Syksy saa...

Blaah. Alkaa hissukseen tuntua siltä, että syksy todellakin valtaa mielen. Olen ollut oikeastaan nyt päälle viikon ajan sen verran naatti arjen keskellä, ettei ole ollut oikein extraenergiaa blogiinkaan kuulumisia päivitellä. Eipä tosin sillä, että olisi paljon kerrottavaakaan. Hevosettoman elämäni puolella hieman tuulee ja tuo osasto kuluttaa voimiani myös hieman. Tietenkin oman haasteensa tuo yleensäkin tämä syksyn harmaus vielä näiden muiden olemassaolevien haasteiden päälle.

Olen viime aikoina ratsastanut lähinnä kentällä, sillä ratsastuskavereiden muuttuneiden aikataulujen vuoksi en ole juurikaan saanut maastoseuraa. Sen lisäksi olen käynyt tallilla pääosin iltasella, jolloin on pikkuhiljaa alkanut jo hämärtyä ja syyssateet ovat tehneet osasta maastoreittiä sen verran märän, että pohja on liukaskin. Häseltävän pollen kanssa pimenevässä syysillassa savisella pohjalla yksin ratsastaminen ei jostain kummasta syystä lukeudu ihan lempijuttujeni joukkoon, joten sattuneesta syystä olemme pysytelleet kentällä. Lauantaina tosin tähänkin tuleepi muutos, mikäli nyt keli ei ihan kamalaksi muutu. Kaikille viikonloppuöille on ennustettu lämpötilan laskevan nollan tietämille ja on mahdollista, että jotakin kylmää ja märkää vihmoo alas taivaalta. Oikein houkuttava maastoilusää siis luvassa, jos pahimmat pelkoni toteutuvat. Ei silti auta valittaa, Suomen säät ovat niin vaihtelevat, että jos jäisi murehtimaan niitä, jäisi puolet elämästä elämättä. Itse koitan ainakin pääosin nauttia näteistä keleistä kun niitä vielä piisaa. Viikonloppuna onneksi piisasi, vaikka vähän vilpoisempi alkaakin jo olla.

"Urhelin, nyt on jano!"

Lauantaina ja sunnuntaina ratsastelin molempina päivinä vähän päälle puolisen tuntia tehden paljon ravisiirtymisiä. Vessi on yleensäkin varsin innokas ravaamaan, mutta ongelmana varsinkin kostealla kentän pohjalla on se, ettei se astu takajaloilla kunnolla alleen eikä oikeastaan nostele edes koipiaan riittävästi. Tuumasinkin yhtenä päivänä, että nytpä koitan keskittyä tamman herättelyyn siirtymisten ja muiden pikku tehtävien avulla. Jos reippautta takaosastoon ei ala löytyä, opettelemme homman sitten raippa kädessä. Löysäily saa alkaa riittää!

Olen kertonut blogissani melko vähän käytännön järjestelyistäni Vessin asuinpaikan ja liikutuksenkin suhteen, sillä olen halunnut pitää kyseiset asiat pääosin omana tietonani. Kerrottakoon kuitenkin, että aloin jokin aika sitten miettiä vuokraajan etsimistä tammalle. Viime talvena liikutusremmiimme kuuluneet tytöt ovat kuka missäkin kuvioissa nykyisin ja aloin tuumia tarvitsevani auttavia käsiä. Vaikka tamma onkin minulle superrakas, haluan omata sen lisäksi muutakin elämää. Säännöllinen liikutus tekee hyvää tamman menohalujen tasaamiseksi, joten päätin kurkata, josko löytäisimme remmiimme sopivan apurin. Muutama tyttö on kokeilemassa käynytkin ja lähipäivinä tehnen päätöksen tiimimme uudesta apujäsenestä. Hänestä sen kummemmin tuskin tulen täällä kirjoittelemaan, mutta pitäkääpä peukkuja kuitenkin sopivan vuokraajan löytämisesi :)