Torstain juoksuttelut

Viettelen mukavan rennon talvilomaviikon viimeisiä hetkiä ja ajattelinkin kirjoitella kuulumisia muutaman päivän takaa. Loman vuoksi ehdin tallille päiväsaikaan ja sain mukaan kuvaajankin ikuistamaan päiväämme. 

Vaihdoin Vessille muutama viikko sitten uuden kuolaimen ja tällä hetkellä sillä on käytössä Waterford. Kohtasimme melkoisen suuria ongelmia kuolaimettoman kanssa, sillä Vessi ei suostunut enää ravaamaan kunnolla ja totesin sen johtuvan kuolaimettoman vaikutustavasta. LG toimii meillä ihan kivasti käynnissä, kun "ei tarvitse tehdä mitään", mutta ravatessa en ollut enää siihen tyytyväinen. Halusin kuolaimen, joka ei aiheuta Vessin vihaamaa vipuvaikutusta niskaan (eli kaikki olympiatyyliset esimerkiksi oli täysin poissuljettuja), mutta jarrua piti silti löytyä. Aiemmin käytössämme ollut kolmipala ei enää Vessiä miellyttänyt ja se mutusteli epätoivotulla tavalla kuolainta hampaillaan ja leikki kielellään. Juttelenkin asiasta muutaman kaverin kanssa ja tämän ajatustenvaihdon perusteella päätin kokeilla Waterfordia. Nyttemmin suu on rauhoittunut ja hevonen vaikuttaa tyytyväisemmältä. Se on myös varsin iloinen, kun on päässyt taas ravaamaan ja tahtikin on oikein ratsastajaystävällinen.

Vessin muutosta uudelle tallille on nyt kulunut muutama kuukausi. Olemme viihtyneet oikein hyvin, paikka on puitteiltaan meille varsin täydellinen, hepo on saanut mahan täyteen hyvää heinää, iltasella ison kasan porkkanaa ja leipää ja ollaan tehty maastolenkkejä monta kertaa viikossa. Kentän alettua sulaa liikutuskuntoon päätin torstaina myös juoksutella Vessiä hieman, sillä juuri nyt pohjat maastossa sallivat lähinnä käynnin tai hyvin varovaisia lyhyitä ravipätkiä.

Alkukäynnit tehtiin ohjasajellen läheisellä metsäpolulla ja tiellä. Vaikka naapurin koira järjesti meille pientä jännitysnäytelmää, oli polle oikein leppoisalla tuulella. Palattiin tallille vähän juoksuttelemaan. Tamman vauhti oli varsin maltillinen, joskin viimeaikainen jumpan puute näkyi aika selvästi ulospäin asettumisella ja lapa edellä juoksemisella. Onneksi tätä päästään treenaamaan paremmin nyt kentän ollessa paremmassa kunnossa. Hieroja meillä kävi jokunen viikko sitten ja sanoi jäisten pohjien näkyvän hevosen kuin hevosen lihaskunnossa juuri nyt.

Lopuksi mamman mussukka näytti aika tyytyväiseltä. Ja pääsi jalkapesulle!

Monenmoista touhua

Lauantaina suuntasin tallille jo aamukahdeksaksi ja ahkeroin tallityöt vaihtelevan sään vallitessa. Ennuste oli uhannut sadetta lähes koko päivälle ja osan sateesta piti tipahdella taivaalta alas jopa räntänä! Ilokseni ja yllätyksekseni varsinaista sadetta kesti koko päivän aikana vain muutaman minuutin. Sen sijaan pilvistä säätä ja pieniä auringonpilkahduksia näkyi huomattavasti enemmän.

Olen  vielä hieman hidas tallihommissa, sillä tottumattomuuttani työt eivät suju vielä ihan niin kätevästi, kuin mitä ne voisivat. Karsinoiden teon lisäksi päätin myös siivota Vessin ja sen tarhakaverin tarhan muutaman viikon aikana kertyneistä jätöksistä. Puuhassa menikin mukavasti aikaa ja päätin juoksutella Vessin urakkani päätteeksi. 

Alku- ja loppukäynnit käveltiin läheisillä hiekkateillä ja juoksuttelin pollea niiden välissä 10-15 minuuttia. Kentälle päästyämme heppa tajusi heti, mitä pian puuhataan jäi innokkaana odottamaan pyyntöä juosta. Vessin ravi oli kuitenkin hieman ponnetonta, mutta en antanut sen haitata, kun hevonen kulki rauhallisen ja tyytyväisen oloisena. 

