Takoo, takoo, takoo...

Eino-myrskyn uhasta huolimatta tänään oli melkoisen mainio keli ratsastukseen. Kenttä oli reunoja lukuunottamatta vuodenaikaan nähden yllättävän kuiva ja aurinkokin paistoi mukavasti. Ennen selkään kapuamista tosin mielessä kävi, että mitenköhän puuskittaisia tuulia kohdallemme tänään osuukaan ja mitä meidän tiimi niistä tykkää. No, eipä ollut sen kummempaa tykättävää, koska tuulta ei ollut läheskään häiriöksi asti.Tässäpä muutama kuvanen tältä päivältä. Osa niistä on hieman puhkipalaneita, mutta onneksi naamani ei ole se pääasia.

Mitä tästä puuhasta oikein tuliskaan, ellei oltais molemmat NÄIN edustavia!

Hieno tyttö!

Vessi oli tänäänkin todella mukava ratsastaa. Kuvissa meno näyttää kerrankin vauhdikkaammalta kuin mitä se oikeasti oli. Hieman se tsiigaili Juhoa ja kameraa ja myöskin tarhojen vieressä tapahtunutta puunsahausoperaatiota, mutta pärski ja venytteli silti rentona. Harmi kyllä, muistikortille ei venyttelyhetkiä tallentunut ainuttakaan. Olosuhteisiin nähden se oli kuitenkin ihan superrento ja tykkäsi selkeästi työnteosta.

Ratsastelin ehkä nelisenkymmentä minuuttia ja päätin lopettaa, kun meno tuntui vielä hyvältä. Oikeassa kierroksessa Vessi tuntui tänään ihan poikkeuksellisen mainiolta ja samaa kummallisuutta huomasin myös viikon aiemmissa ratsastuksissa. Ero kierrosten välillä tuntuu aika-ajoin kaventuneen ja itseasiassa satunnaisesti oikea, joka on normaalisti meille molemmille vaikeampi kierros, on tuntunutkin melkeinpä mukavammalta!

Nyt alkaa tuntua, että rehumäärä on sillä sopiva; virtaa ei ole liikaa ja heppa malttaa taas keskittyä. Pään heittelyäkään ei ole ilmennyt ja satulointikin on hieman rauhallisempaa puuhaa nykyisin. Ainoa miinus on ratsastuksen jälkeisen hoitotilanteen aikana ilmenevä kärsimättömyys, Vessi on alkanut kuopia tallin lattiaan päästäkseen etenemään nopeammin ja saadakseen herkkuja. Tokikaan moiset vaatimukset eivät tuo kaivattua palkkiota, mutta emännän hermo on välillä hieman kireällä mokomasta kaapimisesta.

Omasta ratsastuksesta löydän tietenkin jälleen kerran tuhannesti virheitä, mutta uskon niiden olevan helpommin korjattavissa kunhan hepan meno alkaa taas tuntua siedettävämmältä. Suunta on ainakin oikea!
Iloinen olen istuntani kehittymisestä, tässä satulassa en röhnötä niin etukenossa koko aikaa. Jalatkin alkavat hieman jo löytää paikkaansa, mutta niiden lihaksisto vaatisi kyllä treeniä melkoisesti, etteivät seilaisi ihan miten sattuu.
Kävin torstaina ja perjantaina ratsastamassa ja itsevideoin menoamme molempina päivinä. En ole ehtinyt videota vielä pätkiä, mutta materiaaleja läpi vilkuillessani havaitsin, että polle takoo taas jonkin verran. Allaolevassa tämänpäiväisessä kuvassa tilanne näkyykin hyvin.

Harkitsen nyt putsittavani hetkeksi myös etuset kenkien mukana pysymisen varmistamiseksi. Tänään tammalla oli hitusen liian pienet putsit takasissa, kun sopivammat oli kaikki likomärkiä.

Syksyn etenemisen huomaa muustakin kuin märistä varusteista. Vessi on jo melkoinen karvapörrö kasvavan talviturkkinsa kanssa. Etujalkojen yläosissa on melkoiset tupsut kesämoodiin verrattuna ja hevosella näyttää muutenkin olevan hieman kikkara karva, jota on tietyistä kohdin hankala saada puhtaan näköiseksi. Ratsastelen nyt sitten sottaisen näköisellä elikolla kevääseen asti...