"Every endless night has a dawning day. Every darkest sky has a shining ray..."

Pikakelaus alkuviikosta näin postauksen alkuun.
Maanantaina kävin fysioterapeutilla. Itseasiassa varattu aika oli väärälle henkilölle (piti olla OMT-fysioterapeutti), mutta eipä se hukkaan mennyt tuokaan aika. Hieroi selkää, antoi sille ultraäänihoitoa ja sanoi, että kyllä se rankaan enempi perehtynyt hoitaja on ihan paikallaan. Oli selkä vähän inhan tuntuinen loppuillan, alkoi paikat aueta. Ensi viikolla sitten sille OMT-fyssarille, josko saatais tilannetta paremmalle mallille hissukseen. Selkäongelmat alkoivat siis elokuussa pudottuani issikan selästä. Tuosta epäonnisesta päivästä tarinaa tämän linkin takana.

Tiistaina ja eilen Vessillä olikin sitten vaparit. Eiliselle olin suunnitellut tallireissun, mutta pääsin töistä vasta kuudelta, olin kotona puoli seiskalta ja kun siinä sitten pissatin koirat, kello olikin jo seitsemän. Olen viime aikoina huomannut, miten VIHAAN iltavuoroja töissä. Moni voisi toki sanoa, että eiväthän ne ole iltavuoroja nähneetkään, jos töistä pääsee jo iltakuudelta. Näissä vuoroissa on vain se ongelma, ettei oikein ehdi tekemään mitään mielekästä ennen töitä (ainakaan hevosen kanssa) ja töiden jälkeen alkaa olla myöhä. Itse en todellakaan ole mikään iltaihminen, joten tälläinen rytmi on minulle silkkaa kidutusta.

Tänään pääsin töistä tuntia aiemmin, ja nakattuani koirat ensin ulos ja syötyäni pikaisesti, suuntasin tallille. Koko päivän oli sadellut lunta, mutta tiet olivat kuitenkin ihan siedettävässä kunnossa. Tuntuu ehkä hassulta, että mietin usein säätä tallille mennessäni, mutta kun ajomatkaa on kohtalaisesti, on se usein väistämätöntä ja järkevääkin.

Olin jo etukäteen päättänyt, että tänään nakkaan pollelle vyön niskaan ja juoksutan sen. Päätös osoittautui erittäin hyväksi, kuten myöhemmin tulin huomaamaan.
Kentälle oli satanut mukava lumikerros. Ei niin paljoa, että ihan kahlailuksi olisi mennyt, mutta sen verran, että hepan piti hieman kuitenkin nostella jalkoja.
Taluttelin heposen narun kera kentälle ja aloin laittaa ohjasajo-ohjia kiinni suitsiin. Napsaistuani narun irti kuolaimista heppa otti pari reippaampaa askelta minusta pois päin, jostain kumman syystä luuli kai olevansa vapaa. Ei sillä, että hyväksyisin siltä rynnimistä missään olosuhteissa, mutta nyt se johtui arvatenkin virrasta, jota pollella oli. Hyvin pian murahdukseni jälkeen tamma tajusi olevansa kiinni ja jäi odottamaan jatko-ohjeita.

Samantien alkukäynneistä asti Vessukka vaikutti oikein mukavalta ja yhteistyöhaluiselta. Ensiksi otettiin perinteisesti ravit vasempaan kierrokseen. Meno oli mukavan lennokasta ja todella rentoa. Annoin tamman hetken jolkotella ja vaihdoin suuntaa. Oikea kierros on meille yleensä aina paljon haastavampi, liikutustavasta huolimatta. Olenkin ottanut tavaksi usein aloitella vasemaan kierrokseen ja sillä saada pollen hieman lämpenemään ennen vaikeampaan suuntaan siirtymistä.
Nyt, vasempien ravien jälkeen annoin tamman ensin kävellä hieman oikeaan kierrokseen ja se vaikutti rennolta edelleen. Siirtyminen raviin ja se liikkui kuin unelma! Ihan samoin, kuin hetkeä aiemmin vasempaan. Harmi vallan, ettei tästä ole videota, sillä olin tosi tyytyväinen. Annoin sen jolkotella hetken vielä tähän suuntaan ja sitten päätin, että nyt on hyvä lopetella. Taluttelin loppukäynnit ja menin valmistelemaan ja paketoimaan lumisateessa kastunutta hevoa yöpuulle. Yllättävän märkää tuolla illalla olikin, sillä liikutuksen jälkeen hikiviilailin hepoa kuivemmaksi!

Oheinen kuva olisikin ei-hevosihmisille hyvä kuva-arvoitus, varsinkin hieman tiukempaan rajattuna. Mehän toki tiedämme, että kuvassa on heiniään syömässä fleeceloimeen vuorattu hevonen, ja kaulasta loimi on hieman löyhästi kiinni.

Juoksuttelen tamman nykyisin aina ohjasajovyön ja -ohjien kera, koska joskus se kuumuu juoksutuksesta melkoisesti. Alkuaikoina oli hieman hurjan tuntuista, kun kasvojeni ohitse vilisi kavioita pukkilaukassa, joten katsoin tämän keinon turvallisemmaksi, kun ulko-ohjalla voin pitää hevosen näppärästi kauempana itsestäni. Samaa tunnetta en itselleni saa aikaan, vaikka olisin raippa kädessä, joten tämä on vakiutunut käytännöksi ja tuntuu ihan toimivalta ratkaisulta. Näin ollaankin toimittu pian parisen vuotta jo.
Tuntuu myös, että tällä systeemillä hevonen malttaa keskittyä paremmin, pelkällä yhdellä liinalla meno oli aina mahdotonta kohellusta.

Tänään tallilta kotiin ajellessani iski ihan mielettömän hyvä fiilis syvälle sisimpään. Tuntui jotenkin siltä, että asiat on niin hyvällä mallilla juuri nyt. Mitään en muuttaisi. Tämä ehkä vaikuttaa hieman ristiriitaiselta ottaen huomioon aiemman kirjoitukseni töihin ja iltavuoroihin liittyen, mutta kerrottakoon nyt näin ohimennen, että työaikoihini on tulossa pian muutosta, eivätkä moiset ole kauaa enää harminani.
Oli ihana palata kotiin pitkän päivän jälkeen ja olin tyytyväinen hepon kanssa puuhailuistakin. Näistä onnen hetkistä on vaan osattava nauttia, liian usein elämä on vain valitusta!