keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Hevosmaailma 1/2014

Jo jonkin aikaa minulla on ollut salaisuus, josta tiesivät vain harvat ja valitut. Muuan tammikuisena iltana annoin Lämminveristen ystävät ry:n nimissä haastattelun, joka päätyi tänään ilmestyneeseen Hevosmaailma-lehteen.

Juttua varten pyysin myös lämppäriharrastajilta kuvia. Kivoja otoksia tulikin sähköpostiini kohtalaisesti, mutta harmillisen monessa oli liian pieni resoluutio, jotta niistä olisi ollut lehdessä julkaistavaksi. Onneksi kuitenkin mukaan löytyi muutamia kuvia hevosharrastamisen eri osa-alueilta ja mekin Vessin kanssa näytään lehdessä jopa kolmessa kuvassa (josta kaksi tosin on samoja).

Itse juttua ja sen julkaisua jännitin hieman, sillä kukapa ei tietäisi, miten tunteita kuohahduttava aihe lämppärit ratsukäytössä onkaan. Onneksi sain pyynnöstäni jutun kuitenkin itselleni luettavaksi ennen lehden ilmestymistä ja tein siihen useita korjauksia. Ennen oikolukua juttu nimittäin vaikutti melkoisen paljon siltä, että haluamme estää lämpöisten "turhan" teurastuksen ja "pelastaa" niitä lopetukselta. Tämähän ei pidä alkuunkaan paikkaansa ja todellisuudessa ajattelen asiasta juurikin päinvastaisesti. Vaikka juttua korjattiinkin, jäin kuitenkin miettimään, minkälaisena se tulee painosta ulos. Tuli kuitenkin juuri sellaisena, kuin sen pitikin.



Jostain syystä toimittaja kuitenkin oli keksinyt sanoa, että hevoseni on ollut minun koulutuksessani jo useita vuosia. Tämä kommentti ei kuitenkaan ole minun suustani ja hieman ehkä siitä närkästyin, sillä en todellakaan tituleeraisi itseäni hevosen kouluttajaksi. No, kyseessä onneksi on kuitenkin melko pieni virhe muuten kivasti onnistuneessa jutussa.

Toivotaan, että tämä juttu antaa yhdistyksellemme lisää näkyvyyttä. Eikä toki tekisi pahaa, jos joku näkisi lämpöisiäkin hieman eri silmin!

8 kommenttia:

  1. Onpa kiva kuva teistä kahdesta!

    VastaaPoista
  2. Pakko minunkin kommentoida, että tosi hyvä kuva sinusta ja Vessistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juho naureskeli olevansa nyt ihan virallinen lehtikuvaaja. Musta tässä on kauheen kiva tausta, aurinkoineen kaikkineen :)

      Poista
  3. Onnea lehti jutusta! Toi on kyllä kaunis kuva molemmista.

    VastaaPoista
  4. Mäkin ihailin tuota kuvaa! Aivan ihanat värit ja ootte niin hyvin siinä :). En oo vieläkään saanu juttua käsiini, lähikaupassa ei ollu, mut jospa pian pääsis lukemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi värimaailma on kyllä varsin kiva. Ihanaa, että saatiin tuollainen luminen kuva aurinkoisena päivänä näiden kaikkien kurakelien välissä.

      Lehtipiste.fissä on postinumerohaku, josta näkee lähimmän liikkeen, jossa esim tätä lehteä on myynnissä. Kätevä! :)

      Poista

Ethän arkaile jättää kommenttia, jos siltä tuntuu!
Voit myös lähettää sähköpostia
vasterbopainting@gmail.com