Käpälämurheita

Lomavarpaat Hangossa 25.8.

Kuluneeseen viikkoon on sisältynyt monenmoisia, sekaviakin tunteita. Palasin tosiaan maanantaina töihin kolmen viikon kesälomalta. Sitä ennen olin kolme viikkoa osa-aikaisella sairaspäivärahalla eli tein vajaata päivää, tarkoituksena antaa kädelleni kevyt lasku takaisin töihin. Tätä ennen nimittäin vietin kaksi viikkoa sairaslomalla vasemmassa kädessäni todetun jännetulehdukseni vuoksi.

Palasin pitkän kevyemmän jakson jälkeen töihin oikeastaan ihan hyvällä mielellä. Vaikka lomani kaksi ensimmäistä viikkoa menikin hieman penkin alle autottomuuden vuoksi, sain kuitenkin nukkua pitkään ja olla rauhassa kotosalla monena päivänä. Pidän työviikkojen mukanaan tuomasta rytmistä ja kieltämättä vapaampi oleilu on hieman haitaksi jo verensokereillenikin. Siispä ahkerana tyttönä kaivoin maanantaiaamuna fillarin romuni pyörätelineestä ja kipaisin töihin.

Murheet alkoivat kuitenkin jo oikeastaan tiistaina. Lomani aikana tein monenmoista hommaa rasittaakseni kättäni sopivasti. Mikään vapaa-ajan puuhani ei kuitenkaan rasita kättä samalla lailla kuin työni. Viime viikolla lappasin paskaa karsinoista muutamana päivänä ja tein muutakin juoksevaa tallihommaa, noin esimerkkinä. Näistä puuhista mikään ei tuntunut juuri missään, vaikkei esimerkiksi karsinoiden siivous olekaan kropalleni ihan sitä tutuinta puuhaa. Sen sijaan töissä tunsin jo tiistaina oloni hieman epämukavaksi. Illalla kättäni särkikin jonkin verran. Ongelma ei tunnu pelkästään kipeän peukalon suunnalla, vaan lihakset olivat keskiviikkona jossain määrin kipeät melkein hauikseen asti!

Olin toki arvannut, että käteni kipeytyy ainakin alkuun töissä jälleen. Tässä vaiheessa oloni alkoi kuitenkin muuttua hieman epätoivoiseksi. Entä, jos en pysty jatkamaan nykyisessä työssäni laisinkaan? Rasitusvammat tuppaavat uusimaan helposti ja vaikka jatko voisikin olla parempi, en silti haluaisi murehtia mahdollisista rannekivuista. Surullista työni kannalta on myös se, ettei muu tekeminen tosiaan tunnu olevan juurikaan hallaksi kädelle. Toisaalta tietenkin hyvä, sillä jos pitäisi valita tietyn työn tai vapaa-ajan puuhien väliltä, tuskin tohtisin luopua harrastuksistani.

Eilen luppoajalla mietinkin, mitä jatkossa tästä kaikesta seuraa. Mikäli en sovellu enää nykyiseen työhöni, onko työpaikallani muita tehtäviä, joihin minut voidaan sijoittaa? Ovatko ne tehtävät sellaisia, mitä haluan tehdä? Jos eivät ole, miten jaksan, jos en löydä piakkoin uutta työtä? Uskallanko irtisanoutua nykyisessä taloustilanteessa vai yritänkö sietää mahdollisesti työtä, jossa en viihdy ollenkaan? Iso ongelma on se, että pidän nykyisestä työstäni sen mukanaan tuomine etuineen. Edellinen työni tässä samaisessa paikassa sen sijaan ei saa mielessäni aikaan muuta kuin korkeintaan kauhukuvia ja painajaisia, enkä todellakaan ole valmis siihen palaamaan. Jos on pakko, sen teen, mutta ajatus ei todellakaan houkuttele.

Haluaisin tehdä työkseni jotain sellaista, jossa voin organisoida ja toteuttaa asioita. En halua ihan pelkästään istua toimistopöydän takana, en todellakaan pelkästään puhua puhelimessa enkä olla liian suuressa vastuussa yrityksen tuloksesta tai muusta vastaavasta. Sopiva määrä vastuuta on jees, mutta liian iso määrä aiheuttaa tarpeetonta stressiä. Huomasin tämän kokeillessani asuntomyyjän työtä. Pelkäksi myyjäksi minusta ei ole.  Olen myös miettinyt (aikuis)opiskelun mahdollisuutta ja löysinkin ainakin yhden koulutusalan, joka oikeasti voisi kiinnostaa. En halua vielä ajatuksiani sen tarkemmin valottaa, mutta kerrottakoon kuitenkin, että bongaamallani alalla nämä edellä mainitut yleensä toteutuvat ja itse asiassa kyseiset opinnot liippaisivat hieman aiempia opintojanikin. Olen aiemmin kouluttautunut matkailupalvelujen tuottajaksi ja olen myös media-assistentti.

Vaikka käteni on ollutkin kipeä, mitenkään sietämätön ei oloni ole fyysisesti ollut. Henkisesti olo on kuitenkin ollut ajoittain kuin jyrän alle jääneellä, kun olen miettinyt tulevaisuutta. Varmasti asiat ratkeavat ja vielä ihan parhain päin. Kunhan vaan jaksaisin selväjärkisenä sinne saakka!