Lämppärileiri, perjantai

Kun kaksi vuotta sitten järjestin ensimmäisen Lämminveristen ystävät ry:n leirin, en osannut toivoakaan, että vielä jonain vuonna lähden leirille Vessin kanssa. Vielä viime vuoden leirin aikaan tilanne ei ollut yhteiselle reissulle kypsä, mutta tänä kesänä sain vihdoin pakata ratsastuskamojen lisäksi myös hevoseni mukaan toiminnalliselle viikonloppuleirille. Siitä on pitkälti kiittäminen kuskina toiminutta miestäni.

Tämänvuotinen leiri järjestettiin Ruoveden ratsutallilla, jossa meitä opetti Tuukka Laitinen. Matkaa meiltä tapahtumapaikalle on muutamia satoja kilometrejä, joten lähdimme reissuun perjantaina jo hyvissä ajoin. Olin pakannut ison osan tavaroista jo torstaina ja haimme tuolloin illalla vuokralle trailerin lähtöpäivän hässäkkää keventääksemme. Lastasin Vessin puoliltapäivin ja olin jälleen hyvin tyytyväinen siitä, ettei koppiin meno ole hevoselleni mikään ongelma. Siellä se tyytyväisenä alkoi mussuttaa heiniään ja meidän karavaani pääsi matkaan. 

Meidät leiriläiset oli jaettu kahteen ryhmään täysin perjantain saapumisaikojen perusteella. Meidän ryhmässä oli Vessin lisäksi toinen "oma" lämpöinen ja sen lisäksi kaksi lainahevosta tallilta. Toinen ryhmä koostui sitten kokonaisuudessaan lämppäreistä. 

Perjantaina meillä oli ohjelmassa koulutunti. Tuolta tunnilta ei, harmi kyllä, ole olemassa kuvamateriaalia, sillä kamera saapui paikalle vasta toisen ryhmän matkassa. Tämä tunti oli luonnollisesti hieman tutustumista meidän ratsukoiden ja opettajan välillä. Kerroin hieman meidän yhteisestä historiasta ja Vessin nykyisestä osaamistasosta. Koska yhtä lukuunottamatta muut leirin lämpöiset olivat mulle jo ennalta tuttuja, tiesin itse, että hevoseni on niistä selkeästi osaamattomin. Jännitin hieman etukäteen, miten suoriudumme. Vessiäkin ilmiselvästi jännitti ja kuten yleensä, sitä inhotti muut hevoset. Onneksi oli silti suht siivosti. 

Teimme muutamia harjoituksia siirtymisten ja muun tavanomaisen merkeissä. Sitten koitti se heti, jota olin ehtinyt jo pelätä! Oli laukkaamisen aika! Kerroin opettajalle, että meidän laukka on jokseenkin fiasko ja päädyttiinkin esittelemään sitä opettajalle kaikessa rauhassa, toisten leiriläisten ollessa heman kauempana. Pysyteltiin pääty-ympyrällä ja opettaja pyysi mua nostamaan laukan ollessani ympyrän kauimmaisessa kohdassa. Uskomatonta, mutta totta, se onnistui! Vessi laukkasi useamman kierroksen suhteellisen tasapainoisesti ja kiihdyttelemättä sen kummemmin. Teimme vielä kaksi nostoa sen perään ja vaikka ensimmäinen olikin nostoista paras, sujuivat jälkimmäisetkin ihan kivasti. Olin hyvin hyvin hämmästynyt ja iloinen ja Tuukkakin totesi, että hän odotti kyllä mun ennakkoilmoituksen perusteella aivan jotain muuta. Yritin ottaa hieman loppuraveja muiden vielä nostellessa laukkoja, mutta eihän siitä oikein mitään enää tullut. Vessi oli niin kierroksilla, että sen rauhoittaminen otti hetken. Niinpä päädyimme loppukäynteihin. Suorastaan harmittaa, ettei meidän laukoista tullut todistusmateriaalia, sillä itselle niistä jäi ihan huippufiilis! 

Tunnin jälkeen käytiin ruokaostoksilla ja siirryttiin hissukseen iltapalan kautta odottelemaan lauantain koitoksia. 