Kun tamma oli ravannut hetken aikaa, päätin pyytää sitä vielä nostamaan laukat molempiin kierroksiin. Hepo laukkailikin suhteellisen nätisti, vaikka vähän tasapainotontahan tuo meno toki vielä on. Olin kuitenkin erittäin tyytyväinen siitä, miten laukka nousi suhteellisen pienestä ääniavustani. Oikeassa kierroksessa Vessi laski välillä takaisin raville, mutta pyytäessäni nosti laukan samantien takaisin. Muutama pieni ilopukkikin mahtui tähän liikutussessioomme, mutta pääosin tyyppi vaikutti mukavan tasaiselta vaikkakin, kuten mainittu, hieman ponnettomalta.

Eilen maanantaina päädyin ratsastamaan kentälle samaan aikaan tuntilaisten kanssa. Ei oikein mahduttu tehtävän sekaan ravailemaan ja tunsin, miten Vessillä alkoi kierrokset vähän nousta, kun hevosia tuli ohi joka puolelta ja tamma niitä töllötteli korvat luimussa eikä keskittynyt hommiin ollenkaan. Ravaamisen sijaan se taisi peitsata eikä muutenkaan ollut oikein hommassa mukana, nippanappa nosteli jalkojaan, vaikka menohaluja tuntui pääkopassa kuitenkin olevan. Oteltiin sitten kentän laidalla käyntiä, kunnes tilaa oli enemmän ja pääsin ensin jumppaamaan tammaa hieman käynnissä ja lopulta ravailemaan. Saatiin muutama ihan kiva pieni pätkä pohkeenväistöä ja ravissakin Vessi vaikutti mukavan rennolta... kunnes keksi oikeassa kierroksessa alkaa töllätä jotain mystistä. Hirmuiset puhinat ja pienet sivuaskeleet se veti vaikka miten monta kertaa, joka ikisellä kierroksella tiettyä aluetta töllöttäen eikä enää oikein rentoutunut. Tein lopuksi vielä muutamat edes jotenkuten onnistuneet väistöntapaiset ja pääsin lopettelemaan kehuihin.

Tänään oli vuorossa pitkästä aikaa ihan kunnon maastotallustelut, kun tehtiin ruunaystävän kanssa parituntinen käpöttelyreissu. Ei olla ihan noin pitkälle tallustelulle hetkeen päästykään ja mikäs sitä oli ollessa, kun kelikin oli mitä mainioin. Tamma oli hieman laiska tänäänkin jalkojensa nostelun suhteen, mutta laitan viimepäiväiset laiskuudet kiiman piikkiin. Edellisen kiiman aikaan Vessi oli aikamoinen kuseskelija ja eilenkin tallillamme oli heppahoro taas vauhdissa, häntä tötteröllä vilauttelemassa. Vessi on aina kiiman aikaan hieman flegmaattinen, joten uskoisin, että pahimman hellittäessä se on taas oma mukava itsensä.

Loppuviikosta pääsenkin tallentelemaan tänne toivottavasti kisakuulumisia, sillä suuntaan tallin hevosen kanssa naapuritallille kouluratsastuskisoihin edustamaan yhden raviohjelman verran. Pitäkää peukkuja!

Lipaisuja, lönkyttelyä ja laukkaa

Muutamia viikkoja sitten sain yhteydenoton eräältä Vessin entisistä omistajista. Oli kiva jälleen kerran kuulla, että tammalla on ollut vaikutusta menneiden vuosien aikana monien elämään ja että sen kuulumiset kiinnostavat monia sen matkan varrelle osuneita ihmisiä edelleen. 

Hyvillä mielin voin sanoa, että tamma elelee elämäänsä rakastettuna kaviokaverina ja on varsin kivassa kunnossa. Niin kauan, kun se pysyy terveenä, se elelee etäperheenjäsenenämme ja kun terveys ei riitä enää hevosenmittaiseen elämään se pääsee laukkailemaan taivaslaitumille. Toivotaan toki, että Vessi ilahduttaa meitä läsnäolollaan vielä vuosia.

Viime sunnuntaina se ainakin ilahdutti kovin, sillä tuntui innostuvan kummallisen paljon pillimehusta, jota hörpin nostaakseni hieman verensokeria. Kun videokamera oli käsillä, täytyi puuhaa hieman ikuistaa, tietenkin!

 

Kädennuolemissession jälkeen menin kentälle tammaa juoksuttamaan. Myönnetään, että annoin sen melkolailla lönkytellä ravissa, hieman enempikin se olisi voinut töitä tehdä. Olin kuitenkin todella tyytyväinen sen rentouteen. Varsinkin kun tietää, millainen menijä tamma osaakaan olla, on välillä ihan hyvästä antaa sen kulkea rauhassa. Olin niin tyytyväinen, että päätin pyytää siltä hieman myös laukkaa. Heppa laukkasikin ihan kivasti, mutta koittakaa olla välittämättä käsistäni, jotka elävät aika-ajoin taas ihan omaa elämäänsä. Kunhan kevät koittaa ja saadaan vielä hitusen lisää tasapainoa raviinkin, aletaan Vessillä treenailla laukkaa.

