Tallipaikka-ajatuksia

Pyysin tuossa kirjoitteluideoita sairasloman keskelle ja Pinja heittikin muutaman idean ilmaan, kiitos vain! 

Tapoja ja paikkoja pitää hevosia on varmasti ihan yhtä monta kuin on hevosenomistajiakin. Ohessa kerron kuitenkin hieman omasta ajatusmaailmastani ja siitä, miten Vessi on minulla ollessaan asustellut.
Tamman tullessa minun ja kaverini ylläpitoon syksyllä 2010 olimme löytäneet mukavan pikkutallin. Talli sijaitsi omassa rauhassaan metsän keskellä, mutta silti hyvien kulkuyhteyksien päässä. Tallin valintaan vaikutti moni seikka, muttei vähiten sen sijainti. Minä ja kaverini asuimme hieman eri puolella pääkaupunkiseutua ja vaikka moni ulkopaikkakuntalainen usein ajatteleekin, että Helsinki, Espoo ja Vantaa (+ Kauniainen, jonka moni kuviosta unohtaa) ovat ihan kylki kyljessä ja julkiset kulkuyhteydet toimivatkin hyvin, ei se ole aivan koko totuus sekään. Vaikka julkiset kulkevat, saattaa matka naapurikaupungissa asuvan ystävän luo silti kestää kulkuneuvon vaihtoineen kokonaisuudessaan 1,5 tuntia. En sanoisi kovin lyhyeksi ajaksi "kylki kyljessä" olevien kaupunkien välillä ja otettakoon huomioon, että moottoritietä välin Helsinki - Tampere ajaa suurinpiirtein samassa ajassa. Halusimme siis löytää tallipaikan, jonne kummankaan luota ei olisi kohtuuttoman pitkä matka. Onneksi molemmilla oli käytössään autot. Todellisuudessa minun matkani tallille oli hieman pidempi, mutta koska kaverini oli varatumpi elämässään monilta muilta osin, oli tämä järjestely minulle silti ihan ok.
Puolen tunnin ajomatka suuntaansa tallille ei mielestäni ole paha ja edelleenkin, tallipaikan vaihdosten jälkeen menee matkaani yhtä kauan. Mikäli olisin autoton ja hevoseni asuisi lähempänä, en säästäisi ajassa yhtään, melkeinpä päinvastoin.

Olin tamman saapuessa ja olen yhä sitä mieltä, että minun hevoseni asuu loppuikänsä pienellä tallilla, ilman turhaa hulinaa ympärillään. Talli on hevosen koti ja siellä tulee olla rauhallista niin hevosten asua kuin sitä käsittelevien sen kanssa puuhata. Itselleni talli on ajanvietto- ja rentoutumispaikka ja sen lisäksi paikka tavata samanhenkisiä ihmisiä. Tallituttujen lisäksi harvemmin ehdin nähdä muita ihmisiä vapaa-ajallani, joten ei ole harvinaista laisinkaan, että jään tallille suustani kiinni oleellisen jälkeen. Hyvä talliporukka onkin tästä syystä mielestäni ihan ehdoton juttu. En kestäisi ylimääräistä hälinää, eikä minusta olisi pitämään hevosta ratsastuskoulun tai muun isomman keskuksen yhteydessä olevalla isommalla tallilla, jossa hälinä on väistämätöntä. Rakastan hiljaisuutta ja rauhaa ihan liikaa kestääkseni moista. Uskon myös, että hevoseni on aikanaan saanut kokea menoa ja meininkiä ihan riittämiin ja nyt on senkin aika levätä.
Yksi varmasti kaikkien hevosharrastajien valintoihin oleellisesti liittyvä asia on raha. Moni ehkä haluaisi maneesitallille, mutta esimerkiksi täällä eteläisessä Suomessa, pääkaupunkiseudun tuntumassa, karsinapaikka tuollaisella tallilla maksaa ihan vähintään 650€/kk, yleensä enemmän ja pääkaupunkiseudulla summaan voi lisätä kevyesti muutaman satasen. Usein pienellä kateudella lueskelen Ruuhka-Suomen ulkopuolella asuvien heppablogeja, joista ilmenee tavallisen (maneesittoman) tallipaikan hinnaksi 200€/kk tai jotain muuta espoolaisin silmin katsottuna järjettömän halpaa. Mielestäni on ihan ok, että ahkerasti treenattavat hevoset asuvat maneesitalleilla, mutta itselleni koen sellaisen hyvin vieraana ajatuksena. Toki, hevoseni ei olekaan mitenkään tosissaan treenattava, mutta tiedän myös, että myös totaaliset harrasteratsukot hakeutuvat usein maneesien läheisyyteen, jotta voivat harrastaa täysipainoisemmin. Varsin ymmärrettävää, mutta ei silti minun juttuni. Rehellisesti sanottuna en edes tiedä, miten tottunut hevoseni on maneeseihin. Pitäisi varmaan käydä joskus testaamassa, lähiseudun maneesia kun halutessaan voi myös vuokrata, joten jos mieleni kovin muuttuisi, olisi katon alla ratsasteluun mahdollisuus. Huono puoli tietenkin on se, että maneesia ei voi vuokrata koska tahansa, eivätkä vuokrausajat välttämättä olisi sopivia omaan kalenteriin. Maneesista en kuitenkaan siis haaveile, ilmankin pärjää.

