi rusinoita pullassa, mustikkajogurttia tai maksalaatikkoa...
11. Internet on harvinaisen iso osa normaalia jokapäiväistä elämääni. Sitä kautta olen löytänyt lukuisia ystäviä ja kavereita, tilannut sekä vihki- että kihlasormukseni ja hääpukuni, löytänyt mieheni ja ties vaikka mitä.

Kysymykset:
1. Harrastuksesi tukiverkosto?
Merkittävin taustatuki on varmastikin aviomieheni. Hän on back upina finanssipuolella, mikäli kriisi iskee ja hänen kanssaan sumplimme auton käytön jouhevasti niin, että pääsen tallille hänen menojaan liikaa haittaamatta. Koska olen jo aikuinen, eivät vanhempani osallistu harrastukseeni rahallisesti tai muutenkaan. Olen monesti maininnut, miten äitini pelkää hevosia, isän mielestä valtaosa eläimistä on hienoja, mutta siihen ymmärrys sitten loppuukin...
Erittäin tärkeitä henkilöitä hevosharrastukseni "taustalla" on tallinpitäjämme, jonka kanssa koen meillä olevan kaverisuhde asiakassuhteen lisäksi. Myös eräs tallikaverini on iso apu tiukoissa tilanteissa, joten näiden kolmen henkilön sanoisin olevan tukeni ja turvani.

2. Miten lähipiirisi suhtautuu harrastukseesi ja varsinkin siihen miten paljon se vie aikaa?
Lähipiiriin tässä tapauksessa kuuluu vain mieheni. Hän on suhtautunut hevosharrastukseeni aina hyvin ja yleensä vaikuttaa tyytyväiseltä saadessaan aikaa omille harrastuksilleen minun ollessani tallilla. Meillä kiistakapulana on ennemmin rahan kuin ajan käyttö hevospuuhissa. Välillä toki olisi mukava viettää aikaa enemmän kotona, mutta uskon, että aika tuollaiselle tulee luonnostaan jossain kohtaa elämää. Ihan vielä sellainen aika ei kuitenkaan ole ja aion nauttia tästä elämäntilanteesta täysin rinnoin. Vessikin kääntyy pian jo 18-vuotiaaksi ja jos jotain olen hevosten kanssa oppinut niin sen, että jokainen päivä on syytä elää kuin viimeinen. On mahdollista, että viimeinen haaveri tulee koska tahansa ja joka hetkestä on syytä nauttia. Olen kuitenkin alusta asti ottanut sen linjan, etten ole tallilla päivittäin enkä stressaa hevosen liikutuksesta liikaa. Harrastuksen pitää kuitenkin olla kivaa ja tiedän, että hevosellani on hyvä olla myös vapaapäivinään.

Monelle myös kaverisuhteet ovat tärkeitä, mutta kahta edellämainittua henkilöä lukuunottamatta en pahemmin kavereiksi luokittelemiani ihmisiä ehdi nähdä. Olen siis perinteinen hevostyttö - kaverit ovat tallilla!

3. Jos saisit valita 1000€ tavaroita ihan mistä vain, mitä ostaisit?
Hankala kysymys, sillä ostin juuri tovi sitten Vessille satulan. Sovitaan, että tämä kysymys olisi esitetty minulle kaksi kuukautta sitten, jollonka voisin hyvällä omallatunnolla sanoa sen vastaukseksi. Todellisuudessa en ole kovin paljoa tavaroiden ja varusteiden perään, kunhan ovat ehjiä ja toimivia.

Hauskaa sinänsä, ettei mieleeni edes poikennut, että tässä kysymyksessä ei välttämättä tarkoitettu hevoskamoja! Vaikka mitäpä väliä, en minä muitakaan asioita juuri ostele. Ei oikeastaan ole varaa ja se aiheuttaa sen, ettei ole suurempaa mielenkiintoa tai himoakaan shoppailuun. Niin se vaan mulla toimii.

4. Bloggaamisen huonot puolet?
Itse yritän henkisesti taiteilla yksityisen blogin ja pienimuotoisen julkisen bloggaamisen välimaastossa. Vaikka blogini onkin pieni (ja toivottavasti sellaisena tulee pysymäänkin), on se silti monien silmäparien selailtavana päivittäin. Haluaisin voida kirjoittaa tänne itsestäni ja arjestani hevoseni kanssa mahdollisimman aidosti ja avoimesti, mutta välillä se on vaikeaa. En haluaisi paljastaa itsestäni kaikkea netin ihmeellisen maailman syövereissä, mutta kuitenkin haluaisin voida olla oma, aito itseni. Ei kovin helppo tehtävä.

5. Unelmien hevonen?
Hmm... En mä oikeastaan sen kummemmin haaveile hevosista, kun tuossa yhdessä kaviokkaassa on ihan tarpeeksi. Haflingerit on kuitenkin jo pidempään kiehtoneet mieltäni, sellaisiin haluaisin tutustua jossakin vaiheessa elämääni. Voisin ajatella, että mahdollinen seuraava hevoseni olisi kylmäverinen, ehkä ihan perus suomiputtekin. Ihannehevoseni ei kuitenkaan väriltään olisi rautias, hieman lisää haastetta. Haluaisin kuitenkin monitoimihevosen ja sellaiseen tarkoitukseen suokki voisi olla paikallaan.

6. Unelmien talli? (Oma tai tallipaikan talli)
En oikeastaan haaveile omasta tallista, vaikka tavallaanhan se toki olisi kiva ajatus. Olen kasvanut maatilalla ja tottunut siihen, että eläimissä ollaan välillä kiinni 24/7. Kuitenkin koen tarpeelliseksi pienen erillään olon ja levon aika-ajoin, en jaksaisi kipeänä ajatella eläinten hoitoa. Muotoillaan vastaus vaikka niin, että toivoisin asuvani hieman lähempänä hevostani. Niin, ettei tallimatka olisi puolta tuntia suuntaansa. Muuten olen oikein tyytyväinen nykytilanteeseen.

7. Kun ratsastat, ratsastatko ajatuksella vai vaan humputtet fiiliksen mukaan?
Riippuu ihan päivästä ja planeettojen asennosta. Koska olen puskaratsastaja ja hevoseni puskaratsu, ei meillä ole sen kummempaa tavoitetta urillamme. Mielestäni molemmilla pitää olla kivaa ja hommien pitää sujua suhteellisen jouhevasti. Jos jommalla kummalla on huono päivä, sitten muutetaan suunnitelmia ja tehdään jotakin kevyempää tai erilaista. Ehkä siis vastaan, että humputellaan fiiliksen mukaan. Välillä vähän vakavammin ja yritteliäämmin, toisena päivänä hymy korvissa rentoutuen.

8. Ratsu, ravihevonen vai moniosaaja?
Jos pitäisi valita, ottaisin sen moniosaajan. Varsinkin, kun kenttä on kehnossa kunnossa tuntuisi kivalta ajatukselta päästä hieman ajelemaan. Vessin kanssa en kuitenkaan moista pidä mahdollisena, eikä meillä ole kamojakaan. Omalla kohdallani ravihevonen ei kuulosta muutenkaan ihan oikealta, en usko, että minusta raviharrastajaa saisi tekemälläkään. Kärryttely kuitenkin voisi kiinnostaa (ratsastuksen lisäksi) ja siihen sopiva kaviokas.

