Tämä viikko on ollutkin maastoheppailun osalta oikein mainio. Tiistaina kävin L:n kanssa puolisentoistatunnin maastoreissulla ja tänään köpöteltiin tallikaverin kanssa. Eilen perjantaina puolestaan oli oikein spesiaalia maastoratsastusseuraa, kun "kotikylämme" seura, johon itsekin suht tuoreena jäsenenä nykyisin kuulun, järjesti kolmatta kertaa pienen maastoratsastelun. Siinä sitä sitten letkassa tallusteltiin metsätiellä, vähän matkaa autotietä (bussikuski kyytiläisineen arvosti kovin, kun joutui odottamaan parinkymmenen hevosen letkan kulkiessa alta pois) ja taas metsäteitä päätyen lopuksi grilliherkkujen pariin kotitallillemme :) Siinä meitä istuskeli makkaraa syöden nelisenkymmentä hevosharrastajaa ihanassa kesäillassa. Omia kuvia ei sattuneesta syystä reissun varrelta ole, mutta kiinnostuneet voivat kurkata Vesikansan Hevosystävät ry:n Facebook-sivulle.
Eilen makkaransyönnin lomassa sain sovittua itselleni tälle päivälle maastoiluseuraa, joten suuntasimme kimppakyydillä tallille jo heti aamusta. Koska tallilla oli käynnissä kengitys, laittelin Vessin ulkona kuntoon, jottei oltaisi tiellä. Kaiken lisäksi Vessi oli hieman kiimassa eilen, joten tuumasin, että kivempi laittaa se kuntoon ulkona kuin siivoilla jälkikäteen pissoja käytävältä.
Niinpä laittelin sen kuntoon hissukseen ja räppäsin samalla muutaman kuvan. Eikö näytäkin reippaalta ja uljaalta ratsulta! Not!Kun päästiin liikkeelle, oli se jokseenkin yhtä reipas, oikea tarmonpesä suorastaan! Laahusteli tallikaverinsa perässä ja ehdittiin tallustella hyvän matkaa, ennenkuin se piristyi ja tahti reipastui. Loppujen lopuksi tehtiinkin sitten vähän päälle tunnin kävelylenkki minimaalisen tihkusateen ja lukuisten pienten öttiäisten saattelemana.
Olin jo ennen lenkille lähtöä tuumannut, että Vessi kaivannee kengitystä suhteellisen pian. Edellisestä kerrasta oli tosin vasta kuutisen viikkoa, mutta tammalla oli edelleen talvikengät alla! Viimeeksi kengitellessämme ne olivat vielä ihan hyvässä hapessa ja kengittäjä tuumasi, että ne voisi iskeä alle vielä, kun eivät olleet juuri kuluneetkaan. Noh, ilmeisesti ollaan puuhailtu kuluttavammilla alustoilla nyt, sillä tänään lenkiltä palatessamme huomasin, että kenkä on katkennut.
Ilmeisesti eilinen kivisellä alustalla ja asfaltilla tapahtunut tallustelu "katkaisi kamelin selän" ja jo muutenkin vaihdon tarpeessa olleet kengät sanoivat sopimuksensa irti. Harmikseni jo aiemmin kuitenkin ilmeni, että oma kengittäjämme on lomalla
alkuviikosta ja minä taas loppuviikosta reissussa toisella puolella
Suomea. Onni onnettomuudessa, tallillamme ollut kengittäjä ehti nappaamaan Vessiltä katkenneen kengän pois ja vaihtoi tallilta löytyneen vanhan kengän sen tilalle. Vaihdettiin samalla myös kenkä toiseenkin takaseen, varmuuden vuoksi. Toivotaan, että nämä väliaikaisratkaisut kestävät, kunnes saadaan uudet popot jalkaan :)
Tunnen kyllä itseni hieman tyhmäksi. Miten en muka huomannut, että kengät vetelevät jo niin viimeisiään?! Jos jostain syystä en olisi huomannut kengän katkenneen, olisi kenkä voinut vinksahtaa ihan väärään asentoon ja aiheuttaa paljon hallaa! Onneksi se nyt oli vielä pysynyt ihan paikoillaan eikä näin ollen ollut aiheuttanut vahinkoa. Täytyy jatkossa olla entistä tarkempana näiden kanssa, varsinkin, jos noita hokkikenkiä käyttää vielä talven jälkeenkin. Kuluneethan ne oli mokomat jo ja näin siinä sitten kävi. Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin! :)
Meille on käyny pari kertaa samanlailla että kenkä on katkennut. Mutta se on huomattu vasta kengityksessä kun on otettu kenkä pois niin tulikin kaks osaa :D Eli ei sitä aina pysty huomaamaan varsinkin jos pysyy muuten kiinni hyvin.
VastaaPoistaTosta nyt naulatkin oli hieman sen näköiset, että on vanhassa kengässä. Mutta, ei olis voinu tietää, ellei kato tosi tarkkaan.
PoistaHui! En oo enne tiennykkää et kenkä voi noi vaa katketa :D No, taas vähän viisaampi ! :p
VastaaPoistaSe oi katketa, jos on kulunut niin ohueksi jo.
PoistaOsasyynä oli se, että tuo kenkä oli hokkikenkä, reikien kohdalta kuulemma usein saattavat napsahtaa. En tiennyt minäkään tuota talvikenkäjuttua, joten oppia ikä kaikki.
meillä ponit kuluttaa kenkänsä "voiveitsiksi" näin kesäaikaan maksimissaan 6 viikossa :D vaikka mennäänkin aina pehmeimmillä kohdilla tiellä ja myös paljon pellolla. kummasti ne kuluttaa niitä kenkiään :D
VastaaPoista