Kuumakalle vauhdissa!

Kävin moikkailemassa Vessiä tallilla keskiviikkona ja toivoin tuolloin, että hevo olisi seuraavalla näkemiskerralla hieman rauhallisempi ja ratsastuskin voisi alkaa taas sujua. Laskin hieman sen varaan, että yötä päivää laitumella oltuaan pollet olisivat hieman väsyneempiä eikä ihan jokaikinen asia jaksaisi tammaakaan hetkauttaa. Ihan kauheasti ei kuitenkaan lauantain kohtaamishetkemme luvannut. Vessi huomasi minut, kun olin menossa hakemaan sitä laitumelta, hörähti ja lähti kävelemään kohti. En tiedä, missä meni vikaan, enkö tervehtinyt Hänen Kuninkaallista Korkeuttaan riittävän jumaloivasti vai mikä jäi puuttumaan, mutta tamma tuli luokseni, ei kuitenkaan ihan kiinniottoetäisyydelle, kurkkasi vesisaaviinsa siitä kuitenkaan maistamatta ja lähti kävelemään laitumen toiseen laitaan. Kun seurasin sitä, jatkoi se matkaansa. Ajattelin, että tästähän tuleekin kivaa! Yleensä tamma joko tulee vastaan tai vähintään pysyy paikoillaan noudettaessa, vastakkaiseen suuntaan lähtemiset on laskettavissa yhden käden sormilla. Mietinkin, että onko ratsuni päässyt villihevoselämän makuun nyt laiduntaessaan. En lähtenyt elikkoa jahtaamaan, vaan lähestyin sitä hieman toisesta kulmasta laitumen poikki hissukseen ja antoihan se sitten kiinni ihan nätisti. Vähän sitten kuitenkin vissiin teki mieli leikkiä...

Satuloin pollen puomilla tallin vieressä ja se sujui verrattaen rauhassa. Kertaalleen hepo säikähti kolahdusta, joka aiheutui ilmeisesti oksan pudottua puusta ja osuttua läheisen katoksen kattoon. Normaalioloissa kyseinen tapahtuma ei olisi aiheuttanut tammassa kovin suuria sydämen tykytyksiä, mutta kuten edellisessä kirjoituksessanikin mainitsin, nyt ei olla ihan sen normaalin vessiyden äärellä, ei sitten niin ollenkaan.

Myös tälle päivälle suunniteltu maastoreissu peruuntui ja voin jälleen sanoa, että onneksi. Vessin säpsyily alkoi ennenkuin ehdimme edes kentälle. Joku ilmeisesti tuulessa sai sen ihan pöpiksi. Päätin ratsastella puolikkaan kentän kokoisella alueella, välttää pelottavimmiksi tietämiäni reuna-alueita ja vaan saada hevosen mahdollisimman rennoksi ja kulkemaan rauhassa. Niin no, aina saa ja kannattaa yrittää, onnistuminen sen sijaan ei ole taattua.

Yritin itse istua satulassa rennosti ja jännittämättä, pitää käteni mahdollisimman pehmeinä ja joustavina ja pohkeet kiinni hevosessa. Varsinaiseja stoppeja ja peruutteluita ei tällä kertaa sitten tullutkaan (kenties pohkeiden ansiosta?), mutta useampia parin askeleen pituisia eteen- ja sivullepäin rykäisyjä kylläkin. Erään kierroksen aikana näitä koettiin jopa kolme kappaletta. Tilannetta ei juurikaan auttanut myöhempi jalkautumisenikaan, samanlaista sinkoilua oli luvassa. Myös matka kentältä takaisin tallin eteen sisälsi kolme erilaista sähellystä.

Jonkun mielestä nämä sähellykset eivät ehkä olisi mainitsemisen arvoisiakaan, mutta itse olen nimenomaan arvostanut hevosessani sitä, että se on varsin fiksusti käyttäytyvä, eikä se sähellä suotta. Nyt kuitenkin sairasloma on aiheuttanut sille melkoisen virtapiikin, jota laidunkauden alku on vielä vain voimistanut ja jonka purkaminen on syytä aloittaa ennenkuin sattuu ihmisiin tai hevonen rikkoo itseään vielä lisää. Päätinkin, hetken mietittyäni, että katson josko juoksuttaisin tammaa huomenna hieman irtona taluteltuani sille ensin mukavat alkukäynnit. Vessi harvemmin, ainakaan niissä mainituissa normaalioloissa, pahemmin revittelee paitsi ajettuna, joten ainakin toiveeni mukaan pystyisin sääntelemään sen juoksemisen määrää edes hieman. Jossain vaiheessa se jokatapauksessa riuhtoo itselleen melkoiset vauhdit ja toivon, että ne mahdolliset pukit se tekee itsekseen, eikä ratsastajan kanssa. Eikä pelkästään ratsastajan vuoksi vaan siksikin, että se varmasti laskeutuu paremmin alas ilman mahdollista painolastia selässään.

En voine liikaa korostaa, että ymmärrän hyvin Vessin käyttäytymistä. Tämän hetkinen tilanne ei ole kiva meille ihmisille, muttei sille itselleenkään. On juoksijan sielulle ihan varmasti turhauttavaa saada jolkotella vain lyhyitä ravipätkiä. Vessi on myös sen sortin hevonen, että kuumuu ennen pitkää pelkistä siirtymisistä. Toistaiseksi kuppi ei ole mennyt nurin niitä tehdessä, mutta muutama viimeisin ratsastuskerta on ollut suorastaan toivoton. Tänäänkin toivoin voivani ratsastaa sujuvasti pienen hetken ja lopettaa, kun homma toimii. Harmi kyllä, lopetusvaiheessa homma oli "toiminut" vajaan pienen kierroksen verran. Oli kuitenkin pakko lopettaa siihen, koska seuraavaa tuollaistakaan kierrosta ei hevoseni tuntien olisi enää tullut. Toivon kuitenkin, että saan mukavan ja varsin tasaisen tammani pian takaisin, jotta yhteistyömme voisi jatkua taas entisellään. Tätä ei jaksa erkkikään!

Ratsastuksen jälkeen kylmäsin jalkaa totutusti 15 minuuttia samalla tamman harjalla sutaisten. Intouduin myös hieman kevyesti sitä hieromaan ja hännän tyveä rapsuttelemaan. Tästä Vessi piti kovin, lepuutti rapsuttelun yhteydessä tyytyväisenä takastaan ja hieronnankin aikana huuli väpätti rentona. Tuli sellainen tunne, että vaikka se sähelsi niin kovin kentällä, ei siitä silti voi olla tykkäämättä, koska se omistaa niin mainion luonteen ja on mitä parhain ystävä. Lopuksi huuhtaisin sitä hieman viileällä vedellä sillä sitä paijatessani olin huomannut miten kuuma sen turkki olikaan. Eipä tuo viilennys näyttänyt tammaa haittaavan, vaikka taas hieman oli turhan jänskä tuo suihku kumminkin. Huuhtaisun jälkeisistä tunnelmista tamma nautti alla näkyvään tapaan.