9. Mieluisin kouluratsastusliike?
Kauhea mitä kysymyksiä! Ääk, en minä tiedä, miksi jokin niistä olisi toista mieluisampi.

10. Eläin josta et koskaan olisi halunnut luopua?
Kanini Freyr ja Rillo. Rakkaat ja ihanat, kummatkin! Vaikka, mistä niistä nyt oikeasti haluaisi luopua!

Freikku vauvana

11. Esine/asia joka on sinulle suunnattoman tärkeä?
Tämä on melko vaikea kysymys, koska en halua vastata perheeseen tai eläimiin liittyen, vaikka ne tietenkin ensinnä mieleen tulivatkin. Ehkäpä otan hieman filosofisemman linjan ja vastaan, että elämäni itsessään on minulle todella, todella tärkeä. Olen onnellinen ja elän pääosin sellaista elämää, mitä haluankin elää enkä koe tarvetta hamuilla enempää. Näin on hyvä olla.

Moni on tähän haasteeseen jo vastannut, joten mielestäni faktojen keksimisen voi jättää väliinkin, mikäli intoa niiden keksimiseen ei enää löydy. Seuraaviin kysymyksiin haastetut kuitenkin voisivat vastata, mikäli jaksavat. Pahoittelut, mikäli jokin kysymys on esitetty haastetuille jo aiemmi, en jaksanut selata blogeja läpi kovin tarkkaan.

1. Jos tietäisit, että tämä päivä on elämäsi viimeinen, mitkä kolme asiaa haluaisit ehtiä vielä tehdä?
2. Jos sinulla ei olisi hevosta, mihin käyttäisit rahan, joka nyt menee sen kuluihin?
3. Isoin virhe, jonka koskaan olet tehnyt hevoselämässäsi?
4. Oletko, tavalla tai toisella, menettänyt ihmissuhteita kavioliittosi vuoksi?
5. Jos saisit valita, haluaisitko ennemmin oppia puhumaan "hevosta" vai toivoisitko hevosten oppivan ihmisten kieltä, jotta kommunikaatio sujuisi hieman kätevämmin?
6. Kauanko mietit, ennen kuin hankit oman hevosen? Mitä tekisit nyt toisin?
7. Mitä katsot tv:stä, jos siihen jää aikaa?
8. Kauanko aikaa päivässä/viikossa/kuukaudessa vietät tallilla?
9. Mikäli olet parisuhteessa, harrastaako myös puolisosi hevosia/ymmärtääkö niistä mitään/osaako toimia niiden kanssa?
10. Minkä hevosiin liittyvän taidon haluaisit oppia? En nyt tarkoita hevoskuiskauksia sun muita, vaan esimerkiksi uusia harrastuslajeja tmv.
11. Kerro joku hauska tai mieleen painunut hevosmuisto <3

Haastan Ninan, Bessien, Annan, Ennin ja Elinan (joka halutessaan saa vastata toki myös englanniksi, jos jaksaa kääntää kysymykseni maanmiehiensä/naisiensa ymmärtämään muotoon! )

Talvi tekee tuloaan

Sunnuntaina päädyin, vasten ennakko-odotuksia, sitten kuitenkin tallille. Myös vuokraaja oli saapumassa liikuttamaan Vessiä, joten sovittiin treffit sinne. Ajattelin, että on pitkästä aikaa kiva päästä seuraamaan heidän menoaan ja halusin muutenkin seurailla, miten paljon Vessi takoo nyt ravatessaan. Vaikka itse ratsastaessa kuulenkin kavioiden paukkeen, arvelin erottavani sen vielä entistäkin paremmin toisen ratsastaessa. Näinpä ratsasteltiin hieman vuorotellen ja kerroin samalla hyviksi havaitsemiani vinkkejä pollen saamiseksi rennommaksi ja kuulolle.

Takomista ilmeni melko vähän ja hyvä niin. Toisaalta vauhtikin oli sunnuntaina aiempaa reippaampi, joten se saattaa selittää asian. Ei ollut kovin vaikeaa havaita ilman kylmentyneen melkeinpä pakkaslukemiin. Asiaa havaitakseen ei tarvinnut kovin mittaria tsiigailla, hevonen kertoi kyllä saman myöskin. Kenttä tuntui kerrankin mukavalta, sillä se oli melko kuiva muttei kuitenkaan jäisen koppurainen. Tuntui, että pitoa oli mukavasti, eikä mikään kohta upottanut liiaksi.

Alkuun Vessi oli ihan normaalin rauhallinen, mutta ravatessa alkoi kiikutella kuskiaan. Ensin se lähti kiihdyttelemään kulmissa, varsinkin oikeassa kierroksessa ja välillä vaikutti selästä käsin kuulemma siltä, että se on nostamassa laukan. Se näytti muutenkin jossain määrin jännittyneeltä. Omalla vuorollani selässä vauhti oli tosiaan aiempaa reippaampi ja tamma päätti myös perseillä oikein olan takaa. En oikeastaan edes tiedä, mitä se yritti tehdä, mutta alun siedettävästi sujuneiden ravien perään jossain vaiheessa yritti kiskoa päätään alas kääntäen sen samalla vinoon. Myös takapuoli tuntui ajoittain melko kevyeltä. En nähnyt moiselle käytökselle mitään muuta syytä kuin kertyneen virran ja vilpoisten säiden pöllöenergian. Kun sain hevosen kulkemaan edes suhteellisen siedettävästi kierroksen pari ympyrällä, pomppasin alas selästä ja vetäsin ohjat irti kuolaimista ja satulan pois selästä. En koskaan päästä Vessiä ohjien tai satulan kera juoksemaan; jos kyseessä olisi rennompi päivä, saattaisi se haluta piehtaroida enkä halua sen köllähtävän penkin päälle. Reippaampana päivänä taas ohjat saattaisi irrota jos jonkinlaisista kiinnitysvirityksistä, joten pelaan mieluummin varman päälle.

Eipä tarvinnut kahdesti tammaa kehottaa irrottelemaan, sillä heti tajuttuaan, että nyt on lupa juosta, se laukkasikin kenttää ympäri kierrostolkulla juuri haluamatta edes hiljentää! En ole toviin päässyt sitä irtojuoksuttelemaan, sillä kenttä on vaikuttanut hieman turhan märältä ja liukkaalta sellaiseen touhuun. Sunnuntaina se oli kuitenkin juuri sopiva ja heppa päästeli menemään varsin tyytyväisenä. Vapaana se tuntui haluavan juosta pääasiassa oikeassa kierroksessa enkä tällä kertaa vaihdellut sen suuntaa.

