Hei hei, laukkakammo!

Puhkuin eilen intoa tallille ajaessani. Vihdoinkin pääsisin tunnille Vessin kanssa! Pitkästä aikaa, ihanaa! Viimeeksi ollaan oltu tunnilla yhdessä ennen sen jalkavaivojen alkua, ehkä huhtikuussa.

Rakas Vessukka irrottelee...

Tallille päästyäni lähdimme etsimään tallinomistajaa, jotta hän kertoisi, mikä ratsu on valittu mukanani tulleelle kaverilleni tällä kertaa. Ilmenikin, että tallinomistaja oli ajatellut minun osallistuvan tunnille hänen hevosellaan, jolla ratsastin viimeeksikin. Samalla tuli puheeksi, että tunnille on tulossa myös kolmas ratsastaja, tuttu maastoilukaverini, jonka kanssa aika-ajoin ollaan oltu yhteisillä tunneillakin. Sain itse päättää, otanko tallin hevosen alleni vai osallistunko Vessillä. Hetken mietittyäni totesin, että voi olla vaikea keskittyä Vessin kohellukselta, kun kentällä on kaksi muutakin ratsukkoa, joten muutin suunnitelman lennosta ja kävin hakemassa itselleni laitumelta suomiputen ratsuksi. Tykkään toki ratsastaa omallani, mutta tiedän jo kokemuksesta, että kun kentällä on useampi muu, on meidän meno vielä liian kaoottista. Kotoa lähtiessäni sanoin Juholle, että sais tulla napsimaan todistusmateriaalia joskus mun ja tämän toisen tamman työskentelystä. Harmi, ettei se joskus ollut nyt, kun en tietänyt, mitä ilta tuokaan tullessaan.

Oli hassua todeta tunnin edetessä, miten olen alkanut jo tottua ratsastamaan tällä ruunikolla tammalla, jota Tirpaksi kutsutaan. Aiemmin naureskelin, miten siinä ei ole mitään muuta samaa Vessin kanssa kuin väri ja korkeus noin suurinpiirtein. En ole eri mieltä edelleenkään. Tammalla on varsin matkaavoittava askel ja se astuu kohtalaisesti yli. Tirppa on leveä ja sen liikkeissä tuntuu välillä kuin keinutuolissa istuisi. Tuo keinunta on jo alkanut hissukseen tuntua tutulta enkä ole enää niin kummissani tai vieroksu sen selässä olemista. Vessin selkeästi tikittävämpi askel tuntuu niin erilaiselta, joskin tietenkin kotoisalta, kun siellä selässä tulee enemmän istuskeltua.

Tunnin teemana oli eilen muutamat erilaiset taivutukset ja asetukset. Lähdimme liikkeelle käynnissä ja teimme kentän pitkien sivujen alussa ensin voltin ja siitä sitten uraa pitkin treenailtiin avotaivutusta, ensin oikeaan kierrokseen ja sitten vasempaan. Sain hevosen kulkemaan suhtlailla niinkuin pitikin, mutta meinasin välillä vääntäytyä satulassa vinoon tehtävää tehdessäni. En myöskään myödännyt joka kohdassa tarpeeksi, joten hevosta potutti aika-ajoin.

Kun taivuttelua oltiin tehty tovi käynnissä, siirryttiin samaan puuhaan ravissa. Yllättävää kyllä, tehtävä tuntui melkein jopa helpommalta, kun vauhti lisääntyi. Sain myös hyvää treeniä harjoitusravissa istumiseen. Treenin alussa jalustimet tuppasi irtoilemaan jaloista, mutta pikkuhiljaa sain ne pysymään siellä, missä pitikin. Ilokseni myös huomasin, että harjoitusravi ei aiheuttanut kipua tuonne leikkausalueelle, olen välillä varonut sitä vähän liikaakin ja kevennellyt, vaikka pitäisi vaan nakata takalisto tiukemmin sinne penkkiin.

Raviosuuksien jälkeen päästiinkin sitten tositoimiin, laukkaan isolla ympyrällä. Etukäteen ajatus jännitti, kuinkas muutenkaan, mutta itse ensimmäisen laukannoston hetkellä mieli oli erittäin kirkkaana. Ja hyvinhän se menikin, laukkasin kierrostolkulla ihan kohtalaista vauhtia ja hyvinhän mä siellä kyydissä pysyin. En oikeastaan edes tiedä, mikä siinä laukassa jännittää, se vauhtiko sitten? Tuo suokkitamma ainakin on varsin hyvä laukkakaveri, sen meno on tasaista ja vaikka se ravissakin välillä hieman kompuroi, se saa jalat alleen varsin kätevästi. Ja kuten todettu, se on kuin keinutuoli, sellainen oikein mukava nojatuolisellainen, eikä sen kyydistä ole tiettävästi pudonnut kuin yksi ratsastaja, joka halusi ehdottomasti mennä lujaa, vaikkei tasapaino oikein vielä ollut siihen vauhtiin riittävä.

Tuota jos vähän vielä remppaisi ja sitten sinnekin uskaltaisi...

Minä sen sijaan sain eilen kuulla huvittuneita kommentteja laukkakammostani, sen verran lujaa siinä muiden mukana päästelin ja kuulemma varsin rohkeaksi olen tullut. Ja hyvä niin, olisi jo aika päästä tosta naurettavuudesta eroon. Olisin voinut laukata paljon enemmänkin, se oli kivaa! Kaveri siinä sitten tunnin lopuksi kyseli mahdollisuutta estetuntiin ja päätettiin, että otetaan yksi tunti sileällä vielä ja sen jälkeen aletaan treenata pieniä esteitä myöskin. Mulla on ihan mieletön into, edelleen, oppia hyppäämään ja kun alkaa tuntua paremmalta tuo vieraalla hevosella ratsastaminen niin samaan syssyyn nyt kaikki sitten vaan, laukat ja esteet. Vessin kanssa niitä vielä odotellaan enkä oikeastaan usko, että esteitä tullaan näillä näkymin edes hyppäämään. Onneksi töitä voi tehdä ravatenkin.

Kun olin niin innoissani Vessillä tunnille pääsemisestä ja suunnitelma näin peruuntui, varasin tietenkin meille uuden ajankohdan, jo ensi viikolle. Nyt odotan sitä, innolla ja pienellä jännitykselläkin.