Mahtista!

Sen lisäksi, että hepan kanssa on hauskaa harrastaa ja ulkoilla, on heppa kyllä mitä mainioin kaveri. Ja jos sattuu olemaan huono päivä ja mieli maassa, hepan olemassaolo ja ihan viimeistään sen nassun näkeminen kyllä usein piristää. Tässä muutama ennenjulkaisematon räpsy loppusyksyltä, huomatkaa erityisesti tamman muikea ilme viimeisessä kuvassa.

No mutta, oli mulla oikeasti jotain kirjoitettavaakin. Eilisessä päivässä piristi muukin kuin vain hepan ilme. Osallistuttiin Vessin kanssa tunnille jälleen. Viime viikolla oli hieman kohellusta ja säätöä, kun palattiin ruotuun pitkän tauon jälkeen. Ihan kommelluksitta ei mennyt eilinenkään tunti, mutta olipahan nyt ihan eri maata kuin edellisviikon räpellykset. Rehellisesti sanottuna tunti oli varmaankin paras tähänastisista ja fiilis sen jälkeen oli vallan mukava.

Tunnin kokoonpanosta alkuun sen verran, että minun allani oli siis oma hevoseni ja Vessin vuokraaja otti samaan aikaan tunnin toisella ratsulla. Pieni kulttuurishokki kyllä sekin, sillä hevoset ovat todella erilaisia (toisen meno tikittävää usein, toisella piiitkä ja tasainen askel jne), oikeastaan vain väritys on yhdistävä tekijä.

Tunti aloitettiin perinteisillä käyntitehtävillä, taivutellen ja kulmiin asettaen. Sen jälkeen ohjelmassa oli ravisiirtymisiä. Tunnin puolivälin jälkeen treenattiin hieman avotaivutusta ja lopuksi myöskin pohkeenväistöä. Vessin tärkein tavoite oli hyväksyä pohje ylipäätään, väistön onnistumisella muuten ei ollut niin isoa merkitystä tässä vaiheessa. Ja hienosti Vessi suoriutuikin, saatiin muutamat pienet pätkät ihan kivaa taivutusta ja kyllä se useamman metrin matkan väistikin. Eihän se hevosesta ole kiinni siltäosin, kyllähän se nyt toki osaa ristiin astua. Ongelma on enempikin se, että sillä kestää hetken ymmärtää, mitä olen pyytämässä. Kun se ymmärtää jutun juonen, se on ihan täysillä touhussa mukana. Kunpa vielä itse oppisin antamaan avut selvästi ja eritoten kunpa oppisin kiittämään tarpeeksi.

Tiistaina tallilla käydessäni ravailin muutamat siirtymiset ja huomasin, että todellakin taidan pitää ravaillessa liian pitkiä ohjia. Kun muistin tuon havainnon tunnilla, oli meno mahdottoman paljon rauhallisempaa. Toki täytyy todeta, ettei Vessi alkuun oikein tykännyt ajatuksesta, se vatkasi päätään puolelta toiselle, kunnes tottui ajatukseen. Treenattiin jälleen myös siirtymistä raviin mahdollisimman pienillä avuilla, mutta siltikin musta tuntuu, että tamma suorastaan loikkaa liikkeelle, joka kerta, varsinkin oikeassa kierroksessa. No, pikkuhiljaa sitäkin voidaan hioa, kaikki ei tapahdu hetkessä.

Oikeastaan raviin olin kaikinpuolin muuten tyytyväinen, mutta kevennykseni kaipaisi vielä hiomista. Kevennän satulasta ihan liian ylös (sen näkee varmasti kuvista ja videostakin), vaikka olisi parempi, että takalisto pysyisi lähempänä satulaa mahdollisten kompurointien ja epätasaisuuksien vuoksi. Treenaamallahan sitä asiaa saa mallilleen, mutta kun olen melkoisen itsekriittinen, en ole tyytyväinen kun en pysty saavuttamaan tuollaista itselleni asetettua tavoitetta nopeammin. Hassua, miten kärsivällinen sitä ajatuksena hevosensa kanssa on, mutta itselleen ei anna armoa juurikaan.

Tunnin loppuun keventelin vielä muutaman kierroksen ympyrällä ja tamma kulki ihan mahdottoman nätisti. Olin enemmän kuin tyytyväinen sen suoritukseen ja omaanikin melko paljon. Tammuli oli kyllä jaloistaan hieman kompura jälleen, kahdesti kesken käyntipätkän meinattiin dyykata ketoon, ekalla kerralla vielä juuri vesilätäkön kohdalla. Mä ehdin jo henkisesti valmistautua kastumaan, mutta Vessi seivasi tilanteen viime hetkillä. Luulen, että sulava kenttä oli sille ehkä hieman raskas ja pohja oli kieltämättä hieman hankalakin, vaikka koitettiinkin välttää pehmeimpiä kohtia.

Tämmöistä siis eilen, lisää tunteilua sitten ensi viikolla. Sitä ennen on alkuviikosta luvassa pollen hieronta. Saapa nähdä siis, miten erilaiselta se tuntuu seuraavalla tunnilla!