Kun sitten yhteistuumin todettiin, että nyt on laukkailtu tarpeeksi, pyysin tamman luokseni ja käveltiin kentällä hetki peräkanaa pollen puuskutellessa sieraimet väpättäen ja minun rapsutellessa sitä välillä vähän kaulalta, korvista tai sään luota. Muutaman kierroksen jälkeen otin sen vierelleni ja kiinnittelin ohjat takaisin suitsiin vuokraajan satuloidessa sillä aikaa. Hän sitten köpötteli vielä loppukäynnit varsin rennon (ja hikisen!) pollen kanssa.

Toivotaan, että kylmien ilmojenkin aikana on mahdollisuus vähän useammin päästää tamma vapaaksi. Tavoitteni on, että kaikenmoista liikuntaa tulisi harrastettua säännöllisesti. Näinpä normaalin sileällä ratsastelun lisäksi teemme käyntimaastoja ja juoksuttelen tammaa mahdollisuuksien mukaan irtona ja kiinni. Koska en revittele selästä käsin pollen kanssa, on hyvä, että se pääsee välillä purkamaan energiaa edes tällä tavoin.


Odotan jo näitä kelejä! Kuva 1/2013

Sadehousuratsastusta

Tällä viikolla kelit ovat olleet sen verta inhottavat, että päädyin kahdesti selkään jalassani normaalisti koiralenkeillä käyttämäni sadetta pitävät ulkoiluhousut. Saisi loppua jo nämä syyskelit, en jaksaisi joka ikinen kerta selkään kavutessani miettiä, sataako ratsastuksen ajan ja kuinka paljon. Kenttäkin olisi kivempi, jos se olisi kuivempi. Syksy tuntuu kyllä välillä jokavuotiselta kiroukselta, mutta eiköhän siitä tälläkin kertaa yli sentään päästä!

Tiistaina käväisin tallilla, vaikka ensin olin suunnitellut suuntaavani vain kotiin lepäämään. Käväisin nimittäin matkalla ennalta sovitusti talliporukan kanssa katsomassa yhtä uutta hevosta, josta tulee lähiaikoina vahvistus meidän tallin hevospoppooseen. Olin herännyt aikaisin ja olo oli vähän kehno muutenkin, joten uni olisi ehkä tehnyt terää. Lähdin kuitenkin vielä tallille puuhaamaan ja mieli ja olo piristyivät siellä taas kummasti. Ratsastelin Vessillä kentällä hissukseen vajaan tunteroisen. Sateessa, kuinkas muutenkaan! Se oli suht ok, mutta palloilin sen kanssa vain käynnissä. Se ei ollut niin rento kuin olisin toivonut, sillä kentällä oli samaan aikaan neljä muutakin pollea. Kaikenlisäksi sitä hämmensi suuresti viikonlopun aikana korjatut kentän valot. Pelottava nurkka olikin ensimmäistä kertaa (oikesti ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen!) valoisa ja se oli tammasta myös hieman hämmentävää. Kuskista vieläkin enemmän.

Keskiviikkona heräsin kukonlaulun aikaan ja olin töissäkin jo ennen kuutta. Tämä oli ihan suunniteltu juttu, sillä halusin ehtiä tekemään maastolenkin tallikaverini kanssa valoisaan aikaan ja jotta pääsee töistä ajoissa, pitää siellä myös olla ajoissa. Onneksi minun liukuva työaikani mahdollistaa tämän. Tallikaveri on melko sissi ja normaalistikin tekee useita maastolenkkejä viikossa otsalampun varassa, mutta itse kaipaan hieman enemmän valoa taipaleelleni. Suunnitelma olisi ehkä mennytkin nappiin, ellei oltaisi TAAS jääty suustamme kiinni tallilla muiden kanssa. Vessi oli lenkin ajan ihan rauhallinen ja suht rentokin, tallusteltiin vajaa 1,5 tuntia vanha herra seuralaishevosen tahtiin, hämärtyvässä iltapäivässä. Juuri, kun alettiin olla kotinurkilla, alkoi hämäryys käydä ylivoimaiseksi. Iso mäki rämmittiin alas otsalampun valossa. Rakas hevoseni tykkää tämän mäen laskeutua aina polun sijasta melkeinpä puskia koluten ja niin tälläkin kertaa. Tästä reissusta muistona oikeassa sääressäni pieni mustelma ja nirhauma, kun Vessi intoutui nuohamaan kaikki puskat ja ilmeisesti jokin oksa tökkäsi minua jalkaan. Jossain vaiheessa huomasin, että Vessin kaulalla roikkui jotakin oksanpalasiakin, joten taisi mennä offroadia ihan todenteolla! Aikamoista, jospa ensi kerralla edes valoisaan aikaan!

Tänään käväisin sitten tallilla vielä iltasella ja yritin hieman ratsastaa. Vähän yrittämiseksi se tosiaan jäi, sillä parhaimmillaan kentällämme oli samaan aikaan 6 hevosta ja taluteltava poni ja se oli jo hieman liikaa noille neliömetreille, kun yhtälössä on useampi aloitteleva ratsastaja ja meidän kuumakallepolle. Vessi ei pidä lähelle tulevista hevosista ja luimistelee ihan urakalla, joten meno oli välillä hieman stressaavaa. Jalkojaan ei ole onneksi heristellyt vielä koskaan noissa tilanteissa,  mutta mielessä kävi, ettei se olisi kovin kiva juttu seassa palloileville poniratsastajille, jos meidän daami alkaisi fudia tungettelijoita kohti. Välillä kun poneja tuli vastaan ja meni ohi samaan aikaan molemmilta puolilta yllättäen ja yhtäaikaa. Kukaan ei törmännyt kehenkään, mutta kun on monta menijää ja väisteleminen välillä hieman haasteellista! Taivuttelin Vessiä paljon ja välillä se tuntui menevänkin varsin mukavasti. Muutaman lyhyen ravipätkän ottaessani se ei ollut niin rento kuin olisin voinut toivoa ja odottaa, mutta laitan tuon tällä kertaa olosuhteiden piikkiin.

Niin paljon kuin tallin tuntilaisista pidänkin ja vaikka muut hevoset kentällä ovatkin hyvää "siedätyshoitoa" tammalle, olisi ihana saada ratsastella välillä ihan oman aikataulun mukaan ja rauhassa. Ehkäpä yritän muokkailla menojani niin, että pääsisin tallille useammin arkenakin valoisaan aikaan, itsekseni. Jos vain saan auton mukaan jo töihin aamulla, tämä onnistuukin varsin helposti.

Tulevasta viikonlopusta on poikkeuksellisesti tulossa hevoseton, sillä olemme lähdössä pikkujouluilemaan Varsinais-Suomeen. Maanantaina sitten taas sorvin ääreen!

Torstain ja perjantain videkooste

Ei nyt varsinaisesti puhuta mistään mestariteoksesta valotuksen ja muun suhteen, mutta ehkäpä tuo antaa hieman osviittaa viime viikon loppupuolen ridailuista.

