torstai 15. joulukuuta 2011

Kauneudenhoitoilta

Olipahan ilta!
Tänään oli Vessillä yhdistetty manikyyri/pedikyyri/kenkien hankinta/hammaslääkäri -ilta! Todellista hemmottelua... NOT :D

Kengitys on niin tuttua kauraa, että sille en paljon nyt rivejä viitsi tuhlata, mutta raspaus... Edellisen kerran se raspattiin vuosi sitten, kunnolla rauhoitettuna. Tuolloin en tosin itse ollut paikalla. Kesällä hepan suuta tsekattiin pintapuoleisesti, mutta koska piikkejä ei silloin tuntunut, päätettiin jättää homma siieksi, kunnes hepan saa rauhoituksen jälkeen karsinaan lepäilemään. En ollut tietoinen, onnistuuko raspaus ilman rauhoitusta (tosin kesän tsekkauksen perusteella päättelin, että jotain miestä väkevämpää kaivataan), joten hieman kokeilupohjalta meni tämä.

Neiti sai Domosedania rauhoittuakseen ja nuokkuikin tuota pikaa tallin käytävällä. Nuokkui muuten ihan tasan siihen asti, kunnes raspausvälineet kaivettiin esille. Suunavaaja sitä ei haitannut pätkän vertaa ja toiisen puolen raspaaminenkin vielä sujui, minun pidellessä kieltä kädessäni, jottei siihen osuisi. Toinen puoli ei sitten ollutkaan niin helppo. Kielen lisäksi pitelin hevosta välillä korvasta, ettei nostelisi päätään niin kovin ylös. Loppuviimein taaimmat hampaat saatiin kuntoon, kun pitelin riimunarulla pollen päätä alhaalla narun mennessä sen etujalkojen välistä ja raspaajamme käsi oli pollen suussa. Tokihan siinä pään nostelussa kieleen tahi johonkin limakalvoon tuli naarmu ja tallilta lähtiessäni oli vertakin hieman lattialta siivottavana.
Huvittavaa oli kuitenkin Vessi. Kun lähdin taluttamaan sitä ulkokarsinaansa yöteloille, kompuroi se tallin käytävällä ja pihalla sitä sai kiskoa perässään. Pirteys oli siis todellakin vain hetkellistä.

Pääasia kuitenkin, että hampaat on taas kunnossa. Seuraava tsekkaus puolen vuoden päästä (ja kunnon rauhoitusaineiden kera!) Tällä kertaa toisella puolella oli hieman piikkiä, toinen oli suht normaali. Purenta kuulemma on ihan hyvä ja mallillaan pollella :)

1 kommentti:

  1. Että teilläki tällästä. Meillä viime keväänä piti tamma rauhottaa 2 kertaa reilummalla annoksella plus antaa kipulääkettä ja siltiki raspaus tuotti ongelmia. Naurettiinki porukoitten kanssa että on sitkee elukka. Huoh. Kohtahan se taas keväällä pitäis hampulit kattoa. Meilläki oli verta lattialla kun ainahan siinä johonki osuu ku hevonen rimpuilee. :s

    No, on nyt sitte hampaat kunnossa ! :) Saa rouskutella tyytyväisesti porkkanaa jouluaattona hyvillä hampailla ;) !

    VastaaPoista

Ethän arkaile jättää kommenttia, jos siltä tuntuu!
Voit myös lähettää sähköpostia
vasterbopainting@gmail.com