Radalla

Nykyisen tallimme hyviin puoliin lukeutuu ehdottomasti se, että maastoseuraa olisi teoriassa melko runsaasti. Usein kuitenkin aikataulut menevät harmillisesti hieman ristiin.
Eilen päästiin kuitenkin kaveriratsukon kanssa lähistön metsäteille kävelemään ja luonnosta nauttimaan. Vessikin oli silmin nähden tyytyväinen, sillä edellisestä kunnon maastolenkistä (pieniä alkukäyntejä lukuunottamatta) oli vierähtänyt jo tovi. Kipeän silmän kanssa moinen ei ole oikein ollut vaihtoehto ja eilenkin jouduin laittamaan tippoja pari kertaa tien päällä.

Tänään käytiin neljän ratsukon voimin urheilemassa läheisellä raviradalla. Pohja oli hyvän ja kiinteän tuntuinen, juuri sopiva vähän reippaammallekin vauhdille. Vessikin ravaili sellaista kyytiä, että takana lautalla tulleen hepon naama oli kurassa. Yritin myös nostaa laukkaa, mutta touhu meni lähinnä pään viskelyksi. Sen verran tuolla on voimaa, että takapuoli nousee penkistä kyllä, kun se reippaasti kiskaisee päänsä alas. Melko reipasta ja varsinkin jännää meno oli, hepalle tuli hiki. Kotimatkalla sade kyllä pyyhki hien pois pinnasta tehokkaasti. 

Olipa hauskaa! Pitää mennä pian uudelleen! 

Laukannostoja

Uuden tallin ison kentän myötä olen päässyt hissukseen tekemään sitä, mistä olen pitkään haaveillut, nimittäin treenaamaan laukannostoja. Edellisen tallin kenttä oli sen verran kapoinen, etten saanut sillä tehtyä edes mieleistäni ympyrää. Nyt ei kuitenkaan tila lopu kesken. Kun vielä saapuu tallille hieman vähemmän suosittuun aikaan, pääsee ratsastamaan ihan ylhäisessä yksinäisyydessään, eikä tarvitse murehtia, miten tällä tykinkuulalla väistellään muita ratsukoita. Vaikka tykkään ratsastaa myös seurassa, on tämä kivaa vaihtelua ja myös vähän turvallisempaa, kun treenaillaan jotakin näinkin vauhdikasta. 

Halusin ensin saada LG:n kanssa toimivan fiiliksen ennen laukkailujen aloittamista. Kun touhu näytti sujuvan lauantaina, päätin tehdä noston ravista. Hetken Vessi ihmetteli, mutta sitten laukattiinkin pienehköä ympyrää kolme kierrosta. Olin ihan liekeissä, sillä nosto sujui tosi kivasti ja laukka pysyi hyvin yllä eikä heppa edes kovin pahasti kuumentunut. 

Sunnuntaina tein uuden noston, jota Vessi selkeästi osasi odottaa koko edeltävän ratsastustuokion ajan, luonnollisesti vauhti mielessä. Mies oli tallilla mukana ja nappasi videopätkän tuosta eilisestä nostosta. Ei paha, kunhan ei huomioi mun supervatkaavia käsiä! Jatketaan harjoituksia! Ajattelin, että nyt otetaan nostot ja laukkailut ihan normaaliksi arkirutiiniksi pikkuhiljaa, jotta pian ne eivät enää ylitä uutiskynnystä.

2014

Vuosi 2014 on ollut tähänastisista yhteisistä vuosistamme taatusti edistyksellisin. Me uskallettiin, me osattiin, me pystyttiin! Tässä postauksessa on mukana muutamia kuvia ikimuistoisista hetkistä vuoden varrelta.

Me aloimme käydä kaksin maastolenkeillä ja pian kokeiltiin maastolenkeillä raviakin. Käväistiinpä seuralaisen kera paristi lyhyt maastokävely satulattakin.

Me hypättiin pieniä esteitä (välillä myös maapuomeja), me pompittiin niitä samoja pieniä esteitä myös tallin kisoissa.