Vihreätakkiset, pilvisemmät pätkät on torstailta ja perjantaina edustin punaisessa takissa. Aurinko pääsi silloin hieman yllättämään ja sateen uhka väistyi ja tilalle tuli aurinko. Kiva vaan, että olin siirtänyt kameran katokseen suojaan sateelta ja sittenpä ridailtiinkin vastavaloon kuvaten. Videolla kuuluu takominen selvästi molempina päivinä. En tiedä, onko syynä kentän kostea kunto vaiko rauhallisempi vauhti. Reippaammassa tahdissa en ole takomista havainnut.
Mielestäni meidän meno vaikutti varsinkin perjantaina suht kivalta, tamma oli kaikinpuolin kiva ratsastaa ja rauhallinen ihan loppua lukuunottamatta.Perjantain pätkän lopussa saattaa tosin huomata Vessin säikähdyksen ja laukkaryntäyksen, kun se näki ravatessa jotain kummaa metsikössä.

Tänään käväisin tallilla ja tallustelin kentällä tovin taivutellen käynnissä. Samaan aikaan oli menossa neljän pikkulikan tunti ja satoi ihan kiitettävästi, joten jätin urheilusuoritukset liukkaalla väliin tällä erää. Riemukseni kentän valot on korjattu ja ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen ne toimivat kaikki! Ihanaa, nyt nähdään talvellakin ratsastaa, myös siellä pelottavimmassa kulmassa! Olen onnellinen!

Takoo, takoo, takoo...

Eino-myrskyn uhasta huolimatta tänään oli melkoisen mainio keli ratsastukseen. Kenttä oli reunoja lukuunottamatta vuodenaikaan nähden yllättävän kuiva ja aurinkokin paistoi mukavasti. Ennen selkään kapuamista tosin mielessä kävi, että mitenköhän puuskittaisia tuulia kohdallemme tänään osuukaan ja mitä meidän tiimi niistä tykkää. No, eipä ollut sen kummempaa tykättävää, koska tuulta ei ollut läheskään häiriöksi asti.Tässäpä muutama kuvanen tältä päivältä. Osa niistä on hieman puhkipalaneita, mutta onneksi naamani ei ole se pääasia.

Mitä tästä puuhasta oikein tuliskaan, ellei oltais molemmat NÄIN edustavia!

Hieno tyttö!

Vessi oli tänäänkin todella mukava ratsastaa. Kuvissa meno näyttää kerrankin vauhdikkaammalta kuin mitä se oikeasti oli. Hieman se tsiigaili Juhoa ja kameraa ja myöskin tarhojen vieressä tapahtunutta puunsahausoperaatiota, mutta pärski ja venytteli silti rentona. Harmi kyllä, muistikortille ei venyttelyhetkiä tallentunut ainuttakaan. Olosuhteisiin nähden se oli kuitenkin ihan superrento ja tykkäsi selkeästi työnteosta.

Ratsastelin ehkä nelisenkymmentä minuuttia ja päätin lopettaa, kun meno tuntui vielä hyvältä. Oikeassa kierroksessa Vessi tuntui tänään ihan poikkeuksellisen mainiolta ja samaa kummallisuutta huomasin myös viikon aiemmissa ratsastuksissa. Ero kierrosten välillä tuntuu aika-ajoin kaventuneen ja itseasiassa satunnaisesti oikea, joka on normaalisti meille molemmille vaikeampi kierros, on tuntunutkin melkeinpä mukavammalta!

Nyt alkaa tuntua, että rehumäärä on sillä sopiva; virtaa ei ole liikaa ja heppa malttaa taas keskittyä. Pään heittelyäkään ei ole ilmennyt ja satulointikin on hieman rauhallisempaa puuhaa nykyisin. Ainoa miinus on ratsastuksen jälkeisen hoitotilanteen aikana ilmenevä kärsimättömyys, Vessi on alkanut kuopia tallin lattiaan päästäkseen etenemään nopeammin ja saadakseen herkkuja. Tokikaan moiset vaatimukset eivät tuo kaivattua palkkiota, mutta emännän hermo on välillä hieman kireällä mokomasta kaapimisesta.

Omasta ratsastuksesta löydän tietenkin jälleen kerran tuhannesti virheitä, mutta uskon niiden olevan helpommin korjattavissa kunhan hepan meno alkaa taas tuntua siedettävämmältä. Suunta on ainakin oikea!
Iloinen olen istuntani kehittymisestä, tässä satulassa en röhnötä niin etukenossa koko aikaa. Jalatkin alkavat hieman jo löytää paikkaansa, mutta niiden lihaksisto vaatisi kyllä treeniä melkoisesti, etteivät seilaisi ihan miten sattuu.
Kävin torstaina ja perjantaina ratsastamassa ja itsevideoin menoamme molempina päivinä. En ole ehtinyt videota vielä pätkiä, mutta materiaaleja läpi vilkuillessani havaitsin, että polle takoo taas jonkin verran. Allaolevassa tämänpäiväisessä kuvassa tilanne näkyykin hyvin.

Harkitsen nyt putsittavani hetkeksi myös etuset kenkien mukana pysymisen varmistamiseksi. Tänään tammalla oli hitusen liian pienet putsit takasissa, kun sopivammat oli kaikki likomärkiä.

Syksyn etenemisen huomaa muustakin kuin märistä varusteista. Vessi on jo melkoinen karvapörrö kasvavan talviturkkinsa kanssa. Etujalkojen yläosissa on melkoiset tupsut kesämoodiin verrattuna ja hevosella näyttää muutenkin olevan hieman kikkara karva, jota on tietyistä kohdin hankala saada puhtaan näköiseksi. Ratsastelen nyt sitten sottaisen näköisellä elikolla kevääseen asti...

Lämminveristen ystävät ry netissä

Facebookin lisäksi Lämminveristen ystävät ry löytyy nyt myös omilta nettisivuiltaan.

Kaktu luennoi tänään Keravalla lämpöisistä ja mainitsi myös meidän mainion yhdistyksemme :)

Tervetuloa kurkkailemaan! Linkki yhdistyksen sivuille.

Hamsterikuumetta

Näin yksi yö unta hamstereista ja sen jälkeen ne eivät olekaan jättäneet meikänaista hetkeksikään rauhaan. Olen muistellut omia rakkaita edesmenneitä karvapörröjä ja todellakin haluaisin pikkutuhisijan jälleen iltojani ilahduttamaan. Hamsteri on söpö pikku lemmikki, jonka puuhia on hauska seurailla, mutta joka ei kuitenkaan vaadi ihan mielettömiä omistajaltaan. Siksi uskon, että sellainen sopisi jälleen minunkin elämänmenooni, tallireissujen ja koiralenkkien oheen.

Oodi

Ensimmäinen hamsterini oli syyrialainen hamsteri nimeltään Oodi. Oodi tuli minulle asuessani vielä Tampereella, alkuvuodesta 2006. Se oli syntynyt edellisen vuoden syyskuussa, joten ei ollut ihan pikkumuksu enää. Tämä oli varsin veikeä kaveri, mukava tapa tutustua näihin pikku söpöläisiin. Muistan elävästi, miten naureskelin sen tavalle kuljetella herkuksi saamiaan maapähkinöitä pitkin terraariotaan ja kuinka sitä kiukutti, kun se ei saanut pähkinää mahtumaan pesäkopin oviaukosta sisälle!

