Eipä se pukki mulle kameraa tuonut, joten näitä surkeita räpsyjä lätkin blogiini jälleen :PJoulu on jokatapauksessa nyt vietetty. Meillä se kului pieniltä osin Espoossa ja isommilta osin Jyväskylässä. Viime viikko oli töissä varsinaista hulabaloota, joten talleiluuni tulikin melkein viikon tauko :( Toivon kuitenkin, että moiset tauot jäävät historiaan ensi viikosta alkaen, kun elämääni rytmittää jälleen normaali päivätyö :)
Noh, tänään kuitenkin ehdin varsin mainiosti tallille. Työt loppuivat jo kahdentoista maissa ja suuntasinkin sitten melkein suoraan tallille. Illalla oli töitä luvassa vielä lisää ja kaikenlisäksi tallilta on joulupäivästä lähtien ollut sähköt poissa! Oli siis silläkin ehdittävä ajoissa, sillä hevosen kuntoon laittaminen pimeässä ja sen kanssa touhuaminen ihan pilkkopimeällä kentällä ei todellakaan ole mulle vaihtoehto.
Päätin jo aiemmin, että menen selkään uudenvuoden tietämillä. Ja varsinkin, jos en noin viikkoon tunne minkäänlaista kipua. Joulun pyhien aikaan hinku hepan selkään paloi todella voimakkaana, joten tänään sen sitten tein! Kapusin selkään yli kolmen viikon tauon jälkeen. Missään ei tunnu, ei satu :)
Kenttä oli koppurainen ja menin ainoastaan käyntiä kymmenisen minuuttia. Tänään olisin kuitenkin ratsastanut reippaammin ja pidempään, jos kenttä olisi moiseen vaan mahdollisuuden antanut. Oloni nimittäin oli upea. Lähdin tallilta varmasti ajelemaan typerä virne naamallani, niin iloinen oli fiilis! :) Jospa sähköt vaan palaisivat huomenissa jo tallille, niin voisin ottaa uusintaerän.
Mainitsin aiemmin ohimennen uudesta työstäni. Muutama sana lisää siitä ja meidän Tico-hauvelin koetuloksista toisessa blogissani.
Teillä ei taia vielläkää tuo lumen määrä yllättää ? ;>
VastaaPoistaTätäkö nää etelän joulut jatkossa tosiaan on :(
VastaaPoista