Lämminverinen on ystävä!

Kirjoitan harvoin mitään kovin kantaaottavaa, mutta se ei toki tarkoita sitä, ettenkö lukisi muiden mielipiteitä tai omaisi omia. En koe, että oman mielipiteeni toitottamisella olisi merkitystä, mutta joskus on vain pakko kommentoida jotakin, kun alkaa liiaksi ärsyttää. 

Olen jo ajat sitten päättänyt sulkea korvani ilkeiltä kommenteilta siitä, miten hevoseni "pitäisi" osata sitä, tätä ja tota enemmän, miten se on arvoton ihan jo rotunsakin vuoksi ja että ajattelinko, että mahdollinen seuraava hevoseni olisi ihan jopa ratsurotua! Näiden lisäksi tosin hevostelua ymmärtämättömät heittävät omat lisäkommenttinsa harrastuksen kalleudesta yleisesti, kaikenmaailman pöpöistä, joille tallilla altistuu ja niin pois päin... Internetin ihmeellisen maailman yleisestä lv-kirjoittelusta nyt puhumattakaan!

Vaikka tiedän, että moni kommenteista on heitetty ajatellen yleisestiottaen lämminverisiä, ei nimenomaan Vessiä (eivätkä näin ollen ole varsinaisesti henkilökohtaisia loukkauksia), vereni kiehuu aika-ajoin. Eräs ystäväni, joka on entinen hevosihminen itsekin, totesi viikko takaperin, että kun Vessi on rahallisesti niin arvoton, niin eipähän tule kiusausta sitä myydä, jos iskee rahapula. Tiedän kyllä, miten kommentti oli tarkoitettu, mutta asiayhteydestään irrotettuna tuo kuulosti kyllä todella pahalta. Ei hevoseni ole kaupan, eikä tule olemaankaan. Eihän ystäviä myydä! 

Minulle heppailu on harrastus ja mukava, joskin vielä suht tuore elämäntapa. Omat tavoitteeni eivät ole kummoisen korkealla, itselleni on pääasia, että touhu on mukavaa, sekä minulla että hevosella on kivaa eikä meiltä kummaltakaan vaadita enempää kuin mihin pystymme. Opimme kyllä, molemmat, koko ajan, mutta senkin teemme omassa tahdissamme. Ja mitä sitten, jos tasomme ei koskaan tule yltämään siihen, mihin "pitäisi"? Eihän meidän harrastelumme vakavuus (ts sen puute) ole keneltäkään toiselta pois.
Ja kyllä, on mahdollista, että minulle tulee hevonen joskus Vessin jälkeenkin. Ja on mahdollista, että se mahdollinen uusi lemmikki on jotain toista rotua. Olen aina pitänyt kylmäverisistä, hieman tuhdimmista heposista ja kenties seuraava voisi olla tuon haaveeni mukainen ratsu. Haluaisin myös oppia hyppäämään, mutta Vessin kanssa en hyppyjä tahdo harrastaa. Se ei ole tottunut hyppäämään, joten meno on melko hurjaa, itse en vielä osaa hypätä enkä myöskään halua ottaa sitä riskiä, etteivät tamman jalat kestäisi hyppyjä. Pienet pomput aika-ajoin ovat asia erikseen.
Yhtä kaikki, vielä ei ole aika miettiä seuraavia ratsuja, elämä on tässä ja nyt.

En usko, että harrastukseni olisi juuri nyt kovinkaan erilaista, vaikka minulla olisikin ratsurotuinen hevonen. Rakastan sitä, että saan tallustella maastolenkkejä tammani kanssa ja että voidaan puuhata kentällä silloin kun siltä tuntuu. Ja jos ei tunnu hyvältä, ei puuhata. Pakkopullaa tämän ei tarvitse olla, kummallekaan.

Tiedän kyllä sen, että moni pitää lämpöisiä totaalisen arvottomina, ne ovat kuin roskaa. Kun ne eivät juokse, ovat ne monelle käyttökelvottomia. On sattumaa, että minulla on nykyään lämminverinen, mutta tutustuttuani näihin otuksiin sappeni kiehuu aika-ajoin niiden puolesta. Lämppärit kuitenkin yleensä ovat varsin mukavia luonteeltaan, reiluja ja yritteliäitä hevosia, jotka pyrkivät tekemään parhaansa. Tekemään asiat niin hyvin kuin ne suinkin vain osaavat ja pystyvät. En ymmärrä, miksi lämpöistä edes pitää verrata ratsurotuiseen hevoseen. Mielestäni lv on epäonnistunut tehtävässään, mikäli se on hyvä ratsu. Sehän on kuitenkin luotu ravaamaan kärryjen edessä. Miksi lämppärillä edes pitäisi pystyä pärjäämään ratsastuskisakentillä?
Rentoon harrasteluun se on kuitenkin oivallinen kaveri

On totaalisen väärin, että moni hieno eläin joutuu kiertolaiseksi vaan rotunsa ja halvan hintansa vuoksi. On väärin, että ne näkevät nälkää, eikä niitä hoideta hyvin, koska ne ovat halpoja. On totaalisen väärin, että ne (edelleenkin uskoakseni sen halvan hintansa vuoksi) päätyvät kierrosta tai huonoista oloista lasten leikkikaluiksi ja on vielä enemmän väärin, että senkin jälkeen ne päätyvät vielä takaisin kiertoon, kun niiden lopettaminen olisi liian hintavaa puuhaa. Eihän nyt halpaa elukkaa kalliilla voi monttuun pistää, parempi heittää se vielä kiertoon, jos siitä vaikka muutaman pennosen saisi. Tekee vain välillä niin pahaa.

Sydämeni oli sulaa tänäänkin, kun herkunkipeä heppani tuli minua vastaan kun lähdin sitä tarhasta töihinsä hakemaan! En tarvitse sen enempää, jo pelkästään nuo hetket ovat ikimuistoisina mielessäni ikuisesti. 
Hevoseni on minulle korvaamaton, vaikka se rahallisesti onkin arvoton. 

Tämän postauksen kuvat on otettu kisapäivänä 28.7.2012. Kiitokset jälleen Ida S!