Tallivuokralla ei itseään kannata liiaksi köyhdyttää, koska itsestäänselväähän on, etteivät menot siihen vielä lopu. Sen lisäksi hevoselle tarvitsee mahdollisesti hankkia vuokraan kuulumattomia rehuja (meillä esim syödään Peacemakeria), kengityttää ja raspauttaa hevonen, varautua eläinlääkärikustannuksiin ja rikkoutuneisiin varusteisiin ja moneen muuhun säännölliseen tai yllättäväänkin menoon. Harva hevosenomistaja oikeasti on rikas, joten rahavarojen priorisointi on varsin tärkeää hallita.

Yksi asia, josta en ole enää valmis tinkimään, on täysihoito. Tamman tullessa meille sijoitimme sen tallille, jossa hevosten hoitovuorot oli jaettu jokaisen hevosen omistajan/haltijan kesken. Toki tämä näkyi edullisempana karsinapaikan vuokrana, mutta edullisuuteen sisältyi velvollisuuksia. Kun Vessi jäi yksin minun ylläpidettäväkseni, kasautuivat myös tallivuorot meidän tiimin osalta vain minun harteilleni. Näinpä lopulta raahauduin tallille kahtena arkiaamuna klo 04.00 tietämillä, jotta ehdin tehdä tarvittavat työt niille asetettuun määräaikaan mennessä ja vielä sen perään kotiin pariksi tunniksi nukkumaan ennen töiden ja iltavuoron alkua. Myös iltatalli kuului ohjelmistoon, kolmena kertana viikossa ja tiettyyn aikaan sekin. Tehdessäni työtä vuoroissa, vaikkakin päiväsaikaan, alkoi meno mennä ihan mahdottomaksi. Jouduin sopimaan työvuorot talleiluun sopivaksi joka ikinen viikko ja tämä aiheutti hampaidenkiristelyä sekä omassa, että työnantajankin päädyssä. Loppujen lopuksi olin niin uupunut, etten töiden ja tallitöiden jälkeen juurikaan kuin harjata hevoseni, lenkittää koirani ja nukkua. Se oli tosi masentava ajanjakso, kun osui vieläpä loppusyksyn pimeyteen kaikenlisäksi. Helpotuksen tilanteeseen toi muutto täysihoitotallille ja tuota päätöstä en ole katunut hetkeäkään, vaikka toki karsinapaikka tuli kalliimmaksi täysihoidossa. Kaikkea ei kuitenkaan voi korvata rahalla. Vuorokauden tunnit eivät ehkä lisäänny satasten tai tuhatlappusten vaihtaessa omistajaa, mutta joskus pieni kukkaron nyörien avaaminen helpottaa arkea kummasti.