Tiistaina ajelin tallille päivän aikana tuhannesti muuttuneiden aikataulujen jälkeen. Perille päästyäni kuulin "joutuvani" tunnille, voi mikä kamala velvollisuus se olikaan! Harmikseni BOT-rannetuki oli unohtunut kotiin, joten ihan kaikkea en tunnista irti saanut. Uutena puuhana kuitenkin tehtiin pohkeenväistöä ravissa, ihan kivasti suoriutuen.

Tunnin jälkeen kello olikin jo niin paljon, että päätin antaa Vessille vapaapäivän ja käväsin vain harjailemassa tamman karsinassaan. Luulen, että se arvosti tätä toimenpidettä kuitenkin suuresti, sillä karvaa näytti jälleen irtoavan ihan kiitettävästi. Huomasin myös, ettei sitä ketuttanut harjaaminen läheskään yhtä paljon, kun se sai seisoskella karsinassaan vapaana. Pitäisi varmaan harrastaa tätä useammin, harmi vain, että karsina on hieman pimeä ja huolellinen harjaus on ehkä kivempi tehdä paikassa, jossa näkeekin hieman enemmän.

Tänään piipahdan kurkkaamassa Vessin eilen jalkoihinsa saamia kesäkenkiä ja ratsastelen varmaankin kentällä tovin. Toivottavasti tamma on yhtä mukava tänään kuin edellisinäkin päivinä. Olen nauttinut sen seurasta niin mielettömästi, etten toivoisi tämän loppuvan!

Reippailua suojasäässä

Viime päivinä talleillessa ei ole tapahtunut juuri mitään mainitsemisen arvoista tai erityistä. Perjantaina iltasella kävin tallilla ja ratsastelin pollella tovin. Käynnissä se oli ihan kivasti kuulolla ja tuntui rennolta, mutta siirtyessämme raviin muuttui ääni kyllä tammahevoisen kellossa. Koska kentällä oli muitakin, en voinut päästää sitä juoksemaan irtona, vaikka olisin halunnut. Niinpä puin sille juoksutuskamppeet, vaihdoin toiset kuolaimet ja mentiin valtaamaan yksi kolkka kentästä pieneen juoksutusrupeamaan. Virroistaan huolimatta tamma oli varsin hyvin kuulolla, vaikkakin olisi tarjonnut ravia ja laukkaakin ihan olan takaa. Annoin sen juosta hetken, kunnes meno alkoi muuttua rennommaksi ja sitten hissukseen siirryttiin loppukäynteihin viereiselle hiekkatielle. Pidempäänkin se olisi varmasti jaksanut juosta, mutten katsonut sitä viisaaksi, kun liikutus on viime aikoina ollut niin mielettömän kevyttä näiden surkeiden kelien vuoksi. Lisäillään menoa pikkuhiljaa.

Lauantaina käväistiin tallilla yhtäaikaa Vessin vuokraajan kanssa. Hän ratsasteli pollella ensin tovin ja neitiheppa vaikutti ravissa melko reippaalta. Käväisin sitten itse selässä ja tuumasin, että virtaa on vieläkin sen verran paljon, että on mielekkäintä päästää tamma hetkeksi irtona kentälle, kun se kerrankin on mahdollista. Tuntilaiset olivat tulossa hetken kuluttua, mutta tiesin saavani tamman kiinni suht helposti ja ajateltiin käyttää tuo pieni aika ennen muiden saapumista hyödyksi höyryjen päästelemiseen. Vessiä ei tarvinnut kahta kertaa käskeä. Vaikkakaan se ei ollut enää ihan täysissä virroissa eilisen juoksutuksen jäljiltä, se lähti kuitenkin juosta jolkottelemaan samantien. Se laukkasi paljon, mutta varsin rauhalliseen tahtiin. Pohjakin tuntui tälle touhulle ihan passelilta, joten en suotta alkanut sen menoa himmailla.

Lopuksi heitettiin satula vielä takaisin selkään ja ratsasteltiin rennosti hetken aikaa. Vessi malttoikin hieman paremmin olla kuulolla. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että tällä erää jatkan kuolainkokeiluja. Perjantain juoksutuksen jäljiltä päätin käyttää noita meidän normaaleja kolmipaloja (näkyvät kuvissakin), mutta tällä kertaa en tykännyt niistä. Hevosen jarrut olivat vähän hukassa, toisten kuolainten kanssa se pysähtyi varsin kevyestä pidätteestä, kun nyt viesti ei meinannut millään mennä perille. Taitaisi neiti kaivata hieman nopeammin vaikuttavaa kuolainta, joten täytyy tutkiskella vaihtoehtoja.

