Reippailua räntäsateessa

Talleillessa se vaan päivä kuluu aina oikein rattoisasti. Tänään puoli kahdeksalta pakkasin itseni, Aavan ja läjän tavaraa autoon ja köröttelin tekemään aamutallia. Kotona oltiin sitten puoli viiden maissa, päivän saldona putsattu talli, reipas tunti, kevyttä ratsastelua rakkaan Vessin kanssa, väsähtänyt koira ja punaiset posket. Voiko päivää paremmin viettääkään!

Lauantaiseen tapaan osallistuin tunnille Apella. Tosin aamulla tallille mennessäni mietin, josko tänään hepat on varattuja niin, että menenkin valvovan silmän alle Vessin kanssa. Oltiin tunnilla jo tiistaina ja torstaina, joten olin iloinen kuultuani, että pääsen kuin pääsenkin tunnille toisella hepalla. Ei sillä, etteikö Vessillä olisi kiva ratsastaa, mutta otan mieluusti vastaan kaiken mahdollisen opin ja sitä tuo suokkipoika todellakin minulle tarjoaa!

Alppi ei koskaan ole mikään laiskanpulskea kaveri, mutta tänään se tuntui välillä normaaliakin reippaammalta. En saanut oikein pidätteitä läpi ja ravi oli välillä vähän turhankin vauhdikasta. Istuntani on muuttunut tämän hevosen selässä paremmaksi eikä ruunan pienet tempauksetkaan enää pahemmin hetkauta. Välillä se tänäänkin innostui niin, että päätti nostaa yhtäkkiä laukan. Tehtiin sitten paljon siirtymisiä ja melko pian poika rauhottuikin. Hyvää treeniä on myös kaikenmoiset tempon vaihtelut ja esimerkiksi hitaan käynnin harjoittelu. Tämän pojan kanssa saa olla tarkkana, että pyytää sopivasti ja oikein, muuten alkaa tukkamopo keulia. Tänään pysyttiin kuitenkin sopivasti neljällä jalalla. Töitä tuli tehtyä ja kuvista näkyykin kuskin ei-niin-freesi ilme...

Kappas, pohje on alkanut löytää paikkansa...

 Tunnin jälkeen oli vielä Vessin liikutuksen vuoro. Kentällä oli lasten ratsastustunti ja heidän esimerkkiään seuraten päätin itsekin mennä pollen selkään satulatta. Laitoin sentään muutaman huovan vähän pehmentämään ja pitämään housuni samalla puhtaampina. Otettiin aika kevyesti käynnissä, hieman voltteja ja pohkeenväistöä.

Hymyilytti, kun yhden lapsen äiti kommentoi, miten rauhalliselta ja letkeältä hevonen välillä näyttikään. No, näyttihän se, kun loppukäynneissä venytteli kaulaansa ja tallusteli tyytyväisenä. Piti tosin todeta, että useasti tuntuu kyllä kuin istuisi ruutitynnyrin päällä, kun molemmat ratsut on tuollaisia hieman vauhdikkaampia tapauksia...

On Vessi kyllä vaan niin perin mainio ja rakas heppanen, ettei toista olekaan. Hassua ja hämmentävää ajatella, että se on ollut omanikin pian jo 4 vuotta! Mihin aika oikein menee?!