Lauantainen tallireissu sujui ah niin ihanan tuulisen sään aikaan! Lupaa varsin hyvää, kun hevosta satuloidessa kuulee, miten tallin ulkopuolella tuuli vihmoo niin, että hevonen siinä vieressä katselee hieman epävarmana ympärilleen. Kentälle kun päästiin, oli naapuritarhojen kaverit varsin villeinä. Ne spurttaili, pukitteli... Selkeästi olivat hieman ihmeissään tuulisesta kelistä nekin.
Noh, ne muut hevosetpä eivät olleet vapaalla kahta ja puolta viikkoa, toisin kuin Vessi! Ensin haavaa paranneltiin ja sen jälkeen odotettiin kengittäjää saapuvaksi, ennenkuin uskalsin alkaa tammaa liikuttamaan. Joten, 2,5 vk liikutustaukoa, TOSI KIVA JUTTU! Jos viereisissä tarhoissa hevoset olivat hieman säpäkällä tuulella, niin sitä todella oli myös minun ratsuni. Muutaman kerran se kummasteli muiden ryntäilyjä ja säikähti sitten metsän tuulisia mörköjä itsekin pariin otteeseen.
Noh, ne muut hevosetpä eivät olleet vapaalla kahta ja puolta viikkoa, toisin kuin Vessi! Ensin haavaa paranneltiin ja sen jälkeen odotettiin kengittäjää saapuvaksi, ennenkuin uskalsin alkaa tammaa liikuttamaan. Joten, 2,5 vk liikutustaukoa, TOSI KIVA JUTTU! Jos viereisissä tarhoissa hevoset olivat hieman säpäkällä tuulella, niin sitä todella oli myös minun ratsuni. Muutaman kerran se kummasteli muiden ryntäilyjä ja säikähti sitten metsän tuulisia mörköjä itsekin pariin otteeseen.
Haava on nyt ihan siististi ummessa ja päällä on nätti rupi. Ajattelin kuitenkin tänään ottaa rennosti (tai no, niin rennosti kuin mitä nyt tuolla tuulessa oli mahdollista) ja käpöteltiin lumisella kentällä lähinnä käyntiä. Muutaman ravipätkän kokeilin, eikä jalassa ollut ontumista havaittavissa.
Syksy on ollut vaikea ja usein kiireiden keskelläkin kaipaisin ystävän seuraa. Onneksi on yksi kaviokas aina odottamassa ja vailla rapsutuksia. Sairasvapaallaan se minun saapuessani tallille tunki nenää karsinan oven yläluukun väliin. Tuntui ihan, että se olisi ajatellut "ihanaa, taas sä tulit! " (=saisko herkkuja) ja lähtiessäni tunki turpansa jälleen tuohon samaiseen väliin "harmi, taasko sä meet? (=enkö enää saa herkkuja).
Yleensä sen seura saa minut paremmalle tuulelle ja usein, kun en ole sen luona, kaipaan sitä ja mietin mitä se puuhaa. Vaikka kaipaan ihmisseuraakin elämääni, on hevosseura sitä, mitä olen koko elämäni toivonut saavani. Ja vaikka tallille ajelu (ja ylipäätään se lähteminen) joskus väsyttääkin kovin, piristyn siellä aina ja ilahdun kavioystäväni kohtaamisesta suuresti.
Voisiko sen parempaa ystävää ollakaan?
 |
| Pus <3 |
Mä oon varmaan harvinaisen erakko vaikka tykkäänkin ihmisseurasta mutta voiton vie silti se yksin puuhastelu heppasten kanssa! Oikeesti yhdyn niin tuohon että heppailun jälkeen on niin kiva olo. Vaikka ois kuinka paska päivä ollu niin jotenki se saa aina hymeksimää.
VastaaPoistaHyvä että Vesterin jalka on jo paremmassa vireessä! :p Täälkii tuuli eilen ja toissapäivänä ihan hirviästi ja lunta tuiskutti, en nääs tohtinu hevonkyytiin mun Möhikseni on ainaki vallan arka tuulelle joten en ois saanu sitä edes katoksesta ulos :D Ja sieltä kun oisin saanu niin se olis saanu angstikohtaukset kun korvakarvat menee vinoon tuulen takia ;>
Onhan se kiva pollen kanssa puuhata, mutta viime aikoina oon kaivannut hieman enemmän ihan ihmisjuttuseuraakin. Ainahan sitä hepalle voi höpötellä, mutta joihinkin murheisiin kaipaisi hieman enemmän sanallista vuorovaikutusta, kuin mitä se pystyy tarjoamaan :P
PoistaVessukka ei onneksi oo kovin kova vetään tuulesta pultteja yleensäkään ja nytkin touhu oli melko pienissä mittasuhteissa. Mutta, normaalia enemmän kyllä. I wonder why :D
Kiva että Vessin jalka parani. <3
VastaaPoistaOn, ehdottoman kiva juttu :)
Poista