Oodi oli tähänastisista hamstereistani eniten yöpersoona, sitä harvemmin näkyi ennen iltakymmentä. Muutettuani pk-seudulle Oodi seurasi toki mukana.

Vuoden 2007 alkupuolella huomasin sillä kainalon lähellä herneenkokoisen patin. Patti ei tuntunut aralta ja se oli varsin kiinteä, eikä tuntunut haittaavan hamsteria mitenkään. Pikkuhiljaa se alkoi kuitenkin laskeutua kohti Oodin mahaa, samalla kasvaen. Olimme lähdössä kesälomareissulle viikoksi ja olin huolissani siitä, että patti kasvaisi tai ehkä jopa puhkeaisi Oodin möngerrellessä terraariossaan. En halunnut jättää patin tilannetta lomahoitajan huoleksi, joten Oodi lopetettiin ennen lomamatkaamme, kun ikäkin sillä alkoi jo vähän painaa. Kuollessaan Oodi oli miltei 2-vuotias.

Harald

Toisen hamsterini, Haraldin (Soundlover's Asteroid) hankin jonkin aikaa Oodin kuoleman jälkeen. Se oli ehkä aavistuksen edeltäjäänsä arempi kaveri, mutta erittäin suloinen pikkuystävä sekin. Harald ei ollut ihan niin yökyöpeli kuin Oodi, vaan esittäytyi välillä päiväsaikaankin. Se asusti terraariossaan silloisen asuntoni "eläinhuoneessa" ja mennessäni hoitamaan kaneja, se usein kaivautui pesästään kipittelemään seurakseni. Harald kuoli luonnollisen kuoleman oltuaan minulla muutaman vuoden.

Ron

Kolmas hamsterini, Ron (Soundlover's Harry Potter) saapui minulle samasta hamsulasta kuin edeltäjänsäkin. Olin ollut muutaman kuukauden hamsuttomana tämän pikku hurmurin saapuessa luokseni syksyllä 2009. Olin mieltynyt tämän hamsulan rakkaudella kasvatettuihin pikkuotuksiin nähdessäni niitä jo Haraldia noutaessani ja oli melko selvää, että myös Ron saapui minulle sieltä.

Ron oli varsin seurallinen tapaus. Huomatessaan minun puuhaavan jotain päiväsaikaan sen terraarion luona, tuli se usein moikkailemaan. Elämänsä ehtoopuolella poika sai jonkinmoisen iho-ongelman, sille tuli kaljuja laikkuja ja se oli välillä varsin hurjan näköinen tapaus. Käydessäni eläinlääkärissä toisen lemmikkini kanssa, myös Ron sai hoitoa ja lääkekuurin ja karva kasvoikin tuota pikaa takaisin. Joitakin kuukausia tämän hoidon jälkeen Ron kuitenkin löytyi terrastaan ikiuneen nukahtaneena, hieman yli kahden vuoden iässä lokakuun 2011 lopussa. Tätä olin osannut jo odottaakin, sillä hamsteri vaikutti jo hieman vanhalta eikä aina enää tullut esille, kun sen terrassa kolistelin. Tuolloin uuden hamsterin hankkiminen ei ollut ajankohtaista, joten myin Ronilta jääneet tavarat eteenpäin.

Välillä kuitenkin ikävä pikkuötöjen pariin nostelee mielessäni päätään. Rottia en enää halua, sillä en jaksa niiden alituista sairastelua. Hamstereissa mielestäni hyvä puoli on se, että ne ovat yleensä melko terveitä ja poistuvat tästä maailmasta "saappaat jalassa". 

Inkan viimeisten elinkuukausien aikana tuumin, että pieni hamsteriperheenjäsen olisi kovin kiva taas, mutta ajattelin, että sellaisen aika on aikaisintaan sitten, kun Inkaa ei enää ole. Silloin en tosin tiennyt, että Inkan loppu on niinkin lähellä. En halua enää kovin montaa hampaallista ystävää samanaikaisesti ja hamsterit ovat minulle aina olleet pieniä suloisia kodin maskotteja, niitä en edes haluaisi kerralla useampaa kuin yhden. Toki, kun kiinnostukseni kohteena ovat nimenomaan syyrialaiset hamsterit, vaatisi useamman hamsterin pito jokaiselle omat asumuksetkin ja veisi paljon enemmän tilaa. Roborovskit ovat mielestäni varsin suloisia, mutta luulen silti haluavani hieman muhkumman hamsulaisen iltojeni ratoksi.

Tällä hetkellä aika tuntuisi ihan otolliselta hamsterille, mutta Juho kaivannee vielä hieman pehmittelyä. En tosin ymmärrä, kuka näitä pieniä söpöliinejä voi vastustaa! Seuraavan hamsterini toivon kuitenkin olevan hieman eri värinen, pikavilkaisulla nämä näyttävät silmääni liian samanlaisilta.

Oodi sanoo moi!

Mitä meille kuuluu?

Kuva kesältä 2012, fiilikset tosin juuri samanlaiset...

Sama päivityksetön linja jatkuupi edelleen. Kelit on olleet melko kosteat, enkä ole viitsinyt ruinata mukaan kuvaajaa tai kastella kameraani kentän laidalla syyssateissa. Kenttäkin on ollut kohtalaisen märkä ja ajoin siksi liukaskin.
Viime viikko meni myös hieman puolikuntoisena, eikä paljon kerrottavaa ole siksikään. Tiistaina raahauduin lääkäriin jonkinmoisen flunssanpoikasen vuoksi. Olin herännyt aamuyöstä järkyttävään oloon ja edellisellä viikolla alkanut väsymys ja kolotus vain pahensi fiilistä. Monta päivää menikin pääosin lepäillessä, päiväohjelmani sisälsi suurinpiirtein nukkumista, syömistä, lyhyttä koirien ulkoilutusta, nukkumista... Joskin pääsin yhtenä päivänä tallikaverin kanssa tekemään rennon maastolenkin ja se teki todella hyvää niin minulle kuin Vessillekin. Tammalla olikin melko vapaa kulunut viikko, sillä myös vuokraajan perheessä oli syyssairastelua. Vessille nuo levot eivät yleensä tunnu tekevän pahaa ja samalla linjalla jatkettiin nytkin. 

Lauantaina käväisin tallilla ja ajattelin liikutella heppaa maastakäsin. Halusin hieman vielä säästellä itseäni, kun olin kuitenkin vasta perjantaina palannut takaisin töihin enkä kokenut olevani ihan priimakunnossa. Taluttelin alku- ja loppukäynnit pikkuteillä kevyesti ja välissä juoksuttelin tammaa tovin kentällä. Vessi oli selkeästi ilahtunut siitä, että muutaman päivän toimettomuuden jälkeen joku saapui sen luokse ja sen kanssa puuhailemaan. Se oli niin iloinen kohtaamisesta, ettei muistanut edes hamuilla pudonneita lehtiä suuhunsa, kun hain sen tarhasta. Hyvin tavatonta!
Hepan liikutuksen lisäksi siivoilin myös hieman meidän kaappia ja järkkäiltiin tallinpitäjän kanssa meidän kuivaushuone uuteen uskoon. Nyt mahtuu kosteat loimet kuivumaan ja raivattiin vähän tilaa kosteille ihmisvarusteillekin!