(c) Minna Särkiniemi

Me käytiin uimassa, me ravattiin kaatosateessa ja ukkosessa, hädintuskin eteemme nähden. Alettiin treenata kentällä laukannostoja selästä käsin. Tunneista tuli pysyvä osa viikkojamme ja tarkoitus on jatkaa niillä myös tulevana vuonna. Välillä otettiin vaan rennosti, leikittiin pallon kanssa, käytiin taluttelulenkillä ja syömässä ruohoa.

Oman elämäni osalta kulunut vuosi, eritoten syksy, on ollut myös melko rankka. Uskon eläväni perinteistä kolmenkympin kriisiä, kun kaikki on periaatteessa hyvin, mutta silti mikään ei ole. Onneksi on kuitenkin nämä karvakaverit, ne osaltaan muistuttavat, mikä elämässä oikeasti on tärkeää; hyvä seura, mielekäs tekeminen ja onnellinen olo.

Varsin ilahduttava päätös vuodelle oli seuramme pikkujouluissa saamani tunnustus seuran eteen tehdystä työstä. Tykkään niin paljon auttaa tapahtumien toteuttamisessa - kiva, että muutkin ovat sen huomanneet. Kunniakirjan lisäksi sain myös lahjakortin heppatarvikeliikkeeseen. Tämä tuli tarpeeseen ja tiedän todellakin, mitä hankin tuolla lahjalla ensimmäiseksi!

Näistä tunnelmista on hyvä siirtyä odottamaan vuotta 2015. Toivottavasti senkin sisään mahtuu paljon iloa ja onnea ja toisaalta niitä kasvattavia kurjiakin kokemuksia. Kiitos tästä vuodesta rakkaat ystävät!

Katso kenguru... laukkaa!

Viime tiistaina ratsastelin Vessin kanssa kentällä, jossa pidettiin samaan aikaan tuntia. Ratsastin tuntilaisten tehtävien mukana, jotten olisi niin pahasti tiellä vaan tietäisin, miten muita ratsukoita olisi helpointa väistää. Tunnilla oli vuorossa ympyräharjoitus, jossa ensin oltiin yhdellä ympyrällä käynnissä ja jokainen vuorollaan siirtyi toiselle ympyrälle, ensin raviin. Kun ravirupeamia oli jokaisella muutama takana, saivat halukkaat tehdä kierroksen ympyrällä myös laukassa. Vessi oli jälleen kerran tuntunut koko sen astisen tunnin ajan todella kivalta ja kuuliaiselta ratsastaa ja mulle tuli hyvin vahva tunne, että kokeilen nyt nostaa laukkaa. Tiedän kyllä, että se osaa laukan nostaa, mutta halusin noston olevan myös mahdollisimman rauhallinen ja rento.Tuli vaan sellainen tunne yhtäkkiä, että nyt on todellakin aika kokeilla tätä laukkatouhua.

Ensimmäisellä yrityksellä Vessi kyllä tajusi samantien, mitä siltä halusin, mutta oli hyvin yllättynyt pyynnöstäni ja räpelsi vaan menemään. Toisella yrityksellä mentiinkin sitten useampi askel laukkaa kunnes minä, uudesta ja ihmeellisestä jännittyneenä taisin puolivahingossa laskea vauhdin takaisin raviin. Muistettaneen myös mainita, että killuin selässä jälleen kerran ilman toista jalustinta, on se vaan piru vie kumma, etteivät ne meinaa pysyä jaloissa! Jännittänen kinttujani edelleenkin ihan liikaa... 
Enempää nostoja ei kokeiltu, sillä halusin päästä lopettamaan ratsastuksen hyvillä fiiliksillä. Otettiin paljon käyntiä, lyhyet loppuravit ja kunnon loppukäynnit. Tamma sai niin paljon kehuja, että eläisi niillä varmaan ensi vuodenkin!