Toivon kovasti, että kenttä sallisi ravailun ja vapaana juoksuttelun nyt hieman viime viikkoja paremmin. Huonolta tosin näyttää sen suhteen, sillä kelit on olleet nyt nollassa ja illalla koirien kanssa ulkoillessani meinasin kaatua kolmesti liukastellessani jäisillä kävelyteillä. Pian tätä vauhtia on varmaan kentälläkin taas peilijäätä. Täytynee alkaa selvitellä niitä maneesiasioita hissukseen...

Paljon kuvia maanantailta.

Juho lähti maanantaina mukaan tallille kuvia räpsimään. Harmi kyllä, keli oli melko kostea ja kuvista tuli hieman suttuisen näköisiä. Siltä osin, mitä ne olis olleet siedettäviä, Blogger pilasi laadun lopullisesti. Sen lisäksi näytän jokseenkin hassulta mun ainakin kaksi numeroa liian isossa syystakissani. Sain sen kesällä lahjoituksena ja sinne mahtuisi alle varmaan kaksi untuvaliiviä. Pitemmittä puheitta, runsaasti kuvasaastetta, olkaa hyvät!

Vessi rapsuttaa ihan itse. Vain tämä harja on sen mielestä sopivan karkea.

Kentällä oli menossa tunti. Tytöt treenas kevyttä istuntaa ja minäkin päätin kokeilla. Eipä nuo mun kintut olleet ihan niin rentoina, kuin olisivat voineet, mutta mäkien kiipeämisestä maastossa on selkeästi ollut hyötyä myös minulle. Ei nimittäin tehnyt edes tiukkaa!

Vessukka näki jotain ihan kamalaa, uusi paskojen keräyslava oli tullut kentän kulmaan!

Tuosta yltä voi havaita meidän pienen ongelman, etunen ei ehdi takasen alta pois. Ei ihme, että kolisee. Treeniä treeniä, eiköhän ne jalat sitten oman paikkansa löydä.

Huonon kentän vuoksi ei oltu hetkeen ravailtu. Päätin kuitenkin kokeilla maanantaina myös hieman sitä touhua. Alkuun tamma vaikuttikin olosuhteisiin nähden rauhalliselta, mutta kun menovaihde jäi silmään, siirryttiin tallin pihalle pit stopille.

Ei ihme, että tässä takissa on hieman hankala joskus ratsastaa. Vähän turhan pitkä mun pätkäselkään...

 Pienen varusteidenvaihdon jälkeen palasin kentälle juoksuttamaan tammaa. Olin ajatellut ottaa siltä isoimmat höyryt päältä pois, mutta höyryjä olikin hieman enemmän kuin olin kuvitellut. Tyyppi käyttäytyi, kuin olisi ollut irti ja alkoi miltei samantien laukata melkoista kyytiä. Oltiin varmasti tosi mukavaa seuraa kentällä olleelle tallikaverille. Onneksi tamma lopulta sitten rauhottui ja rentoutui ihan kivasti.

 

Juoksutuksen jälkeen otan usein loppukäynnit satulatta selästä käsin ja niin tein nytkin. Loppuun Vessi-mussu sai vielä haluamiaan otsarapsutuksia ja näytti kieltämättä aika tyytyväiseltä hevoselta.

Jutustellaan tallin pihan suuntaan...

Että sellainen maanantai oli meillä. Tiistaina käväisi vuokraaja tallilla ja keskiviikkona tein tallikaveini N:n kanssa puolisentoista tuntia maastolenkkiä kivassa pikkusateessa. Tällä hetkellä poden poskiontelontulehdusta kotosalla. Antibioottikuuri tuntuu turhan vahvalta siihen, että edes astuisin kotiovesta ulos, joten talleilukin jää nyt viikonloppuun. Niisk!

Mitä meille kuuluu?

Kuva kesältä 2012, fiilikset tosin juuri samanlaiset...

Sama päivityksetön linja jatkuupi edelleen. Kelit on olleet melko kosteat, enkä ole viitsinyt ruinata mukaan kuvaajaa tai kastella kameraani kentän laidalla syyssateissa. Kenttäkin on ollut kohtalaisen märkä ja ajoin siksi liukaskin.
Viime viikko meni myös hieman puolikuntoisena, eikä paljon kerrottavaa ole siksikään. Tiistaina raahauduin lääkäriin jonkinmoisen flunssanpoikasen vuoksi. Olin herännyt aamuyöstä järkyttävään oloon ja edellisellä viikolla alkanut väsymys ja kolotus vain pahensi fiilistä. Monta päivää menikin pääosin lepäillessä, päiväohjelmani sisälsi suurinpiirtein nukkumista, syömistä, lyhyttä koirien ulkoilutusta, nukkumista... Joskin pääsin yhtenä päivänä tallikaverin kanssa tekemään rennon maastolenkin ja se teki todella hyvää niin minulle kuin Vessillekin. Tammalla olikin melko vapaa kulunut viikko, sillä myös vuokraajan perheessä oli syyssairastelua. Vessille nuo levot eivät yleensä tunnu tekevän pahaa ja samalla linjalla jatkettiin nytkin. 

