lauantai 16. elokuuta 2014

Estekisatunnelmia kera Alpin

Tänään kisasin muutakin kuin pelkän puomiluokan Vessin kanssa. Osallistuin ensimmäiseen varsinaiseen estekilpailusuoritukseeni koskaan, ratsunani luottoratsuni, tukkaheppa Alppi. Ihan helposti ei tämäkään ruljanssi edennyt. Huomasin eilen treenailun keskellä laukkaa nostaessani, että nivunen vihoittelee edelleen. Mitä vähemmän laukkaa ja harjoitusravia, sen parempi! Hieman jännitysmomenttia siis, koska tiesin, että koko rata laukassa saisi kivun kyyneleet taatusti silmiin.






Kuten videostakin näkyy, me kiellettiin ulos kolmannella esteellä, joka oli sarja. Pelkäsin molemmilla kerroilla osuvani itse esteeseen, kun hevonen nippanappa sen vasemmalta puolelta koukkasi. Tiedän hyvin, että olisi pitänyt ratsastaa vain määrätietoisemmin ja johtaa enemmän oikealla, mutten ollut koskaan hypännyt ainuttakaan sarjaa. Virhe, kun ei treenattu niitä eilenkään!
Kolmannella yrittämällähän se menikin sitten ihan hyvin jo ja muutenkin olen rataani näin ensikertalaiseksi varsin tyytyväinen. Myötäyksessä saisin edelleen olla parempi, mutta tällä kertaa en mielettömän pahasti jäänyt hypyissä jälkeen, sain pidettyä hepan lapasessa ja nivusteni kannalta ihan mukavasti vedettyä takaisin raviinkin tarpeen tullen, vaikka ehkä hieman turhan paljon laukattiinkin.


Alpissa on joskus pitelemistä, mutta tänään jumalat taisivat olla puolellani.
Menoa ei myöskään haitanneet irtoilevat ja huonosti jalassa olevat jalustimet eikä se, etten rehellisesti sanottuna koskaan ollut treenannut esteen lähestymistäkään laukassa. Tulin kuitenkin jo etukäteen siihen tulokseen, että kaikesta vastaantulevasta selviän kyllä, tositilanteessa en pääse hannailemaan. Ja hyvin selvittiin! Oon oikeastaan itsestäni melko hitsin ylpeä!


Näihin kuviin ja tunnelmiin!
Seuraavaksi palaan asiaan, kunhan saan still-kuvat tämänpäivän koitoksesta, ehkä ensi viikolla.



kuvat (c) Heidi Anttila

4 kommenttia:

  1. Ihan hyvinhän tuo kaikinpuolin meni. Heppa on kyllä mahtavan näköinen tuon harjansa kanssa!

    VastaaPoista
  2. Samat sanat kuin yllä. Ihan kelpo suoritus :)

    VastaaPoista
  3. Kiitti! Olo on itsenivoittanut kyllä :)

    VastaaPoista

Ethän arkaile jättää kommenttia, jos siltä tuntuu!
Voit myös lähettää sähköpostia
vasterbopainting@gmail.com