Ei mene nyt ihan putkeen...

Nyt ei kyllä paljon naurata. Kun heräsin perjantai-aamuna, oli kurkku kipeä, mutta ääni tallella. Sairaslomalaisena päivä sujui kotosalla neljän seinän sisällä, mutta illalla piti lähteä tallille, jotta Vessi saa hokit alleen. Hyvään aikaan muuten saikin, kun oli lumi satanut maahan juuri edellisenä yönä! Viikko sitten kaikkien blogikirjoituksissa tunnuttiin hehkuttavan HIHS:iä, nyt taas muodissa ovat lumiaiheiset kirjoitukset. Sen enempää lumesta kirjoittamatta kerrottakoon kuitenkin, että meidänkin suunnalla on ohuen vaalea kerros taivaalta satanutta kylmää möhnää. Ja sen läpi sojottaa kesäiset ruohontupsut. Ensi viikolle on luvattu vesisateita, joten tuskinpa tuo maa kovin pitkään valkoiseksi jää. Hokit on nyt kuitenkin alla, joten meno on hieman turvallisempaa.

Koska olen ollut koko viikon kipeänä, en pahemmin tallille ollut ehtinyt. Niinpä tuumasinkin, että juoksuttelen Vessin, jotta se saa jotakin liikuntaa. Vuokraajamme L lähti tallille mukaan katselemaan kengitystä ja juoksutusta ja olikin ihan kiva saada hieman hevosenlaittoapua. Itse en tosiaankaan ollut priimakunnossa.

Näissä ainakin näytään! 10/2011

Huono puoli perjantaissa oli se, että tottakai mun sitten tuli juteltua kengittäjän, tallinpitäjämme ja L:n kanssakin ja tämä toki ei tehnyt kipeälle kurkulleni kovin hyvää. Vaikka koitin ääntäni parhaani mukaan säästelläkin, oli lauantaiaamuna kaikenmoinen sanallinen ilmaisu toooooodella vaikeaa.
Niinpä lauantain talleilut jäivät suosiolla väliin.

Tänään käväisin tallilla L:n kanssa jälleen. Oli ajatus, että esittelen hänelle yhden alkukäynneiksi sopivan maastolenkin näin valoisaan aikaan ja siivoilen kaappia ja satulahuonetta hänen sitten ratsastellessaan. Näin sitten tehtiinkin. Kapusin ensin Vessin selkään vuokraajamme kävellessä reitin läpi vierellämme. Lenkkiin menee noin 20 minuuttia, riippuen hieman vauhdista, joten se on oikein passeli pätkä ennen kenttätyöskentelyä tai sen jälkeen. Takaisin pihaan palattuamme menin varustekaappimme kimppuun ja puolisen tuntia sitä järkkäiltyäni menin ennaltasovitun mukaisesti kehottamaan kentällä treenaavaa ratsukkoa loppukäyntien pariin. Oltiin puhuttu, että ratsukko voisi kokeilla loppukäynneiksi tuota esittelemääni lenkkiä, jotta saisivat hieman otetta maastopalloiluun tuon lyhyen käyntipätkän merkeissä. Melko käyntipainotteista tosin oli liikutuskin ollut, sillä kenttä oli hieman koppuraiseksi jäätynyt, vaikkakin olosuhteet huomioon ottaen kohtalaisen tasainen.

Vessipä sitten oli loppukäynneistä hieman eri mieltä. Ensinnä se ei meinannut suostua poistumaan tallin pihasta, sen jälkeen joitakin satoja metrejä käveltyään jäänyt jumittamaan yhteen kohtaan lenkillä. Minuutteja kestäneen tahtojen taistelun jälkeen se oli sitten kääntynyt 180° ympäri ja laukkasi kotiin.
En voi vahingossakaan sanoa olleeni kovin ylpeä tamman tämänpäiväisestä suorituksesta, mutta onneksi kehenkään ei sattunut sen kummemmin. Tokihan se rytäkässä oli onnistunut pienen naarmun jalkaansa saamaan, muttei mitään hälyttävää, onneksi.
Tehdään kyllä pieni "kurinpalautuslenkki", kunhan tässä nyt hieman ensin toivun. Huokaus! Tällä hetkellä musta ei oikeastaan lähde ääntä pihahdustakaan ja tämä ajatus saa hieman kauhun nousemaan, sillä alkavalla viikolla olisi valintakoe suoritettavana...