Sunnuntaina rohkenin sitten hieman selkäänkin. Ja hyvä, että rohkenin, Vessi oli nimittäin ihan tajuttoman upea! Kentällä oli samaan aikaan menossa tyttöjen tunti, joten touhusin alkuun käynnissä hyvän tovin. Yksi päivä kesäisiä kuvia katsellessa huomasin, että pohkeeni tuppaa olemaan irti hevosesta ja keskityinkin sunnuntaina eritoten siihen, että pohkeet olisivat oikeasti kiinni hevosen kyljissä. Joskus, jos heppa on liian säpäkkänä, teen jotenkin luonnostani sen virheen, etten pidä jalkoja siinä kiinni. Tamma kun muutenkin oikoisi kulmatkin suoriksi kentällä välillä, on tämä entistä typerämpää! Nyt kuitenkin muistin pitää pohkeet siellä, missä niiden kuuluukin olla ja olipas sitten ihme, että hevonen meni sinne, minne halusinkin sen menevän. Ravailin myös hetken ja Vessi oli kertakaikkisen upea. Sillä ei ollut kiire mihinkään, se ei kiihdyttänyt missään kohtaa ja ravasi oikeaan kierrokseenkin melko maltillisesti. Pärski tyytyväisenä ja pysyi tuntumalla todella hienosti ja kerrankin oikeasti polki alleen! Olisin voinut istua selässä vaikka miten ja kauan, mutta valitettavasti sade keskeytti ridatuokioni. Olin tarkoituksella jättänyt Rainlegsit talliin, sillä ne tuppaavat ravaillessa valahtamaan hieman reisieni alle ja saavat aikaan turhan liukkaan fiiliksen. Koska olin hieman kipeä edelleen, en halunnut kastua ja siirryinkin sitten loppukäynteihin. Vessi sai kyllä paljon kehuja ja taputuksia ja vaikuttikin sitten hyvin tyytyväiseltä suoritukseensa sekin.

10/2013 ja kaipaamani kuiva kenttä!
Romaani hieman valahtanut, en osannut tuolloin kiskoa sitä tarpeeksi oikeaan kohtaan vielä.

Harmikseni on todettava, etten ole vieläkään täysin terve. Huono olo on tehnyt paluutaan jälleen hiipien ja tänään sain lääkäriltä kuulla omaavani ilmeisesti jonkinsortin virustaudin. Tauti ei nosta kuumetta vaan pikemminkin laskee ruumiinlämpöni liian alas ja se aiheuttaa kuumeenomaisen huonon olon sekin. Sain kehotukseksi levätä pari päivää ja käydä kävelyillä (tarkoitti kai, että saisin hieman raitista ilmaa ja liikettä), onneksi on nuo koirat sitä puolta hoitamassa. Ja loppuviikosta suuntaan varmaankin jälleen tallille. Sormeni syyhyäisivät niin päästä jälleen ratsastamaan, mutta koitan hillitä itseni ja lepuutella nyt muutaman päivän ensiksi. Vessi saa liikuskella nyt vuokraajansa kera ja minä parantelen sen aikaa. Aavan korvat ovat muuten jo varsin hyvällä mallilla, toivottavasti mäkin toivun perässä.

Sellaista kuuluupi meille tällä erää. Toivottavasti pian pääsen päivittelemään kuulumisia uusien uutisten ja ratsastuskuvien kera!

Jälleen mietteitä lämminverisistä ja yhdistystoimintaa

Jokin aika sitten mainitsin ohimennen, että viime aikoina on pinnalla ollut eräs projekti, josta päätin kirjoitella ihan vähän enemmän juuri nyt. Paljon on mielessä ollut touhuttavia juttuja näinä syksyisinä kuukausina, mutta tässä niistä yksi.

Kesällä 2012 olin juuri vierailemassa veljeni luona Riihimäellä saadessani viestin, joka sisälsi kutsun tulla mukaan perustamaan uutta yhdistystä. Ajatus koota yhteen lämppäreistä kiinnostuneita ihmisiä kuulosti minusta erittäin hyvältä ja olin heti innolla touhussa mukana. Minulla oli myös kokemusta yhdistystoiminnasta käytännön tasolta jo ennaltakin, joten tiesin voivani tuoda yhdistykseen myös tätä osaamistani mukaan. Järjestimme ensimmäisen kokouksemme jo elokuussa 2012, mutta toiminnan käyntiin saattamisessa oli tuolloin hieman mutkia matkassa. Pienen pähkäilyn jälkeen jatkoimme yhdistysmietintöjä jälleen alkuvuodesta 2013 ja saatuamme asiat viimein soljumaan oikeaan suuntaan, rekisteröitiin yhdistyksemme yhdistysrekisteriin 12.9.2013. Syntyi Lämminveristen ystävät ry.

Paljon on vielä tekemättä, mutta olen edelleen yhdistyksestä melko innoissani. On aina antoisaa löytää ympäriltään ihmisiä, joiden kanssa jakaa samanmoisia kiinnostuksen aiheita. En edes tiennyt päätyväni lv-kannattajaksi Vessiin tutustuessani, mutta näin vain kävi.

Mielestäni on tärkeää saada ihmisten tietoon lämminverisen ravihevosen käyttömahdollisuudet raviuran jälkeenkin. Valitettavan usein lämpöiset päätyvät halvan hintansa ja runsaan ylitarjontansa vuoksi lasten leikkikaluiksi, mutta asian ei tarvitse olla välttämättä niin. Minun ja muiden yhdistyksen takana toimivien mielestä lämminverinen ravihevonen sopii vallan mainiosti myös harrasteratsuksi ja ystäväksi rentoon heppailuun. Itse ajattelen niin, että puskailuun ja hevosen kanssa vietettävään rentoutumiseen sopii vallan mainiosti ei-ratsurotuinen ja -sukuinen, ehkä hieman raaempikin tapaus. Monet harrastavat hevosia omaksi ilokseen, eikä läheskään kaikki hevosharrastaminen suuntaudu kilpakentille tavoitteluun. Peruspuuhailuun lämpöinen on mitä mainioin kaveri. Toki on muistettava rajat, jotka näiden hevosten kanssa voivat tulla vastaan muuhun tarkoitukseen jalostettuja hevosia nopeammin. Mielestäni on hyvin epäreilua hevosta kohtaan, mikäli siltä odotetaan paljon enemmän, kuin mihin se pystyy. Mikäli hevonen ostetaan vain halvan hintansa vuoksi ja sen pitäisi silti saada täytettyä omistajansa sille asettamat, aivan liian isot saappaat, ei tämä suhde tyydytä kumpaakaan osapuolta. Ei sillä, etteikö hevonen voisi kyvyillään yllättääkin, mutta kaikessa pitäisi mielestäni kuitenkin edetä hevosen ehdoilla. Ihmisen ongelmahan se on, jos hankkii käyttötarkoitukseensa sopimattoman ratsun, hevosta ei siitä voi syyttää.