Lauantaina käväisin tallilla ja ajattelin liikutella heppaa maastakäsin. Halusin hieman vielä säästellä itseäni, kun olin kuitenkin vasta perjantaina palannut takaisin töihin enkä kokenut olevani ihan priimakunnossa. Taluttelin alku- ja loppukäynnit pikkuteillä kevyesti ja välissä juoksuttelin tammaa tovin kentällä. Vessi oli selkeästi ilahtunut siitä, että muutaman päivän toimettomuuden jälkeen joku saapui sen luokse ja sen kanssa puuhailemaan. Se oli niin iloinen kohtaamisesta, ettei muistanut edes hamuilla pudonneita lehtiä suuhunsa, kun hain sen tarhasta. Hyvin tavatonta!
Hepan liikutuksen lisäksi siivoilin myös hieman meidän kaappia ja järkkäiltiin tallinpitäjän kanssa meidän kuivaushuone uuteen uskoon. Nyt mahtuu kosteat loimet kuivumaan ja raivattiin vähän tilaa kosteille ihmisvarusteillekin!

Sunnuntaina rohkenin sitten hieman selkäänkin. Ja hyvä, että rohkenin, Vessi oli nimittäin ihan tajuttoman upea! Kentällä oli samaan aikaan menossa tyttöjen tunti, joten touhusin alkuun käynnissä hyvän tovin. Yksi päivä kesäisiä kuvia katsellessa huomasin, että pohkeeni tuppaa olemaan irti hevosesta ja keskityinkin sunnuntaina eritoten siihen, että pohkeet olisivat oikeasti kiinni hevosen kyljissä. Joskus, jos heppa on liian säpäkkänä, teen jotenkin luonnostani sen virheen, etten pidä jalkoja siinä kiinni. Tamma kun muutenkin oikoisi kulmatkin suoriksi kentällä välillä, on tämä entistä typerämpää! Nyt kuitenkin muistin pitää pohkeet siellä, missä niiden kuuluukin olla ja olipas sitten ihme, että hevonen meni sinne, minne halusinkin sen menevän. Ravailin myös hetken ja Vessi oli kertakaikkisen upea. Sillä ei ollut kiire mihinkään, se ei kiihdyttänyt missään kohtaa ja ravasi oikeaan kierrokseenkin melko maltillisesti. Pärski tyytyväisenä ja pysyi tuntumalla todella hienosti ja kerrankin oikeasti polki alleen! Olisin voinut istua selässä vaikka miten ja kauan, mutta valitettavasti sade keskeytti ridatuokioni. Olin tarkoituksella jättänyt Rainlegsit talliin, sillä ne tuppaavat ravaillessa valahtamaan hieman reisieni alle ja saavat aikaan turhan liukkaan fiiliksen. Koska olin hieman kipeä edelleen, en halunnut kastua ja siirryinkin sitten loppukäynteihin. Vessi sai kyllä paljon kehuja ja taputuksia ja vaikuttikin sitten hyvin tyytyväiseltä suoritukseensa sekin.

10/2013 ja kaipaamani kuiva kenttä!
Romaani hieman valahtanut, en osannut tuolloin kiskoa sitä tarpeeksi oikeaan kohtaan vielä.

Harmikseni on todettava, etten ole vieläkään täysin terve. Huono olo on tehnyt paluutaan jälleen hiipien ja tänään sain lääkäriltä kuulla omaavani ilmeisesti jonkinsortin virustaudin. Tauti ei nosta kuumetta vaan pikemminkin laskee ruumiinlämpöni liian alas ja se aiheuttaa kuumeenomaisen huonon olon sekin. Sain kehotukseksi levätä pari päivää ja käydä kävelyillä (tarkoitti kai, että saisin hieman raitista ilmaa ja liikettä), onneksi on nuo koirat sitä puolta hoitamassa. Ja loppuviikosta suuntaan varmaankin jälleen tallille. Sormeni syyhyäisivät niin päästä jälleen ratsastamaan, mutta koitan hillitä itseni ja lepuutella nyt muutaman päivän ensiksi. Vessi saa liikuskella nyt vuokraajansa kera ja minä parantelen sen aikaa. Aavan korvat ovat muuten jo varsin hyvällä mallilla, toivottavasti mäkin toivun perässä.

