perjantai 20. kesäkuuta 2014

Kameratestausta ja puskaruokailua

Tiistaina tallusteltiin jälleen tallikaverin kanssa muutama tunti lähimaastoissa. Otin testaukseen Juhon actionkameralleni hankkiman telineen, jonka voi kiinnittää vöillä rintaan. Kieltämättä kuva onkin hieman kivempaa, kun näkyy muutakin kuin vain hevosen korvat! Eikä näkökentässä ole myöskään koko ajan kypäräni lippa, aurinkolasini tai silmäripseni...

Piti testailla tätä kiinnitystapaa vielä ravaillessakin, mutta koska verensokeri oli alhaalla jo ennen lenkkiä, en sitten jaksanut lähteä rehkimään. Huomasin tosiaan viime viikonloppuna, ettei kamera kiinnitettynä kypärään toimi oikein ravaillessa, sillä se keikkuu oman painonsa vuoksi melko hallitsematta ja hakkaa ikävästi korvan lähellä. Luulisin kuitenkin, että näin rintaan kiinnitettynä meno olisi hieman stabiilimpaa. Ehkäpä ehdin kokeilla tätä lähipäivinä vähän kovemmassakin menossa. Tiistaina kuitenkin vaan nuohoiltiin puskissa.



Videosta näkyy hyvin, miten paljon kivoja pikku mäkiä meidän reiteillä onkaan. Tammalle tekee enemmän kuin hyvää kapuilla niitä rauhalliseen tahtiin ja tälläkin kertaa se selkeästi nautti olostaan. Se sai myös poikkeuksellisesti syödä puskista miltei mielinmäärin. Taitaa ekalta laitumelta olla vihreä jo loppumaan päin, kun neitihevosta kiinnosti nuo puskat ihan poikkeuksellisen paljon!

En tiedä, jaksaako näitä kohtalaisen editoimattomia ja tylsiäkin maisemapläjäyksiä kukaan katsoakaan? Kannattaa huikkailla, jos lyhyehköt ulkoilmataltioinnit kiinnostaa, niin koitan kehitellä jotain sen kaltaisia ja muitakin actionkameratouhuja jatkossakin.

Oikein mukavaa juhannusta kaikille! Pysytäänhän kaikki ehjin nahoin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ethän arkaile jättää kommenttia, jos siltä tuntuu!
Voit myös lähettää sähköpostia
vasterbopainting@gmail.com