Ruusukehai? No ei sentään.

Seuraavat mietteet ja havainnot ovat omiani, eivät yhdistyksen virallinen linjaus eivätkä välttämättä myöskään omakohtaisesti kokemiani asioita.
Voisin tosin kuvitella, että moni jakaa ajatukset kanssani.

On myönnettävä, että vereni kuohahtaa lukiessani lasten hevosleikeistä, joissa harmillisen usein on mukana lämminverinen entinen ravuri. Ne on hankittu perheen lapsille ratsuiksi, hoidettu ja varustettu hieman miten sattuu, niitä ei pahemmin ole koulutettu uuteen tehtäväänsä ja niillä kiidetään tuhatta ja sataa pitkin kenttiä ja metsäpolkuja. Ne on ehkä hankittu osamaksulla, ehkä jopa kokeilematta ja näkemättä ja kuka tahansa hevosista mitään tietävä voi arvata, ettei tuollainen touhu ole useinkaan kovin kauaskantoista. Missään nimessä en sano, etteikö lapset saisi ratsastaa tai saada hevosia, mutta mielestäni vanhempien tulisi tuntea hieman enemmän vastuuta pihan perälle hevosta hankkiessaan... tai mieluusti olla hankkimatta sitä hevosta pihan perälle vaan sen sijaan laittaa se kunnolliseen täyshoitotalliin, jos hevosen hankkiminen tosiaan on perheessä ajankohtaista. Radoilta eläkkeelle siirtynyt ravuri on kuitenkin aivan eri asia kuin ratsastuskoulun pullaponi, jonka selässä on istuttu 1-2 tuntia viikossa samalla omaa lemmikkihevosta kinuten.

Mielestäni radalla uransa lopettaneita hevosia pitäisi laittaa monttuun tai teuraaksi melko herkästi, mikäli ne eivät selkeästi osoita potentiaalia harrastekäyttöön tai niillä on jokin vamma. Liian usein pikkuvikaiset hevoset menevät kiertoon ja jossakin kohtaa niiden pikkuvika ehkä unohdetaan mainita uudelle haltijalle. Vaikka ideaalimaailmassa kaikenarvoisia eläimiä kohdeltaisiinkin samalla tavalla, ei näin valitettavasti kuitenkaan oikeassa elämässä aina tapahdu. Jos eläimen ostohinta oli halpa tai melkeinpä ilmainen, eivät kaikki ole valmiita sen hoitoon tai varusteisiin panostamaan samalla lailla kuin rahallisesti arvokkaamman eläimen vastaaviin. Olen kuullut älyttömiä tarinoita siitä, miten on hankittu hevosia tietämättä, että niiden pääruoka on heinä ja ihmetelty, kun epelit menevät huonoon kuntoon! Tekemällä oppii, mutta tuollainen tilanne menee jo eläinrääkkäyksen puolelle. Toki valtaosa ihmisistä hoitaa hyvin eläimen kuin eläimen eivätkä toisaalta kaikki arvokkaammatkaan eläimet saa ansaitsemaansa hoitoa. Lämminveristen elämäntarinoita seurattuani uskallan kuitenkin välttää niiden olevan varsin riskialtis ryhmä kaltoinkohtelulle.
Mikäli taas sitten hevonen on kisauransa jälkeen terve, en näe mitään syytä, miksei siitä voisi tulla hyvä harrastelukaveri jollekulle. Olisipa hienoa, ettei lämpöisellä ratsastavasta ihmisestä ensinnä ajateltaisi "se otti ton, kun halvalla sai" tai muuta vastaavaa yhtä ylentävää. Yhtälailla lämpöinen voi olla jollekulle ykkösrotuvalinta hevosta etsiessä. Yksi tykkää niiden helposta käsiteltävyydestä ja mukavasta luonteesta, toinen harrastusmahdollisuuksien monipuolisuudesta. Eivät kaikki ajattele lompakko edellä, vaikka siltä ensi mietinnällä voisi vaikuttaakin. Minä en suostu enää ikinä ajattelemaan, että hevoseni on "vain" lämminverinen tai puhumaan sen rodusta jotenkin peitellen tai vähätellen. Hevosten myyntihintoja arvaileville aion tosin edelleenkin sanoa, mitä lämminveristen hinnoittelusta ajattelen.

Kuten olen aiemminkin jo tuumannut, mielestäni lämminverisen hevosen kauppahinnat ovat aivan totaalisen naurettavia. Hyvä tietenkin lämpöisiä harrastaville, oikealla asialla oleville ihmisille, mutta eikö ole melko järkyttävää, että hyväkuntoisen hevosen voi saada hankittua 200 eurolla? Harmillisen useinhan arvostus ja hintalappu kulkevat käsi kädessä ja jotainhan tälle asialle pitäisi tehdä. Toki hinta on aina myyjän ja ostajan välinen sopimus, johon ei oikeastaan voi puuttua, mutta olisiko kuitenkin syytä saada hieman ravisteltua näitäkin asenteita? Onko tämän pakko olla näin? Tuleeko ihmisiä tällä tavoin ikään kuin kannustaa hankkimaan hevonen, joka ei ehkä sovi heidän käyttötarkoituksiinsa laisinkaan? Eikö myyjällä ole syytä tuntea mitään vastuuta tekemistään kaupoista? Onko oikein, että hevosen kauppahinta on vähemmän kuin sen kuukausittaiset ylläpitokulut jatkossa, vääristääkö se ostajan ajatusmaailmaa, tuleeko hevosesta heräteostos? Toki olen sitä mieltä, että hevosta harkitsevalla on oltava vastuu ja käsitys siitä, mitä on tekemässä, olla ostamatta hevosta vain lyhyen harkinnan jälkeen tietämättä mitään koko eläinlajista tarpeineen tai kustannuksineen. Aina näin ei kuitenkaan valitettavasti ole ja tietojeni mukaan myös hieman tälläisiin, osaamattomiin käsiin omakin hevoseni on yhdessä elämänsä vaiheessa päätynyt.

Olenko ainoa, joka näitä asioitaa pohtiessa järkyttyy ja kokee, ettei asian tarvitsisi olla ihan näin? Jos mieleesi tuli jotain tämän tiimoilta, jatkan mielelläni keskustelua kommenttien puolella.

Mitä puolestaan uuteen yhdistykseemme tulee, on toiminta vuodelle 2014 suunnitelmien alla ja sormet syyhyten odotan, mitä päästään lämppäripoppoolla vielä tekemäänkään! Toivon ja odotan, että saamme haalittua mukavan jäsenistön hyvän asian takana puuhaavalle yhdistykselle. Ja ei, en kuvittele, että voimme siirtää vuoria, enkä moista edes haikaile. Haluan vain yksinkertaisesti, että lämpöiset saavat mahdollisuuden harrasteratsuina, ilman hyssyttelyä ja alituista vähättelyä. Ei paskempi tavoite, eihän?

