Vippaskonstit käyttöön, part I

Olen aiemmin ollut hieman kahta eri mieltä minkäänsortin apuohjien käytöstä Vessin kaltaisen hevosen ratsuksi opettamisessa. En ole halunnut, että polle väännetään väkisin kasaan millään apuohjilla ja olen tuumannut, ettei välttämättä oma taitoni riitä sellaisten käyttämiseen. Seurattuani muutamien ravurien taivalta ratsuksi täällä netin ihmeellisessä maailmassa ja jutusteltuani itseäni viisaampien kanssa tulin hankkineeksi kuluvalla viikolla Vessiäkin varten joustochamponin aka "kaulanpidentäjän". Tarkoitus oli käyttää tätä viritelmää ohjaamaan pollea oikeaan suuntaan ja sitten luopumaan tästä keinosta hevosen tajuttua homman juju.

Tänään sitten vihdoin ehdin tallille ja kokeiltiin tallinpitäjän kanssa näiden kumppareiden toimivuutta. Ensin ainoastaan pujotettiin ne paikalleen ja annettiin tamman kävellä käyntiä pitkin ohjin. Vessi suhtautui viritelmiin jokseenkin niin kuin oletinkin sen suhtautuvan; ei ollut oikein moksiskaan hieman ensin kummasteltuaan. Kun polle kulki rennosti tällä mitalla asetettujen piuhojen kanssa, kiristettiin vielä hieman. Tuntui, kuinka alla oli ihan eri hevonen kuin mitä yleensä :)

Tallinpitäjä meni selkään vuorostaan myös, sillä arkailin itse vielä ravailla oman oloni ja uusien varusteiden ollessa hieman epämukava yhtälö. Heppa kulki ison osan ajasta tosi nätisti; se tajusi miltei samantien, miten kuuluu olla ja kulkea, jottei piuhoista aiheudu painetta ja kulki muutamia pieniä hetkiä jopa oikeasti peräänannossakin :) Ravi ei ollutkaan sitten ihan yhtä mallikasta. Alkuun polle meni ihan nätisti, mutta sitten alkoi tarjota passia ravin sijaan ja kohelsi, minkä ehti. Noh, tästä on suunta kuitenkin vain ylöspäin eikä sentäs ihan pohjalla olla nytkään, onneksi! Ratsastuksen loppupuolella löysättiin piuhat täysin ja kulki nätisti, edelleen :)

Tarkoitus olis mun itseni päästä selkään nyt mahdollisimman paljon ja johdonmukaisesti oikeasti heppasta ratsastaa. Vessi on viime aikoina liikuttajien kera kaahotellut vähän turhan paljon ja tämä tapa siltä tulee kitkeä pois, ennenkuin se juurtuu sen mieleen pahemmin. Kaahottaessaan se ei kanna itseään kuten kuuluisi kipeytyen sitten pikkuhiljaa ja on myös iso riski, että lihaksettomana ja itseään tällöin hallitsematta se kaatuu kumoon koheltaessaan satuttaessaan pahassa tapauksessa itsensä ja ratsastajan. Ja ihan ensimmäisenä tästä touhusta on haittaa mulle itselleni, koska tuon terveydentilani vuoksi mun on voitava luottaa siihen, että allani oleva hevonen kuuntelee, mitä siltä haluan eikä sovella omiaan.

Sen verran piti vielä kertomani tämän päivän kokemuksista, että ennen selkään menoa kävin kurkkaamassa tallinpitäjän kanssa kesälaitumemme sijainnin. Eiköhän siellä muutama kuukausi vietetä ihan mallikkaasti. Tallinpitäjämme Ansku lupasi hepan sinne ratsastella (n 5 km), koska itse en tuolla maastossa jännittelevällä kopukalla moista matkaa ala taittamaan. Käppäillään sitten koirien kanssa mukana :) Ja laitumelle suunnataan tosiaan viikon päästä sunnuntaina sitten!