Sellaista kuuluupi meille tällä erää. Toivottavasti pian pääsen päivittelemään kuulumisia uusien uutisten ja ratsastuskuvien kera!

Satulakaupat ja muuta ohjelmaa

Tiistaina toteutin alkuviikosta suunnittelemani lenkin tallikaverin ja hänen rauhallisen ruunapappansa kanssa. Vaikka tiedän, ettei hän blogiani luekaan, on silti pakko antaa tälläinen semijulkinen tunnustus siitä, miten iloinen ja kiitollinen hyvin usein olenkaan hänen avustaan. Koska tallille on pitkä matka ja se on pakostikin taitettava autolla, olin hieman aikataulustressaantunut tiistain järjestelyistä. Aamulla treffasin diabeteslääkärini Jorvissa ja tallikaverini nappasi sieltä ystävällisesti minut kyytiin ja talleilun jälkeen heitti vielä töihinkin. Pakko myöntää, että ystävien apu on joskus kyllä aivan korvaamatonta. Kunpa sitä itse saisi olla toiselle joskus avuksi samalla lailla!

Tiistain lenkki meni varsin rauhallisissa merkeissä. Vessin mielestä papan perässä tallustelu oli jopa ajoittain hieman turhauttavaa ja se taas irvisteli ja yritti haukata ruunapoikaa pakarasta aika-ajoin. Rohkenipa astella jonkin matkaa kärjessäkin, kun papparaisen vauhti ei neitiä miellyttänyt.
Halusin tehdä tälläisen jo ennalta rauhallisemmaksi arvatun vakuuttuakseni vielä kokeilussa olevasta satulasta. Ja, kyllähän minä vakuutuinkin! Kaveri vielä jeesi tallinpihassa ja tsekkailtiin, miten jää säkätilaa ja millaiset paineet tuntuu leveyden osalta. Kaikki oli suurinpiirtein täydellisesti ja teinkin sitten kaupat tästä penkistä. Miten onnellinen olenkaan, meillä on viimeinkin satula!

HIHS piti minut tallilta pois muutaman päivän ajan. Tallimme olikin areenalla hyvin edustettuna, niin ihan pelkän yleisön kuin tuomarinkopin ja muidenkin töiden edustajien osalta. Itse piipahdin paikalla torstai-, perjantai- ja lauantai-iltoina.

Lauantaina ennen HIHS-iltaa käväisin vetäisemässä tunteroisen maastolenkin ratsastelukaverin kanssa. Vessi oli hieman reippaampi kuin mitä tiistaina, mutta silti suhteellisen rauhallinen vuodenaikaan ja tuuleen nähden. Se venytteli mielellään metsäteillä eteen alas käynnissä ja sen askel tuntui varsin keinuvalta. Sanoisin, että se käytti takaosaansa hieman paremmin ja nosteli jalkojaan ylemmäs. Hassua, miten kolmen vuoden yhteisen taipaleenkin jälkeen hevoseni selässä istuminen saattaakin ajoittain tuntua niin hemmetin vieraalta! Ihan kuin olisi eri hevonen alla taas. Vessi itsessään vaikutti reissuun oikein tyytyväiseltä, ja kyllähän minäkin, kun taas vaan totun uuteen fiilikseen. Muutaman kerran tamma kompuroi, mutta kaikenkaikkiaan meno oli varsin paljon tasaisempaa. Päätään se vatkasi kolmen heilautuksen verran ja kaksi niistä ainakin johtui ihan kirkkaasti turhautumisesta. Himmailu kotimatkalla ei ollut tyttelin mieleen sitten niin ollenkaan!

Eilisestä näytöksestä kotiuduin vasta puolen yön jälkeen ja muisto mukavasta illasta tuntui hieman nihkeältä, kun kello herätti seiskan aikoihin aamulla tallitöitä tekemään. Jo eilen jännitin hieman tallimatkaa kesärenkaissa, mutta niin silloin kuin tänä aamunakin selvisin perille ehjin nahoin. Onneksi tiistaina saadaan talvinakit alle, joten seuraava tallireissu sujuu nastojen kera. Vessikin sai "talvirenkaat" perjantaina, kun minun katsellessani menoa Hartwall Areenalla, kävi kengittäjä iskemässä sille alle talvikengät hokkeineen. Tuntui meno maastossakin hieman varmemmalta, kun tiesi ettei hepo heti olisi nurin, vaikka osuisikin yllättäen jäälle. Olen myös iloinen siitä, että tänä vuonna se on hokitettu kunnolla ajoissa, eikä viime talven tapaturman kaltainen liukastumismurhe ehkä ole enää ajankohtainen.

