Konna

Yksi olento on blogissani saanut huomiota paljon muita lemmikkejäni vähemmän. Koirista olen kirjoitellut ja pupustakin hieman, mutta kilvellinen ystävämme Konna on jäänyt miltei huomiotta. Nyt kuitenkin korjaan tilanteen ja tuo suloinen pikku rumilus saa ihan oman postauksensa. 

 

Otus on siis nimeltään Konna ja edustaa punakorvakilpikonnien lajia [Trachemys scripta elegans]. Konnaa kutsuttiin sen aiemmassa elämässä myös Räikkökseksi, koska se oli melkoinen menijä. Nimistään huolimatta ja vastoin monelle muodostunutta käsitystä Konna on kuitenkin naaras. Se näki päivänvalon tiettävästi vuonna 1991. Minun luokseni se muutti kesäkuussa 2003, joten 10-vuotisen yhteiselomme kunniaksi Konna ansainnee muutaman rivin näppäimistöltäni.

Tutustuin punakorvakilpikonniin jokunen vuosi ennen Konnan muuttoa meille. Lapsuudenystäväni kodissa oli niitä silloin kaksi ja kun läheinen koulukaveri perheineen hankki omansa, alkoivatkin nuo kilvekkäät olla jo melko tuttuja otuksia minulle pikkuhiljaa.

Jossain välissä mielessäni kävi, että voisin tuollaisen itsellenikin hankkia, mutta todellisuudessa idea iskostui päähäni vasta siinä vaiheessa, kun muuan silloinen ystäväni kertoi, että hänen asiakkaansa kotona oli kolme punakorvaa, joiden hoitoon perheellä ei ollut enää voimavaroja, vaan ne etsivät uutta kotia. Konnat muuttivat ystäväni luokse väliaikaisesti ja lupasin ottaa yhden niistä itselleni, mikäli saan niillä oleen akvaarion mukaan. Autoin kahden muulle konnalle kodin löytämisessä ja lopulta Konna altaineen muutti meille.

Konna on oikeasti varsin hauska olento. Pääosin se asuu tuossa akvaariossaan, mutta aika-ajoin jaloittelee myös kuivalla maalla. Usein jaloittelu hoituu kylpyhuoneessa, koska sen lattialta Konnan jätökset on kaikkein kätevintä siivota. En tiedä montaa asiaa, joka haisee yhtä pahalle kuin kilpikonnankakka (poislukien ehkä lemmikkisiilien kakan, se on vielä kamalampaa!) ja jaloitellessa pötkäleitä tulee yleensä aina. Mikäli jaloitteluajan ympärille osuu meidän ihmisten saunomishetki, on Konna aktiivisesti touhussa mukana. Se ryömii saunaan perässämme ja sieltä kipittää vanavedessä myös vilvoittelusuihkuun. Muistan eräänkin kerran, kun olin jo saunonut ja mieheni oli vielä suihkuttelemassa. Yhtäkkiä kylppäristä kuului kiljahdus, mieheni ei ollut huomannut ryömivää Konnaa ollenkaan, ei ennenkuin se oli ollut hänen jaloissaan!

Konna on muutenkin omalla tavallaan varsin sosiaalinen kaveri, jonka kommelluksista on ollut paljon huvia vuosien varrella. Se kököttää kuivattelutasollaan ja seuraa siitä aktiivisesti maailmanmenoa. Entistä imuriani se rakasti ja seurasi sitä pitkin asuntoa, kun oli lattialla jaloittelemassa. Joskus laitoin sen kalterimaisessa kissankantoboksissa ottamaan parvekkeelle aurinkoa ja seuraavaksi partsille vilkaistessani kaveri killui kilpi alas päin yhdessä boksin yläkulmista kynsiensä varassa. Kerran nakkasin sille altaaseen muutaman viinirypäleen. Yksi rypäleistä kuitenkin lensi tasollaan kuivattelevan Konnan viereen. Se nappasi sen suuhunsa ja hyppäsi veteen sitä syömään (nämä konnat eivät osaa niellä kuivalla maalla). Se rakastaa, kun sen kilpeä rapsutetaan ja joskus hinkkasin sitä vanhalla hammasharjalla ihan todenteolla. Kaveri nousi ylös jalkojensa varaan niin, että oli mahastakin ihan irti maasta ja keikutteli takapuoltaan harjaa vasten. Joskus kylppärissä jaloitellessaan se oli kaatanut roskiksen ja sen hännän alta sojotti vanupuikko. Hieman jännitti kyllä vetää puikkoa ulos, kun en ollut ihan varma, onko se kilven välissä vaiko jossakin ruumiin aukossa...
Vaikka Konna onkin tuollainen rujon ruma, on se omalla tavallaan oikein vekkuli kaveri!

Viedessäni Inkaa viimeiselle matkalleen juttelin eläinlääkärin kanssa hieman kilpikonnista. Ongelmallista niiden hoidossa on se, etteivöt ihmiset ja lääketiede oikein vieläkään tunne niitä kunnolla. Kertoessani, että Konna on tiettävästi 22-vuotias, vaikutti lääkäri iloisen hämmästyneeltä. Vaikka teoriassa punakorvilla on mahdollisuus elää vuosikymmeniä, ne silti harvoin niin tekevät. Vankeudessa niitä hoidetaan väärin (pääosin ruokinnan osalta) ja monelta lemmikinomistajalta loppuvat voimat kohtalaisen vaativan lemmikin kanssa. Olen välillä huolissani, voiko Konna varmasti hyvin, mutta juteltuani lääkärin kanssa, sain hieman lohtua huolelleni. Niin kauan kun Konna syö hyvin, sen silmät vaikuttavat kirkkailta, se ei eritä mitään ja on reipas, lienee kaikki hyvin.

Pari vuotta sitten Konnan akvaarion ulkosuodatin meni viikonloppureissumme aikana tukkoon ja aiheutti vesivahingon asunnossamme. Olimme remontin alta 5 viikkoa evakossa ja asuntomme pistettiin ihan uuteen uskoon, mutta onneksi vakuutus korvasi kaiken. Tuon jälkeen en ole uskaltanut ulkosuodatinta akvaariossa enää käyttää, sillä seuraavat korjauskulut menisivät omasta pussistamme, eikä sellainen ole kovin halpaa lystiä. Olen yrittänyt tehdä parhaani Konnan akvaarion kanssa, mutta homma on kieltämättä suuri ja voimat joskus hieman vähissä. Kuten muutkin eläimeni, myös Konnan haluan pitää kuitenkin loppuun saakka ja varmistaa sille mahdollisimman hyvän hoidon koko sen elämän ajan. On se vaan niin mainio otus! <3