8/2013

Mitäänsanomaton viikko

Tylsiä kuulumisia luvassa tämän päivityksen verran.

Aavan korvatulehdus alkaa olla hieman parempaan päin. Korvat eivät enää näytä niin pahoilta, eikä pään ravisteluakaan ole ilmennyt enää samassa määrin. Tytön antibioottikuuri jatkuu kuitenkin vielä pari viikkoa, sillä nämä pöpöt on kuulemma viheliäisen pitkiä ja eivätkä ne usein nujerru lyhyemmällä hoidolla. Toivotaan, että paraneminen jatkuu samaan malliin, eikä huuhteluoperaatioon jouduta.

Tämän viikon ohjelmaan on mahtunut ratsastusta ja juoksutusta. Tiistaina rakas mieheni antoi auton käyttööni koko päiväksi, joten käytyäni ensin töissä, ajoin iltapäivällä vielä valoisaan aikaan suoraan tallille. Olisipa tuollaisia mahdollisuuksia useammin! Tuntui, että sain asioita ihan erilailla aikaiseksi, kun olin töissä jo seitsemältä, tallilla neljältä ja illalla seiskalta sitten jo ruokapöydän ääressä maistelemassa itse kokkaamaani päivällistä.
Ratsastelin hämärtyvässä iltapäivässä jonkin aikaa, mutta tamma oli melko virtaisa, eikä kovin mukavaa kyytiä tarjonnut. Tallin kenttä on suhteellisen märkä ja hieman liukas ja vauhdilla paahtaessaan tammalla on riski mennä nurin, joten kuskia vauhti hieman jännitti. Omien liikutusteni lisäksi vuokraaja kävi keskiviikkona ja perjantaina ratsastamassa, joten kurassa seisoskeluksi tämä viikko ei ole ainakaan hevosen kohdalla mennyt.
En tiedä, johtuuko se vain syksystä, mutta tamma on viime aikoina ollut melko virtaisa. Sillä ei ole ollut varsinaisesti pöllöenergiaa eikä se ole ollut erityisen säpsynäkään, mutta vauhtia on menossa piisannut, ravaaminen olisi aina huisin kivaa ja kulmatkin se tahtoisi vain vetää suoriksi.
Sovittiinkin tallinpitäjän kanssa, että vähennetään Vessiltä väkirehua hieman, kunnes saadaan meno hieman tasoittumaan. Liikuntaakin on lisätty, joten jossakin vaiheessa touhun pitäisi kaiken järjen mukaan rauhoittua. Pelkästään ratsastamalla en kuitenkaan usko tilanteen talttuvan, sillä liukkaalla kentällä höyryjen päästelyssä on omat riskinsä, eikä meno todellakaan viime aikoina ole ollut kuskeille kovin miellyttävää. Olen myös varailemassa tammalle hierontaa, sillä uuden satulan myötä se on alkanut kulkea hieman erilailla ja olen huomannut jumeja, joita tuskin itse saan hieromalla auki. Niskassa yhden nikaman kohdalla tuntui selkeä jumi sitä torstaina hieroskellessani ja selkä on myös ajoittain vaikuttanut hieman aralta. Toivotaan, että saadaan hieroja suht pian paikalle, jotta jumit aukeaa ja hevonen voi alkaa käyttää selkäänsä entistä paremmin. Pieni pelko takaraivossani toki on siitä, että vauhti ja jumit viittaisivat uuden satulan epäsopivuuteen. Kuitenkin hevonen on tarjonnut välillä hienompaa liikettä kuin koskaan aiemmin, joten en ole ihan valmis vielä heittämään kirvestä kaivoon.

Perjantaina kävin vihdoin tutustumassa hieman yli kuukausi sitten kotikaupungissani avattuun Hööks-myymälään. Se ei ole kovin lähellä kotiani eikä edes minkään loogisen reittini varrella, joten kun iltapuhteiksi lähdettiin miehen kanssa hieman autoilemaan ja sille suunnalle päädyttiin, oli visiitti ihan pakko tehdä.
Mielestäni en edes tarvinnut yhtään mitään, mutta valikoimaa katsastaessani kekkasin muutamia päiviä sitten miettineeni toisien putsien hankintaa. Näin syksyisillä märillä keleillä ratsastettaessa putsit eivät millään ehdi yhdesä yössä kuivua ja tuumasinkin, että jos meillä on niitä kahdet, ehtivät ne ehkä vuorotellen kuivuakin välillä. Niinpä sitten ostin tuollaiset tekonahkaiset, joita harmikseni oli liikkeessä ainoastaan ruskeina. Ainakin lauantaina ratsastellessa ne tuntuivat ihan kelvollisilta kapistuksilta.

Sunnuntaina olikin vuorossa tallihommat. Oli varsin epäkivaa huomata ensimmäistä karsinaa siivotessani, että käsi vihoittelee. Varsinkin, kun tietää, että kesken olevan karsinan jälkeen on vielä kymmenen kokonaista jäljellä. Onneksi kipu helpotti, kun sitkeästi vain jatkoin siivoamista. Toivotaan, ettei käsi ala äityä pahemmaksi, en jaksaisi jatkuvaa kipua.

Tallihommien jälkeen irtojuoksuttelin Vessin. Vaikka ratsastaessa energiaa olisi muille jakaa, ei se silti juoksutellessa viitsisi juosta, vaikka pyydetään. No, kyllä Vessi isoimmat höyryt päästeli, kun hieman kehotin ja lopuksi vielä ravaili nätisti kierros tolkulla kenttää ympäri. Oikeastaan se oli melko huvittava, kun ravaili uraa pitkin rentoa ja rauhallista vauhtia, eikä kuunnellut laisinkaan, kun yritin sanoa sille, että saa kyllä lopettaakin. Josko se nyt olisi vuokraajan kanssa hieman yhteistyöhaluisempi huomenna, kun on isoin puhti poissa, toivotaan!

Aamutallin ja juoksutuksen jälkeen suuntasin heppatavarakirppikselle jeesimään tallikavereita tavaroiden myynnissä. Ostin itse yhden varsin edukkaan pannan koiralle ja sen lisäksi sain lahjoituksena muutamat käytetyt putsit ja myös jalkaremmit sadeloimea varten. Nyt on ainakin putseja vaikka joka päivälle, joten ehkä löydetään aika-ajoin jotkut kuivatkin jalkoihin! Olin pukeutunut hieman liian köykäisesti ja päästyäni kotiin 11 tunnin tallireissulta, suuntasin suoraan lämpimään suihkuun ja lämpimien vaatteiden sisään sulattelemaan kylmästä kipeytyneitä jäseniäni. Täytyy toivoa, etten vilustuisi. Toisaalta, jos on pakko tulla kipeäksi, teen sen mieluiten nyt, kun ei ole ohjelmaa alkavalle viikolle. Pitäkää silti peukkuja, että pysyisin vielä terveiden kirjoissa!