Laukka, laukka, laukka!

Olin tehnyt luonnoksiin valmiiksi muutaman postausluonnostelman ja nyt, kun blogi on salattu, lätkin niitä ilmoille tänään kaksin kappalein. Koittakaapa siis kestää!

Lauantain ratsastelut tuntuivat kropassani vähän vielä tänään tiistainakin! Otin tunnin tallin omistajan suomenhevostammalla, joka on valehtelematta 1,5 kertaa Vessin levyinen möhkäle. Mahdottoman mukava nojatuoli onpi hän ratsastaa, mutta tottumattomille lonkilleni hieman rankka paikka. Muiston edellispäivästä sain tuta jo sunnuntaina ja maanantaina olo oli varsin ankkamainen. Onneksi ollaan tänään jo voiton puolella!

Olin bookannut tunnin, koska Vessin jalkaongelmien vuoksi en ole voinut "kunnolla" ratsastaa ja alkoi jo tuntua siltä, että tauko on liiankin pitkä. Mitä Vessin jalkaan tulee, uskon, että saamme sen hissukseen ihan ok kuntoon, mutta tulevaisuudessa on mietittävä volttien määrää hyvin tarkkaan, niitä se ei välttämättä enää kestä edes entiseen malliin. Tämä on harmillista, koska polle todellakin tarvitsisi voltteja, jotta saisi työnteon parempaan vauhtiin. Noh, toivotaan, että nykytilanne muuttuu jossakin vaiheessa, sillä haluaisin kuitenkin pystyä tekemään tamman kanssa edes jonkinlaista tuuppaamisen esiastetta vielä joskus.

Jospa kuitenkin kertoisin hieman tunnista. Osallistuin sille yksin, joten sain jälleen opettajani kaiken huomion, oikein kiva! Aloitin luonnollisestikin normaalein alkukäynnein, jonka jälkeen muistelin L-Ura:n raviohjemaa vuodelta 2011 käynnissä. Mieleen muistuttelun jälkeen ratsastin ohjelman läpi ensin kerran ja pienten välikäyntien perään uudelleen. Olin oikeastaan suht tyytyväinen itseeni ja ratsastamiini teihin, sillä niihin huomion kiinnittäminen Vessin kanssa on ollut vaikeaa. Toisaalta Vessin kanssa ratsastamisessa on todellakin hieman liian monta liikkuvaa osaa hyvin usein; se ei kanna itseään vielä mitenkään erityisen hyvin ja kompastelee, vauhtiakin piisaisi välillä ihan liiaksi. On vaikea keskittyä teihin, kun tuntuu oleellisemmalta yrittää pysyä pystyssä hevosen kanssa. Olen todella iloinen, että on olemassa mahdollisuus minun ratsastaa välillä hevosta, joka kulkee eteenpäin tasaisesti kuin höyryveturi ja jonka kanssa voin keskittyä fiilistelyyn ja oikeasti tekemään töitä. Löydän itsestäni ratsastajana ihan uusia puolia toisen hevosen selässä ja se tuntuu melkoisen kasvattavalta.

Jo ennen tunnin alkua oli ilmoille heitetty jännittävä kysymys "joko tänään laukataan?". Tuossa kohtaa sanoin, että katotaan nyt, mutta raviohjelman treenaamisen jälkeen taisin vahvistaa laukkahalukkuuteni ihan itse. Tämä on melkoisen iso askel meikäläiselle, sillä laukka ei kuulu ihan suosikkiaskellajeihini. Meikänaisella on pieni pelko sitä kohtaan ja tuo pelko aiheutui ratsastaessani naapurin pv:llä 9-vuotiaana. Liian iso kypärä valahti silmilleni, annoin vahingossa laukkapohkeet (tietämättä tätä tietenkään vielä itse) ja hevonen sinkosi eteenpäin. Tipahdin nätisti kaulaa pitkin alas ja hevonen onnistui jotenkin hieman tallaamaan turhan lähelle minua. Voi olla, että se osui vain vaatteisiini, mutta muistan nipistävän, epämukavan tunteen kyljessäni. Tuo kaikki yhdistettynä silloiseen, vielä todella vähäiseen ratsastuskokemukseeni sai aikaan epämukavan tunteen laukasta puhuttaessa. Olen toki laukannut sen jälkeenkin, mutta hieman turhan jännittävältä se tuntuu, aina vaan.