Tänään tosiaan olinkin tallilla jo kahdeksan korvilla, agendassa hevosten ruokinta, ulos vieminen ja karsinoiden siivous. Pääsinpä myös toimimaan sisar hento valkoisena hieman, sillä tallimme yksi kaviokas oli hieman kipeän oloinen ja mittasin siltä kuumeen (jota ei ollut). Toivotaan, että turpakaveri tulee pian kuntoon, mikä ikinä sitä vaivaakin!

Auttamattoman hidashan karsinoiden siivouksessa vielä olen, mutta toisaalta mihinkäs sitä vapaapäivänä kiire olisi. Tallityöt myös tuntuvat kivalta hyötyliikunnalta ja voin kuvitella, miten kipeät lihakseni huomenna ovatkaan!
Tein kuitenkin hommia mielelläni, sain kokonaisen päivän aikaa omille ajatuksilleni raittiissa ilmassa, joten mikäs sen parempaa!

Kun tallityöt oli tehty, liikuttelin Vessin vielä ennen kotiin lähtöä. Ajattelin, että olen itse huhkinut jo tarpeeksi, eikä mieleni tehnyt ratsastaa. Näinpä tehtiin ensin pieni ohjasajolenkki alkukäynneiksi ja sen jälkeen hetken juoksuttelua kentällä. Vessi vaikutti varsin rennolta ja rauhalliselta liikkuessaan, mutta varusteita poistaessani se oli varsin rasittava tapaus! Jo tarhasta sen haettuani se alkoi kuopia lattiaa kerjäten heinää, jonka korsia bongaili joka puolelta. Myös talliin varusteiden poistoa varten palattuamme sama meno jatkui. Se ei myöskään olisi tahtonut laittaa päätään riimuun, jotta olisin saanut sen kiinni, vaan haikaili heinäpaalin perään. Näytti vielä nyrpeää naamaa, kun kehtasin komentaa!

Kaikenkaikkiaan olen melkoisen väsynyt tämän hevosteluntäytteisen viikonlopun jäljiltä. Tänään maistui päiväunet ja kohta painun pehkuihin uneksimaan vähän lisää, varmaan herätäkseni kipeiden lihasten kera huomenissa. Onneksi tälläisiä viikonloppuja ei ole kovin montaa vuodessa, eihän vanha enää jaksa!

Laiskan kirjoittelijan kuulumiset

Sen lisäksi, että aiemman kirjoitukseni otsikossa oli lueteltuna varustehankintoihini liittyviä seikkoja, oli mukana myöspieni viittaus häihin. Tämä ei ollut ihan puhdas sattuma, sillä viime viikonloppumme alkoi perjantaina ystäväpariskunnan vihkitilaisuudella Helsingin Temppeliaukion kirkossa ja ilta jatkui juhlatunnelmissa.

Lauantaina suuntasin tallille, kunhan edellisillan rauhallisten juhlien jäljiltä jaksoin itseni sängystä ylös kammeta. Tallinpitäjän kanssa puhelimessa juteltuani hän kysyi, josko haluaisin ratsastaa itsenäisesti Mr Tukkasuokin, kun se oli edellisen päivän viettänyt vapaata. Ihan kiva ajatus, koska Vessin kanssa meno on ollut melko rauhallista ja kaipasinkin jo hieman tositoimiin.

Ensin tallustelin Vessin kanssa kentällä tovin. Kokeilin pienen pätkän ravia, mutta pääosin pysyttelin käynnissä, sillä kenttä oli hieman kostea ja tuntui raskaalta. Yllättävää kyllä, tämänkertaiset jännät hetket pystyssä pysymisen kannalta eivät liittyneet raviin, vaan Vessukka meinasi vetää turvalleen tehdessäni käynnissä volttia oikeaan. Se kompastui, sai jalat alleen ja kompastui heti uudelleen ja ehdin jo tuumata, että kohta tömähdän tantereeseen. Mutta ei, saatiin molemmat tasapainomme palautettua ja jatkettiin eteenpäin. Kaikenkaikkiaan tamma oli mukavan lupsakka ratsastaa, ei liian energinen, muttei kuitenkaan laiskakaan. Itseäni tosin mielessäni toruin taas, sillä jossakin kohtaa huomasin etten pitänyt pohkeita kiinni hevosessa ollenkaan. Kun terästäydyin, meni se juuri sinne, minne halusin sen menevän, vaikka aiemmin tuntui, että se oikoo kulmia. Ei se oikonut, minä sen tein!

Saatuani hoidettua Vessin kävin hakemassa tukkaheppa-Alpin harjattavaksi. Olin ratsastanut sillä vain kerran aiemmin ja kieltämättä hieman jännitti. Tiesin, että tämä ruuna hermostuu välillä kovin, kun siltä pyydetään asioita ja toivoin sen vain pysyvän suhtlailla neljällä jalalla maassa! Tämä ei nimittäin sen kohdalla ole ihan itsestäänselvää. Tallinpitäjä muistutteli puhelinkeskustelumme aikana minua muistelemaan neuvoja, jotka sain oltuani tällä hepalla tunnilla joitakin viikkoja sitten. Ratsastaminen Alpilla tuntui luonnolliselta ja mukavalta tuolloin, joten uskoin pitäväni siitä nytkin, jos polle vain pysyisi aisoissa. Noh, pysyihän se suhtlailla...

