Toukokuusta elokuuhun

Voi että! Yli kaksi kuukautta täyttä blogihiljaisuutta, mistä sitä nyt sitten aloittaisikaan! Kirjoittaminen on hieman jäänyt jo siksikin, etten juurikaan enää avaa läppäriä, vaan surffailen netissä pääosin padilla ja puhelimella. Myös valtaosa tämänkin postauksen kuvista on valitettavasti puhelinlaatuisia, mutta ei anneta asian häiritä.

Paljon on tapahtunut omassa elämässä ja paljon olisi kerrottavaa heppaelämästäkin. Tavallaan ei mitään sen kummempaa, mutta kuitenkin sitä tavallista, ihanan mullistavaa arkea.

Toukokuussa laumanne vahvuudeksi muutti syrkkipoika, joka hassun päähänpiston seurauksena sai nimen Jesus. Olin kaivannut uutta hamsteria jo Ronin kuolemasta lähtien ja nyt vihdoin sain sellaisen hankittua. Ajatus oli kytenyt mielessä koko lopputalven ja kevään, erostani lähtien ja sopivan poikueen osuessa kohdalle tein vauvelista varauksen.

Vessin kanssa ollaan viime aikoina maastoiltu paljon. Hyvin usein, kun kentällä on ollut minun makuuni liian paljon porukkaa, olen päätynyt helposti lähtemään pienelle maastolenkille. Nykyään autottomana kun pääsen tallille lähinnä silloin, kun joku sattuu sinnepäin sopivasti ajamaan, ei ratsastusaikataulua oikein voi valita. Pienten lasten joukossa en mieluusti ratsasta, joten "metsään pakeneminen" on ollut helppo ja mukava ratkaisu. Ollaan kuljettu yksin ja yhdessä, käynnissä ja ravissa. Kun kaikki planeetat olisivat kohdillaan, voisi kokeilla laukkapätkiäkin, kunhan rohkenisi!

Välillä on piipahdettu myös naapuritallin kesäkahvilalla, joskin Vessi suhtautui hyvin epäluuloisesti kahvilantädin tarjoamiin sokeripaloihin!

Tosiaan, viime viikolla tuli kuluneeksi kuusi kuukautta siitä, kun muutin pois yhteisestä asunnostamme. Siitä lähtien olen todellakin ollut riippuvainen muiden kyydeistä. Kuvaajia ei tallille mukaan ole pahemmin eksynyt ja usein tallireissut ovat olleet sellaista välttämättömien asioiden suorittamista. Hengailulle ja rennolle yhdessäololle ei oikein ole jäänyt aikaa, mutta se on hinta, joka on maksettava siitä, että ylipäätään mahdollisuus hevosenpitoon on olemassa. Välillä olisi kiva vaan olla ja jutustella tallikaverien kanssa, mutta nykyinen elämäni aikatauluineen on tosiaan paljon aiempaa hektisempää.

Aivan toukokuun lopussa hevoset laskettiin laitumelle. Vessi ja kaverinsa ottivat touhun melko rauhallisesti.

Välillä ehdittiin myös piipahtaa kentällä ja tultiin siellä ikuistetuiksikin! Kaikenkaikkiaan tamma on ajoittain ollut oikein mukava ratsastaa ja kulkee lyhyitä pätkiä myös oikeinpäin. Ratsastus ei tunnu enää yhtä mahdottomalta tahkoamiselta kuin joskus aiemmin. Tai ehken vaan enää ota sitä niin vakavasti. Välillähän se on jopa ihan kivaa!

Kesäkuun loppupuolella maastolenkillä Vessi oli ilmeisesti saanut tökkäisyn kivestä tai vastaavasta oikean etusensa pohjaan. Vaiva huomattiin seuraavana päivänä, kun se selkeästi ontui jalkaansa. Varsin onnekkaana sattumana kengittäjä saapui paikalle juuri sopivaan aikaan, hepalta napattiin kengät pois ja tilalle laitettiin haude. Parissa päivässä kaikki olikin taas entisellään, polle sai kenkiensä kaveriksi pohjalliset ja matka jatkui taas. 

Heinäkuun ensimmäisenä perjantaina osallistuimme perinteiseen seuramme maastoratsastukseen. Tänäkin vuonna letkassa oli kolmisenkymmentä hevosta. Vessi sai harjaan ja häntään tekokukkakoristeita, emäntä ratsasti hameenhelmat satulan takakaaren yli levitettynä. 

Olipahan taas hauskaa ja sääkin suosi! Onneksi kavio oli parantunut ja heppa taas kengässä ja päästiin mukaan osallistumaan!

Valitettavasti aikatauluongelmien puitteissa en pahemmin ole ehtinyt Alpilla ratsastamaan. Käväistiin kuitenkin muutaman kaverin kanssa Porin Yyterissä viikonloppuleirillä heinäkuun puolivälissä, joten muutamaan muuhunkin satulaan olen istumaan päässyt. Leiri oli tänä vuonna vähintään yhtä upea kokemus kuin viime vuonnakin, joten terkut ja kiitokset vaan leiriseuralle! Allaolevat neljä kuvaa (c) Eerika Kuoppala.

Vessin lisäksi myös Aava on luonnollisesti ollut osana arkeani tämän hiljaiselonkin aikana. Se on kulkenut mukanani tallilla miltei aina sinne suunnatessani. Aavan lisäksi kuvioissa on pyörinyt enemmän ja vähemmän myös poikaystäväni pieni terrieripoika. Pikkujätkä oli vastikään isäntänsä lomamatkan ajan pari viikkoa luonani hoidossa ja opettelemassa samalla miltei päivittäin myös pienen tallikoiran elämää. Ihan kehityskelpoinen yksilöhän tuo on ja on ilahduttavaa katsoa, kun Aavalla on leikkiseuraa. Vaikka Aava täyttää syksyllä jo seitsemän, se on usein leikkisä ja puuhakas.

Tässäpä nämä viime kuukausien tapahtumat tiivistetyssä paketissa. Toivottavasti hiljaiselostakin huolimatta teitä blogistani kiinnostuneita vielä löytyy tarinaamme seuraamaan. Yritän parhaani mukaan olla hieman aktiivisempi jatkossa!

Tämän viimeisen, tiistaina napatun kesäisen kuvan myötä toivottelen kaikille oikein lämpöistä ja mainiota loppukesää. Itselläni on kesälomaa vielä kaksi viikkoa jäljellä, toivottavasti kelit suosivat loppuun saakka. Pikaisiin kuulumisiin!