Kisailua tukkahepalla

Kuten aiemmin ohimennen mainitsinkin, lauantai oli kisapuuhastelua täynnä. Tallillamme järjestettiin pienet kouluratsastuskilpailut, joihin itsekin osallistuin. Sain valita ratsuni, ja tällä kertaa valintani osui tukkaheppa-Alppiin, jonka kanssa olin kisaradalla ensimmäistä kertaa. Ohjelma tosin oli tuttu ravivääntö, tosin ehkä seuraavaksi yritän jo jotain muutakin!

Olen kovin tykästynyt Alppi-pojalla ratsastukseen, sillä sen selässä tunnen oloni varsin kotoisaksi. Ruuna on varsin eteenpäinpyrkivä ja vaikkei se yleensä etene erityisen matkaavoittavasti, tuntuu sillä olevan aina tuhat jalkaa mahan alla ja meno tuntuu varsin vauhdikkaalta. Siksi moni ratsastaja hieman jännittää sillä menemistä. Sekä Alpin, että Vessin parissa olen huomannut, miten vähän pidänkään eteenpäin potkittavista hevosista ja vaikken itsekään kovin paljon vauhtia kaipaa elämääni, tuntuu tämän hevosen kanssa yhteistyö yleensä varsin mukavalta. Ja eipä tuota käy kieltäminen, onhan se aika komea poika!


Onneksi ehdin ratsastaa Alpin tunnilla torstaina ja tiesin hieman, millä mielellä se voisi olla lauantaina liikenteessä. Torstain tunnin jälkeen olin muutenkin hyvin ja luottavaisin mielin, sillä ylitimme ruunan kanssa pienenpienen esteen muutamaan kertaan ja jotenkin koin monta ahaa-elämystä tuon tunnin aikana.

En etukäteen paljoa jännitellyt kisasuoritusta, mutta tiesin kyllä, mitkä kohdat voivat koitua haastaviksi. Ja nehän ne sitten koituivatkin; alkutervehdys meni ihan ketuiksi hevosen pyrkiessä eteenpäin ja valuessa melkoisesti oikealle. En lähtenyt sen kanssa tappelemaan, koska tiesin, että saan vaan enemmän tuhoa aikaa ja koska säätämällä en pisteitä olisi alusta enää takaisin saanut kuitenkaan, oli fiksumpaa katsoa eteenpäin. Kieltämättä mietin kyllä siinä sivuluisua valuessani, että mitähän tästäkin mahtaa tulla, jos ensimmäinen kohta menee jo näin pieleen. En kuitenkaan jaksanut alkaa moista panikoida.

kuva Viveka Lapila

Ja ihan hyvä, etten antanutkaan paniikille sijaa, sillä koko loppusuoritus meni jopa verrattaen hyvin. Okei, en saanut hevosta taipumaan varsinkaan oikealle niin hyvin kuin olisi pitänyt, pysähtyminen oli myöhässä, Alpin peruuttaminen oli tuomarin mielestä hermostunutta, ja useassa kohtaa mun tuntuman olisi pitänyt olla joustavampi. Totta joka sana kyllä, mutta tämän hevosen mittapuulla suoritus oli oikeastaan silti ihan passeli. 

kuva Viveka Lapila

Ympyrällä sain Alpin taipumaan ihan kivasti ja molemmat temponlisäykset menivät meidän tasoon nähden ihan mukavasti. Oli helppo päästellä, koska tunsin, että saan hevosen takaisin kiinni kuitenkin. Aina se ei tämän tyypin kanssa ole itsestäänselvyys. Tuntui myös, että harjoitusravissa oli harvinaisen helppoa istua, joten nautin vaan kyydistä.


Mietin alkuun, viitsinkö lisätä videota kisasuorituksesta tänne laisinkaan, sillä se on epätarkka ja suttuinen. Lisäänpä kuitenkin, katsokoon ken jaksaa!

Suttuinen video!

Kaikenkaikkiaan saatiin 94,5 pistettä, joista muodostui 59,063%.
Eniten ilahdutti tuomarin kommentti "kaunista yhteistyötä" ja myös meitä molempia tuntevien kommentit siitä, miten rennosti sain kyydissä istuttua (siltä se kyllä tuntuikin) ja miten mainiosti meillä kaikki olosuhteet ja yksityiskohdat huomioon ottaen menikään! Olin todella tyytyväinen.
Sijoituksessa ei ollut hurraamista, oltiin viidensiä. Mutta pääasia, että oli kivaa ja jälleen yhtä kokemusta rikkaampana.