Lauantaina laukka ei kuitenkaan tuntunut ajatuksena niin pahalta, joten päätin rohkaista mieleni. Ja hyvin se menikin, ehkä viitisen kierrosta ympyrällä kahdessa vai kolmessa eri pätkässä siellä pompin. Oli kyllä ihan voittajafiilis sen perään, ette uskokaan! Vessin kanssa oli tarkoitus tänä kesänä alkaa tuota laukkaa myös työstämään (en tosin varmastikaan itse olisi siellä selässä ekana keikkunut), mutta jalkamurheet toivat hieman takapakkia tähän. Kunhan saisi menon taas ensin tasaiseksi ja jalan kuntoon, voisi tuotakin projektia harkita. Laukkapelkoni vuoksi en kuitenkaan pitäisi niin pahana asiana, vaikkei Vessillä koskaan enää laukattaisi.

Sain tunnin aikana ja sen jälkeen palautetta muun muassa istunnastani. Ottaen huomioon, etten juurikaan ole koskaan käynyt tunneilla, on istuntani kuulemma nykyisin suht hyvä. Oon onnistunut petraamaan selkä suorassa istumista ja itseni kantamista ryhdikkäämmin ja huomannut tämän ihan itsekin. Myöskään pelkäämässäni laukassa en notkahtanut eteen vain istuin kyydissä suorassa enkä toisaalta sitten kuitenkaan jäänyt hevosen suuhunkaan kiinni liiaksi.
Toinen asia, josta sain palautetta, on kuntoni kasvaminen.
Viimeeksi kuulemma anelin armoa ravatessani jossain kohtaa, nyt olisin pompotellut menemään vaikka ja miten. Kevyessä istunnassa pitkään ravailemiseen jalkojeni lihaksisto ei ole vielä riittävän kehittynyt, mutta yllätin silti itseni sillä, miten kauan jaksoin takapuoli irti penkistä kökötellä.

Heitimme ilmoille myös ajatuksen, josko kotitallimme tulevissa harjoituskisoissa ratsastaisin raviohjelman sekä Vessillä (joka toivottavasti on kunnossa tuolloin), että sitten tällä tammalla, jonka kanssa oltiin nyt tunnilla. Ei laisinkaan poissuljettu ajatus ja oikeastaan olisi ihan kiva saada arvio omasta ratsastustavasta myös omaa raakiletta edes hieman osaavammalla hevosella.
Saamme kisoihin varsin pätevän tuomarinkin, joten arvostelu varmasti antaa eväitä eteenpäin.
Vessinkin kanssa luokkaan kyllä osallistun, jos jalat vain antavat periksi, sillä lisätreeni tuollaisten tilanteiden osalta ei tee sille laisinkaan pahaa. Saapa nähdä, miten pöpiksi se tämän vuoden kisoissa ryhtyy, viime vuonnahan se muunmuassa tarjosi laukkaa kesken harjoitusravissa tehtävän voltin ja niin päin pois. Hieno tyttö!

Sunnuntaina kävin katsomassa ja myös hieman auttelemassa seuramme kouluratsastuksen harjoituskisoissa. Päivä oli pitkä, mutta varsin mukava. Jätän kuitenkin siitä kertomisen toiseen päivään.

Loppuun kevennykseksi kuitenkin pieni valokuvaläjä sunnuntailta. On TODELLA helppoa yrittää ottaa kuvia hevosesta, joka sinut nähdessään haluaa vaan tulla moikkaamaan. Ja silloin, kun se ei tule, tekee se jotain ihan muuta. Ja kun se on paikallaan, se ei yleensä näytä itseltään. Tai alkaa pissata. Näin meillä.