tiistai 5. kesäkuuta 2012

Tänään tehtiin tunnin käyntimaasto kera K:n ratsuineen. Oli kiva päästä hieman tallustelemaan ilta-auringon paistaessa. Heppakin pörisi tyytyväisenä tallin pihasta lähdettäessä, vaikka toisaalta varmasti kaipasikin laitumen herkkuja. Ovat nyt pikkuhiljaa pidennetysti olleet laitumella aina hieman pidempään joka päivä, tällä erää puolen päivän verran suurinpiirtein. Ja ruoho maistuu, mahakin on kasvanut jo melkoisesti, mutta lienee valtaosa pelkkää nestettä.

Tämän päivän lenkki meni oikein mukavissa merkeissä, tamma ei juuri edes kompuroinut. Laitumen viertä kiertävällä hiekkatiellä se oli hieman kummallinen. Päättelin, että pohja tuntui ehkä hieman kummalta ja kun tamma kovin sitä toljotti, taisi nähdä peuran jälkiäkin siinä. Kylläpä olivatkin kummia mokomat, melkein puuman jälkien veroisia! Peuroillahan on tosiaan tapana syödä hevosia. Muuten meno oli suht reipasta, mutta rentoa ja tänään säästyttiin kompasteluiltakin melko hyvin. Tehtiin tunnin maastoköpöttely, jonka jälkeen mentiin vielä hetkeksi vääntämään kentälle. 


Kentällä hepo ei sitten enää ollutkaan yhtä rento. Alusta asti sitä tuntui jurppivan ja jännittävän jokin, eikä se oikein päässyt asiasta yli eikä ympäri. K:n viedessä oman ratsunsa takaisin laitumelle ja meidän jäädessä kentälle heppa oli jonkin verran jännittynyt. Kerran se hieman säpsähti takasuoralla jotakin ja tänään eteneminen olisi hepan tahtiin sujunut osin myös kaahottaen. Onneksi saatiin useampi rauhallinen ja nättikin pätkä. Välillä polle jopa teki oikeastikin töitä, ja siitä olenkin iloinen. Isosti hyvistä pätkistä (kuten myös oheisesta kuvasta) on kiittäminen kyllä K:ta, sillä oma istuminen satulassa ei oikein enää ottanut sujuakseen. Kipuja on taas ollut jonkin verran ja harmi kyllä, se näkyy ja tuntuu satulassakin. :( Toivon vain, että pääsisin huomenna jatkamaan ratsastelua, ei tee nämä tauot hyvää minulle eikä heposellekaan. Tänään oli kuitenkin kivaa, pienestä kivusta huolimatta!

4 kommenttia:

Ethän arkaile jättää kommenttia, jos siltä tuntuu!
Voit myös lähettää sähköpostia
vasterbopainting@gmail.com