torstai 2. elokuuta 2012

Yli puomien!

Olin pari päivää poissa tallilta ja jo eilen huomasin sen isoksi virheeksi. Oon havainnut, että jos esimerkiksi viikonlopusta toisena päivänä talleilu jää väliin, oon paljon normaalia kärttyisämpi ja tuntuu, että koko päivä menee ihan hukkaan ilman heppailua! Eilinen päivä tuntui niin turhalta, joten tänään päätin korjata asian, heti aamusta alkaen!

Ihan ensinnä tosin menin käymään lääkärillä esittelemässä tämänhetkisiä arvojani. Lääkäri oli niihin tyytyväinen ja koska omakin oloni on jo paljon parempi, koittaa työläisen arki taas maanantaina. Ensi viikolla tosin on mulla pieni loman pätkäkin, joten ehdin ahertaa vain kolme kokonaista päivää.
Tohtorista lähtö ei sujunutkaan tänään ihan kädenkäänteessä. Ilmeni, että hän perheineen hevostelee myös (joskin hieman "laadukkaammin" kuin mitä minä, mutta kuitenkin. Siinä sitten meni tovi höpötellessä. Lääkäristä suuntasin sitten kohti Vihtiä ja heppaa moikkaamaan. Tämän päivän missio olikin selvillä jo valmiiksi, joten sitten vaan heppa kuntoon ja kentälle!

Olin ajatellut, että voisin hieman treenailla puomien ylitystä tänään. Tallilla oli pidetty eilen estetuntia, joten sieltä löytyi valmiina muutama este. Madalsin ne meille sopivaan korkeuteen eli tipautin puomit ihan maahan asti. Sen lisäksi kannoin vielä muutaman puomin eri puolille kenttää, jotta sain ratsasteltua erilaisia teitä kaikenkaikkiaan viiden "esteen" ylitse. Ajattelin jotakin pientä kuvitusta tästä päivästä järjestää, joten lätkäisin kännykkäni kuvailemaan touhujamme. Tässä hieman koostetta. Tylsin pätkä ehkä ever, mutta kenties joku jaksaa kelailla läpi :)



Tammaa kovasti tuntui innostavan tuo takakulmassa oleva puomi, melkein joka kerta sen jälkeen olisi halunnut mennä kovempaa tai ainakin hypätä, jos ei muuta. Muutama ihan kivakin ylitys saatiin. Yritin tänään keskittyä siihen, että istun satulassa ihan kunnolla käynnissä ja keventelen menemään ravissa. Muutaman kerran se hieman loikkasi, mutta pääosin asteli puomien yli ihan nätisti. Puolisen tuntia tänään puuhattiin ja sitten vein sen leipäherkkujen jälkeen takaisin laitumelleen. 
Hyvä heppapäivä - parempi mieli!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ethän arkaile jättää kommenttia, jos siltä tuntuu!
Voit myös lähettää sähköpostia
vasterbopainting@gmail.com