Erillisten sattumusten vuoksi ranteitani on jälleen kerran hieman särkenyt, enkä käynytkään sitten tiistain tallilla ennen viikonloppua. Torstain tuntikin jäi näin ollen välistä, mutta onneksi pääsin paikkaamaan tilannetta lauantaina. Lauantain tunnilla treenailtiin muunmuassa tempon säätelyä ravissa. Kun sitten muut tuntilaiset keskittyivät laukannostoihin, oli meikäläisten ja sen kertaisen tukkahepparatsukon vuoro tehdä siirtymisiä raviin ja takaisin käyntiin. Voinee kuitenkin arvata, mitä rakas ratsuni tuumi, kun istuin harjoitusravissa pidätteitä antaen ja koska ratsastettiin ympyrällä, myös sisäpohjetta käyttäen. Todetaan vaikkapa niin, että Vessi on tainnut todellakin innostua nyt tästä laukkatouhusta ja tarjosi laukkaa, vaikken sitä pyytänytkään. Ei sille oikein vihainenkaan voinut olla, toinen tuntui olevan niin innoissaan ja selkeästi odotti päivittäistä laukka-annostaan, höpsö!

Olen ollut todella tyytyväinen siihen, miltä hepo on viime aikoina tuntunut ratsastaa. Sen vauhti on selkeästi rauhoittunut ja tasoittunut, puolipidätteet menivät lauantainkin tunnilla varsin kivasti läpi ja se vaikuttaa kovin motivoituneelta työntekoon. Selkeästi se on myös superonnellinen saamistaan kehuista ja musta tuntuukin, että olen nyt muistanut kehua sitä aiempaa enemmän ja oikea-aikaisemmin. Tämä toki edesauttaa oppimista ja rentoutta omalta osaltaan. 

Nyt sunnuntaina suunnataan rennolle maastolenkille nautiskelemaan maisemista. Ensi viikolla jatketaan sitten taas treeniä. Kenties, jos säät vaan sallivat, myös laukassa. Talvikengät saadaan harmi kyllä vasta parin viikon päästä ja tänä aamuna tallille päästyäni kentän pinta oli hieman kohmeinen. Hieman tässä siis säiden armoilla tosiaan ollaan, mutta eiköhän tästä kaikki solju taas mallilleen.

Tämmöistä siis meillä, jänskää!

Monenmoista touhua

Lauantaina suuntasin tallille jo aamukahdeksaksi ja ahkeroin tallityöt vaihtelevan sään vallitessa. Ennuste oli uhannut sadetta lähes koko päivälle ja osan sateesta piti tipahdella taivaalta alas jopa räntänä! Ilokseni ja yllätyksekseni varsinaista sadetta kesti koko päivän aikana vain muutaman minuutin. Sen sijaan pilvistä säätä ja pieniä auringonpilkahduksia näkyi huomattavasti enemmän.

Olen  vielä hieman hidas tallihommissa, sillä tottumattomuuttani työt eivät suju vielä ihan niin kätevästi, kuin mitä ne voisivat. Karsinoiden teon lisäksi päätin myös siivota Vessin ja sen tarhakaverin tarhan muutaman viikon aikana kertyneistä jätöksistä. Puuhassa menikin mukavasti aikaa ja päätin juoksutella Vessin urakkani päätteeksi. 

Alku- ja loppukäynnit käveltiin läheisillä hiekkateillä ja juoksuttelin pollea niiden välissä 10-15 minuuttia. Kentälle päästyämme heppa tajusi heti, mitä pian puuhataan jäi innokkaana odottamaan pyyntöä juosta. Vessin ravi oli kuitenkin hieman ponnetonta, mutta en antanut sen haitata, kun hevonen kulki rauhallisen ja tyytyväisen oloisena. 

Kun tamma oli ravannut hetken aikaa, päätin pyytää sitä vielä nostamaan laukat molempiin kierroksiin. Hepo laukkailikin suhteellisen nätisti, vaikka vähän tasapainotontahan tuo meno toki vielä on. Olin kuitenkin erittäin tyytyväinen siitä, miten laukka nousi suhteellisen pienestä ääniavustani. Oikeassa kierroksessa Vessi laski välillä takaisin raville, mutta pyytäessäni nosti laukan samantien takaisin. Muutama pieni ilopukkikin mahtui tähän liikutussessioomme, mutta pääosin tyyppi vaikutti mukavan tasaiselta vaikkakin, kuten mainittu, hieman ponnettomalta.