En nyt ihan tyytyväinen voinut omaan suoritukseeni olla tämänkään hevosen selässä, mutta myönnettäköön, että se johtui osin siitä, että nappulat olivat hieman hukassa. Ekojen ravien jälkeen poika ei olisi millään malttanut mennä käyntiä. Tiesin, että hevonen periaatteessa kipittelisi reipasta käyntiään saadessaan riittävästi ohjaa, mutta käytännössä en saanut hommaa kuitenkaan toimimaan. Pitkien ohjien antamisen vuoksi omat käteni olivat ihan miten sattuu käynneissä, joissakin kuvissa näkyi olevan koko hemmetin ranne ihan taittuneena. Ihmekö tuo nyt sitten, jos heppa ei oikein toimi. Arastelin myös sisäpohkeen käyttöä oikean kierroksen raveissa ja meno oli välillä vähän turhan holtitonta. Veikkaanpa, että tämä asia on vain niitä, joissa tuota yhteistyötä pitää hieman vielä hioa. Alpin kaltaiseen reippaaseen vieraaseen hevoseen en oikein vielä ole tottunut, Tirppa kun on ihan toista maata!

Lainaratsuvideo!

Sunnuntaina ajelin tallille ja tein Vessin kanssa maastakäsin jälleen tuon naapuruston kiertävän, puolen tunnin lenkin. Tällä kertaa oltiin reissussa ihan kaksistaan. Tamma ei hötkyillyt tai kysellyt kertaakaan, vaan otti homman tosi lungisti. Puolen tunnin "alkukäyntien" jälkeen mentiin kentälle ja ravuutin hepoa hieman. Se juoksi mielellään ja kevyen näköisesti ja tulin siihen tulokseen, että ongelma alkaa olla ohitse.

No joo, periaatteessa ongelma olikin ohitse hevosen osalta, mutta oma viikkoni alkoi hieman nihkeämmissä merkeissä. Soittelin tiistaina Ypäjälle ja kyselin satulamme perään. Soittoani olikin odotettu. Kun satulamme oli avattu, oli havaittu, että se vaatisi takalevyn ja etukaaren vaihdot. Etukaari oli murtunut ja takalevy ottanut jonkinmoista hittiä sekin (mahdollisesti kuitenkin Kiefferin tyyppivika ja normaalia iän mukanaan tuomaa kulumaa). Vaihtaa nämä tosiaan olisi voinut, mutta hinta-arvio maahantuojalla rahteineen olisi ollut 400-600€ noin suurinpiirtein, hieman toppauksista ja muusta riippuen. Hetken mietittyäni päätin, etten ala satulaa remppaamaan, vaan hankimme uuden. Viime päivät ovat olleetkin hieman mielen myllerrystä aiheen tiimoilta.

Lauantain ratsastuksen jälkeen huomasin, että lainasatula oli osunut Vessin säkään ja yhdestä kohtaa siitä puuttui hieman karvaa. Sama toistui hieman alempana selässä. Tästä syystä päätin, että kyseistä satulaa ei enää selkään laiteta. Tiedän, että lainasatuloilla ei pitkälle pötkitä ja niistä voi olla enemmän jopa hallaa kuin hyötyä, mutta tiedän myös, että saadakseni hevoseni pysymään edes jossain määrin vetreänä tarvitsemme tällä hetkellä selästä käsin tapahtuvaa taivuttelua. Hetken ratsastelemattomuuden jälkeen se oli kankea kuin rautakanki, mutta nyt jo taas hieman notkistunut. Tällä hetkellä käytössämme on nyt puolisen viikkoa ollut toinen Kiefferin penkki, joka toistaiseksi vaikuttaa ihan ok:lta. Toivottavasti saadaan kuitenkin pian oma, uusi ja passeli kapistus alle.

Tänään torstaina käväisin tallilla iltamyöhään ja juoksuttelin pollen. Ravi sujui mallikkaasti ja polle olisi halunnut juosta juoksemistaan, tyytyväisenä suu vaahdossa jolkotteli rentoon tahtiin.

Olen ollut viime aikoina hieman laiska kirjoittelemaan, mutta koitan taas saada kuulumisemme hieman reaaliaikaisemmin jatkossa esille. Muutama sananen pitää ainakin kirjoitella uudesta projektista, joka tällä hetkellä on enemmän kuin ajankohtainen.