Kävin eilen noutamassa kaverilta kuolaimia lainaan testausta varten. Olin jo aiemmin tässä tullut siihen tulokseen, että suupielien nipistelyn minimoimiseksi oliivirenkaiset kuolaimet voisivat Vessille olla passelit. Jotenkin tykkään enemmän ajatuksesta, että nipistämättömyys lähtee jo kuolaimista eikä että väliin tungettaisiin esimerkiksi tutit.
Mutta siis, tänään agendassa oli kuolaimien kokeilua. Mukanani oli entisen vuokrahevoseni Sitsin omistaja, joka alkuu katseli kentän laidalta kokeilupuuhiamme ja hyppäsi sitten hyväksi toviksi itsekin Vessin selkään. :) Yhdet lainaan ottamistani kuolaimista olivat rotary kolmipalakuolaimet. Ne vaikuttivat mielestäni kädessä veikeiltä ja halusinkin kokeilla niitä tänään tallille mennessäni.
Vessin reaktio suuta kohti tulevat kuolaimet nähdessään oli mainio: se mutusteli ja maiskautti suutaan pariin otteeseen ja nappasi kuolaimet parempaan talteen varsin mieluusti :) Ratsastelin ensin rauhassa käyntiä jokusen kierroksen, testasin jarruja ja ohjausta ja hyvinhän ne näytti pelittävän. Uskalsin nyt pitää paremmin tuntumaakin ja Vessi vastasi tähän ottamalla kuolaimesta aika-ajoin hieman tukeakin :)
Ravimenoa pääsin seurailemaan maastakäsin ja Vessi näytti kulkevan ihan kivasti, ollakseen Vessi. Loppukäynnit otin vielä itse sitten mallikkaasti ja tulin siihen tulokseen, että näitä kuolaimia kokeilen ensi kerralla uudemman kerran, sen verran kivalta vaikutti tämä päivä!

En voinut jälleen kerran muuta kuin iloita siitä, miten hyvin Vessi on oppinut, ettei pohkeet automaattisesti enää tarkoitakaan pyyntöä lisätä vauhtia vaan että ratsastaja saattaa haluta sitä esimerkiksi kääntymään :) Tänäänkin kääntyili kevyellä pohkeen painamisella niin nätisti, hötkyilemättä laisinkaan.
Osasyynä saattoi tosin olla kiima, joka pollella on ilmeisen kovana päällä. Matkalla laitumelta tallin pihaan rouvahepan piti muutaman kerran pysähtyä kuseksimaan muiden hepojen viereen ja muutenkin käyttäytyä kovin hemaisevasti. Ihme kyllä, en perjantaisella tallireissulla tätä kiiman saapumista taas tajunnutkaan, vissiin olivat merkit pienemmät silloin. Tallinpitäjä tuli tänään huikkailemaan, että niin kova huuto oli yks päivä laitumelta kuulunut, että hän jo mietti oliko siellä kaikilla kaikki hyvin. No, meidän neitokainenhan se oli vaan siellä innoissaan rääkynyt! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ethän arkaile jättää kommenttia, jos siltä tuntuu!
Voit myös lähettää sähköpostia
vasterbopainting@gmail.com