Eilen maanantaina päädyin ratsastamaan kentälle samaan aikaan tuntilaisten kanssa. Ei oikein mahduttu tehtävän sekaan ravailemaan ja tunsin, miten Vessillä alkoi kierrokset vähän nousta, kun hevosia tuli ohi joka puolelta ja tamma niitä töllötteli korvat luimussa eikä keskittynyt hommiin ollenkaan. Ravaamisen sijaan se taisi peitsata eikä muutenkaan ollut oikein hommassa mukana, nippanappa nosteli jalkojaan, vaikka menohaluja tuntui pääkopassa kuitenkin olevan. Oteltiin sitten kentän laidalla käyntiä, kunnes tilaa oli enemmän ja pääsin ensin jumppaamaan tammaa hieman käynnissä ja lopulta ravailemaan. Saatiin muutama ihan kiva pieni pätkä pohkeenväistöä ja ravissakin Vessi vaikutti mukavan rennolta... kunnes keksi oikeassa kierroksessa alkaa töllätä jotain mystistä. Hirmuiset puhinat ja pienet sivuaskeleet se veti vaikka miten monta kertaa, joka ikisellä kierroksella tiettyä aluetta töllöttäen eikä enää oikein rentoutunut. Tein lopuksi vielä muutamat edes jotenkuten onnistuneet väistöntapaiset ja pääsin lopettelemaan kehuihin.

Tänään oli vuorossa pitkästä aikaa ihan kunnon maastotallustelut, kun tehtiin ruunaystävän kanssa parituntinen käpöttelyreissu. Ei olla ihan noin pitkälle tallustelulle hetkeen päästykään ja mikäs sitä oli ollessa, kun kelikin oli mitä mainioin. Tamma oli hieman laiska tänäänkin jalkojensa nostelun suhteen, mutta laitan viimepäiväiset laiskuudet kiiman piikkiin. Edellisen kiiman aikaan Vessi oli aikamoinen kuseskelija ja eilenkin tallillamme oli heppahoro taas vauhdissa, häntä tötteröllä vilauttelemassa. Vessi on aina kiiman aikaan hieman flegmaattinen, joten uskoisin, että pahimman hellittäessä se on taas oma mukava itsensä.

Loppuviikosta pääsenkin tallentelemaan tänne toivottavasti kisakuulumisia, sillä suuntaan tallin hevosen kanssa naapuritallille kouluratsastuskisoihin edustamaan yhden raviohjelman verran. Pitäkää peukkuja!

Laukkaava puomiponi

Tämä päivä aloitettiin K:n kanssa käymällä kurkkaamassa yhdellä kylän toisista talleista olleita kouluratsastuksen harjoituskilpailuita. Siellä vierähtikin sitten muutama tunti aamuauringon paisteessa mukavasti :)

Katsottuamme ensimmäisen luokan, lähdimme sitten kohti omaa tallia ja Vessukkaa. Ajatuksena oli hieman treenata erilaisia juttuja ja alkuun verkkana menin läpi raviohjelman, jota olen muutamaan kertaan treenaillut. Tekee kyllä melkein pahaa katsoa tuota menoa, lähinnä koska en saa itse ylläpidettyä ravia keventämättä ja jään pollen suuhun ihan liikaa kiinni. Noh, treenillähän se tästä paranee, mutta omaan menooni en ole kovinkaan tyytyväinen. Hepo sen sijaan oli tänään ihan kiva ratsastaa, sillä oli kaikenkaikkiaan vauhtia ja meininkiä sopivasti. Harmi vaan, ettei tuo meininki näy allaolevassa videossa, ravailtiin nimittäin sen jälkeen K:n kasaillessa esteitä. Tosin, hieman tammaa häiritsi tämä rakennuspuuha. Taisi aavistaa, mitä kivaa on tiedossa.

Mutta joo, tätä kouluhomma meidän pitäisi hieman hioa vielä. Hyvä siitä tulee, kunhan oppisin hieman paremmin itse pitämään noita kouriani ja koipiani. Onneksi Vessi antaa melko paljon anteeksi, mutta joskus omaa menoa katsellessa tulee paha mieli sen puolesta.

Perjantaina kaverini oli pitämässä meille "tuntia" ja treenattiin ohjien pitämistä hyvällä tuntumalla. Tamma kyllä hiffasi asian ja tsemppasi ihan urakalla, mutta emännällä kesti hieman kauemmin saada hommaa toimimaan.

