Vessin kesän odotus on edennyt varmasti suhtlailla saman kaavan mukaan, kuin muillakin suomalaisilla hevosilla. Vihreän popsiminen on aloitettu hissukseen muutama viikko sitten ja on pienenä herkutteluna joka päivä. Koitetaan totutella tuoreeseen hissukseen ja ensi kuussa tamma meneekin kolmeksi viikoksi laidunelämää viettämään. Meidän omalla tallilla on hieman rajalliset laidunmahdollisuudet, mutta Vessi pääsee aiemmalta tallilta tutun tamman kanssa laiduntamaan naapuritallille jokusen kilometrin päähän. Laidunloman ajalle on tehtykin jo kunnon sotasuunnitelmat; ihmisväki lähtee ulkomaille ja satula toppaukseen. Onneksi tamma on silläkin välin hyvissä, tutuissa käsissä!
Viime kesänä Vessukka ei päässyt oikein nauttimaan laiduntamisen riemusta, sillä silloisella tallillamme ei varsinaista laidunmahdollisuutta ollut. Hevosen sai viedä laitumelle hetkeksi, mutta se piti hoitaa sieltä sitten itse takaisin tarhaan tai karsinaan ja luonnollisestikaan näin laidunaikaa kertyi harvoin tuntiakaan päivässä. Olenkin nyt superiloinen siitä, että Vessi pääsee viettämään ihan ideaalista hevosen kesää; syömään ja pitämään vapaata työnteosta. Vaikka eipä sillä, ei tamman normaali arkikaan kovin raskasta nykyisin ole.
Viime syksy oli meille henkisestivarsin rankka, mutta voin ilokseni todeta, että siitä kuitenkin selvittiin. Aiempi tallipaikka oli meidän budjetille melko hintava ja sen vuoksi Vessillä oli muutama vuokraaja. Se on kuitenkin parhaimmillaan silloin, kun ympärillä ja selässä ei ole liikaa elämää ja onkin rauhoittunut jälleen omaksi mukavaksi itsekseen, kun ollaan saatu olla ihan rauhassa. Loppuvuodesta tilanne oli toinen, tamma tuntui hetkittäin siltä samalta vieraalta hevoselta, joka kuutisen vuotta sitten ilmestyi tallin pihaan ja jonka kanssa tutustuminen vasta alkoi. Onneksi tilanteen rauhoittaminen palautti meidän arjen entiselleen. Vessillä käy nykyisin vuokraaja kerran, joskus kaksi, viikossa ja välillä muuan kaverini on käynyt harjailemassa tai taluttelemassa sitä hieman, jos olen itse estynyt talleilusta. Muuten kuitenkin puuhaamme ihan vain kaksin. Itseasiassa nyt, kun tallille on varsin lyhyt matka ja senkin voin kulkea omalla autolla, tulee tallipäiviä itselleni aiempaa enemmän. Joskus käyn vain harjailemassa tai syöttelemässä, mutta enää ei kulkemisen vaikeus ole ollut syynä olla heppaa moikkaamatta. Tämä se on luksusta! Toisaalta joskus voisi opetella olemaan ihan vain kotonakin, ilman huonoa omaatuntoa.
Maastossa käydään edelleen todella paljon ja eilen Vessi pääsi vuokraajansa kanssa pitkästä aikaa puomejakin ylittämään. Jos se saisi valita, se ei muuta tekisikään kuin kävisi maastossa ja jolkottelisi puomien ylitse!
Kaveriratsukon kanssa tehdään ihmisväen aikatauluista riippuen 1-2 käyntimaastoa viikottain ja olen mahdollisuuksien (lähinnä pohjien) mukaan käynyt heittämässä kaksin Vessin kanssa ravilenkkiä aina kun se on vaan ollut mahdollista. Mäkäräisten herättyä talviunilta tulimme yllätetyiksi ja Vessi varsin purruksi mahasta, kaulasta ja ryntäistään. En viitsinyt puremien päälle kiristää satulavyötä ja niinpä viime viikkoina olemme tehneet maastakäsin kävelylenkkejä ja olen juoksutellutkin sitä jonkin verran. Vuokraaja puuhaa joko kentällä tai maastossa ja aikataulujen mukaan pollella on nollasta kahteen kokonaista vapaapäivää viikossa. En kuitenkaan laske näitä niin orjallisesti, koska päivän "liikutus" saattaa olla puolen tunnin taluttelulenkki pellon reunaa pitkin, välillä syömään pysähtyen.
Ilmeisesti tämä yhdistelmä toimii meillä hyvin, sillä Vessin 1,5 kk sitten rokottanut ja raspannut lääkäri oli sitä mieltä, että tamma on ikäisekseen kivassa kunnossa. Uudehko kengittäjämme toissapäivänä tuumasi hieman yllättyneenä kurkanneensa karsinamme nimitaulua ja totesikin Vessin olevan varsin kivassa kunnossa oleva yli kaksikymppinen lämpöinen, jota hän ei olisi kyllä uskonut ihan niin vanhaksi. Ehkäpä jatkamme siis samoilla linjoilla, rauhassa ja elämästä nautiskellen ulkoillen.
<3 <3
VastaaPoista