Keväisen perjantain puuhia

Ensimmäinen viikko uudessa työpaikassa oli lopuillaan enkä yksinkertaisesti enää jaksanut lukea ainuttakaan sanaa alan käsikirjaa tai soitella ainoallekaan uudelle asiakaskontaktille. "Oppi-isänikin" oli lähtenyt jo omien töidensä pariin, joten saatuani hommat hyvälle mallille poistuin työpaikalta ajatuksena siirtyä tallille mitä pikimmiten.

Tämän ajatuksenii sitten toteutinkin. Ajattelin jo ajomatkalla, että olispa kiva kammeta hepan selkään hetkeksi, ehkä uskallan, vaikka olenkin ilman taustavoimia (Ida-parka kun oli vielä töissä, eikä päässyt mukaani). Oon ollut hieman arkajalka menemään selkään ilman jotakuta, joka voisi ajaa tarvittaessa auton takaisin Espooseen, jos mua sattuu. Oon kuitenkin nyt jo parisen viikkoa ollut ihan ok mallilla tän vaivani kanssa, ja käynyt selässäkin joitakin kertoja.

Vessi vaikutti kivalta ja rauhalliselta jo tallille mennessäni, joten aloinkin sitten rohkeasti sitä satuloida. Selkään pääsin pomppaamaan näppärästi, sillä Liisa-ponin taustajoukot puuhailivat samaan aikaan kentällä.
Tuumin, että sekä pollelle että minulle on parasta, että käpöttelemme ihan rauhassa. Niin ei pölyt kentästä nouse heposen nenään eikä minun takapuoleeni satu :D Viime aikoina, niinä muutamina lyhyinä kertoina Vessin selässä olen unohtanut kaikenmoisen jännityksen ja pystynyt keskittymään itse olennaiseen. Sekin pieni jännitys, mitä yleensä ilmassa on, kun selkään kapuan, oli tänään tyystin tiessään. Yhdessä kohdassa kenttää mielessäni kävi, miten matalalta tämä polle oikeastaan tuntuukaan, ja kuinka luonnollista tässä onkaan istuskella. Jotenkin tuntui, että heppa ikään kuin katosi alta, aivan kuin omat jalat olisivat koskettaneet maata! Hieno tunne ja taatusti harvinaista, että moisen saavuttaa käyntiä laahustaessaan kentällä. Ja toinen huomionarvoinen seikka oli, että käväisin kuitenkin selässä vain kymmenisen minuutin pätkän. Pienestä se lähtee, josko huomenna olisin jo vartin ja vaikka vähän raviakin. Ravi se olisi himottanut tänäänkin jo kovin, mutten tohtinut pöllytellä ja hieman vielä jännittikin.

Vessi oli tänään mukava ratsastettava, kulki eteenpäin muttei ollut liian vauhdikas. Juuri sopiva siis minulle!
Yskääkään se ei juuri potenut, muutaman kerran tarhassa ratsastuksen jälkeen köhäisi syödessään, mutta muuten oli kuin terveempikin poni.

Koska olin päättänyt nauttia kevätpäivästä täysin rinnoin, siivoilin vielä Vessin ja Prinsessan tarhaa hieman ratsastuspyrähdykseni jälkeen. Kylläpä sieltä vanhoja paskoja 3 pikku kottarillista irtosikin ja vielä jäikin vaikka kuinka paljon. Tallin entinen pitäjä ei pahemmin viime vuoden tuotoksia oo jaksanut keräillä ja kaikki on nyt meidän urakkana sitten lumien sulaessa. Noh, kului sitä energiaa noikin.

Ja mikä parasta, karvainen apuri oli tiiviisti touhussa mukana! <3