Palatakseni tämän päivän ohjelmaan, kouluiluverkan jälkeen oli ohjelmassa hieman puuhaa puomien kanssa. Ravaillessa oli tullut melkoisen lämmin, joten siirryin hetkeksi sivuun lepäämään ja K hyppäsi puikkoihin. Kirjaimellisesti. 

Viimeeksi meidän puomitreenit menivät varsin rauhaisaan malliin, mutta tänään olikin sitten totaalisen erilainen ääni kellossa! 

En tiedä, kuumuiko se jo ajatuksesta kun näki esteitä kannettavan meidän verkatessa vai innostuiko se vasta siinä kohtaa, kun tajusi, että näistähän mennään todellakin ylitse, jee! Jokatapauksessa se oli ihan intopiukeana. Vaikka puomit olivat niin alhaalla, kuin ne sai asettamatta kuitenkaan niitä maahan, Vessi suostui astumaan niiden yli vain käynnissä. Ravissa se hyppäsi automaattisesti. Sovittiin K:n kanssa myös, että jos tamma esteen jälkeen nostaa laukan, annetaan sille laukkapohkeet kehujen kera ja annetaan laukata. Nostosta ilman estettä tamman meno oli Kaktun kanssa viime syksynä melkoista (katso video muistinvirkistykseksi!) mutta tänään laukka vaikutti ihan kivalta jo.

Olen alusta asti tuuminut, että vaikkei laukasta muodostuisi meidän yhteistä askellajia, ei se haittaa. Voidaan harrastaa yhdessä käynnissä ja ravissakin :) Vessillä alkaa hissukseen olla hieman paremmin tasapainoa ja lihasta oikeissa kohdissa ja ravi alkaa sujua jo hieman hallitummin, joten jossakin vaiheessa voidaan miettiä laukankin harjoittelua. Asialla ei kuitenkaan ole kiire ja varmasti alkutreenit laukannostojen suhteen on jonkun muun kuin mun heiniäni. Laukka on mulle muutenkin, omien aiempien huonojen kokemusten vuoksi, hieman sellainen jännityksen aihe. Eka kokemukseni laukasta oli tuttujen hevosella 10-vuotiaana ratsastaessani ihan ensimmäisiä kertoja koskaan itse. Liian iso kypärä valahti silmilleni, potkaisin hädissäni hevosta kylkiin, se lähti laukkaan ja minä valahdin kaulaa pitkin alas kentän pintaan. Rytäkässä heppa kulki melko läheltä meikäläistä ja sain pienen nipistyksen kylkeeni. On vaatinut hieman rohkaisua laukkailla hevosilla tuon jälkeen.

Yllä Vessin ja K:n laukkailua ja pomppuja tältä päivältä. 

Tuumattiin, josko laukkatreeneihin ja "esteille" tammalle hommaisi hieman kovemman kuolaimen. Olisi kuitenkin melko tärkeää, että polle on hallinnassa ja oppisi, että laukatessakaan ei ole tarkoitus kaahottaa. Luonnollisesti vauhti alkuun on kovempi, onhan laukka kuitenkin "uutta ja ihmeellistä" eivätkä lihasten tilakaan anna vielä mahdollisuutta rauhalllisempaan ja hallitumpaan laukkaan. Oikeastaan muuhun menoon emme tehokkaampaa kuolainta kaipaa, eikä ajatukseni olekaan vaihtaa kuolainta muuta kuin laukkatreeneihin ja "esteille" (tarkoittaen siis näitä puomivirityksiä, ajatus ei ole varsinaisesti hypätä). Arkikäytössähän meillä on miltei vuoden verran nyt ollut kolmiosaiset oliivikuolaimet. Passaavat hyvin meille käyntimaastoihin ja normaaliin kentällä harrasteluun.

Kaikenkaikkiaan puuhasteltiin tänään vain vähä päälle puolisen tuntia. Oli melko lämmin, hepallakin kuuma ja kuten videoltakin näkyy, huuhtaisin siitä melkoisen määrän hikeä liikutuksen päätteeksi. Itseni onnistuin hieman polttamaan, aurinkorasvasta huolimatta. Lämmin päivä siis, kertakaikkiaan!