Olen usein heppaihmisten haavelistoja lueskellut ja niissä monissa toistuu sama ajatus: "olisipa hienoa, jos olisi joskus hevonen omassa pihassa". Olen toistuvasti miettinyt, ymmärtävätkö nämä haaveilijat, miten paljon talli kotipihassa ihmistä sitookaan. Toki joillakin realiteetit ihan varmasti ovatkin hallussa, mutta veikkaan, että monet kuitenkin romantisoivat oman tallin ihanuutta ja unohtavat, miten rankkaa työtä ja sitovaa moinen voi ollakaan. Itse olen kasvanut maatilalla ja todistanut useampaan kertaan, miten äitini on järjetömässä mahataudissa joutunut hoitamaan lehmät, koska ei ole ketään muuta sitä tekemässä. Ei kovin houkutteleva tilanne, eihän?
Itse en ikimaailmassa haluaisi hevosta omaan pihaan, mutta kieltämättä olisi aivan mahtavaa, jos talli olisi käveltävän matkan päässä. Jos vielä tallille voisi ottaa koirat mukaan, tulisi useampi asia hoidetuksi samalla kerralla.



Tuon ensimmäisen tallipaikkamme jälkeen olemme muuttaneet kahdesti.
Itse arvostan suuresti mahdollisuutta pitää hevostani pienellä harrastetallilla, jossa meno on mukavan rauhallista. Nykyinen tallimme onkin juuri tälläinen enkä osaa kuvitella meille paremmin sopivaa paikkaa.
Nykyisessä kotitallissamme ja talleissa yleisestikin arvostan maalaisjärjellistä siisteyttä ja järjestystä. Asiat ovat paikoillaan, mikään ei repsota ja vaaranna hevosten tai ihmisten oloa. Hevosia käsitellään asiantuntevasti; sopivasti huolehtien, mutta silti unohtamatta, että ne ovat hevosia.
Hevoset loimitetaan sään mukaan tarvittaessa, ei ihmisten tarpeen mukaan, hevoset saavat temmeltää keskenään turvallisuuden sallimissa rajoissa ja syövät sapuskaa ulkoilun lomassa. Pidän kokopäivätarhauksen ajatuksesta, mutta minusta hyvään hevosenpitoon kuuluu kuitenkin myös osata nähdä, milloin hevonen ei oikein nauti mielettömästä räntäsademyrskystä vain haluaisi mieluummin olla sisällä. Ja siellä sisällä tietenkin on aina hyvä ja raikas talli-ilma, mieluummin hieman vilpoinen kuin liian kuuma eikä mikään pölise.

En kaipaa kultaisia saranoita, kiillotettuja juomakuppeja tai kärjistetysti muitakaan superhienoja puitteita hevoselleni. Mitä todella koen tärkeäksi ovat hyvät ja tukevat aidat tarhoissa (ehdottomasti lauta- tai putkiaidat, sähkön kera) ja aidattu, valaistu kenttä. Minulle riittää, että kenttä on suht hoidettu, talvella ei hukuta lumeen ja sateisena kesänä ei olla polvia myöten lätäköissä. Tuntuu oikeastaan hieman hassulta kirjoittaa aiheesta, sillä maastoreittejä myöten Vessin nykyinen kotitalli on suhtlailla ihannetallini. Pääsemme suoraan tallinpihasta kilometrien pituisille autottomille maastoreiteille ja sekös meille puskajusseille sopii paremmin kuin hyvin. Sitäpaitsi, jos hevoseni toteuttaisi vielä ravurintehtäväänsä, löytyisi lähinurkilta myös hiekkainen ravirata, jossa voi kärryjen kanssa päästellä turvallisesti. Mitä sitä kukaan voisi enempää enää tarvita tai toivoa?

Rakastan maaseudun rauhaa, metsän keskellä olevalle tallille ei teiden pauhu kuulu eivätkä katuvalot näy. Minusta talli on paikka, jossa tulee saada rauhoittua kaikelta mahdolliselta meteliltä ja keskittyä olennaiseen; hevoseen ja puuhailuun yhdessä sen kanssa. Olen hyvin onnellinen, että olen löytänyt paikan, jossa voin hyvin minä ja ennen kaikkea hevoseni. Mikä olisikaan sen tärkeämpää!

Maaseudun rauhaa <3