Talvi tekee tuloaan

Sunnuntaina päädyin, vasten ennakko-odotuksia, sitten kuitenkin tallille. Myös vuokraaja oli saapumassa liikuttamaan Vessiä, joten sovittiin treffit sinne. Ajattelin, että on pitkästä aikaa kiva päästä seuraamaan heidän menoaan ja halusin muutenkin seurailla, miten paljon Vessi takoo nyt ravatessaan. Vaikka itse ratsastaessa kuulenkin kavioiden paukkeen, arvelin erottavani sen vielä entistäkin paremmin toisen ratsastaessa. Näinpä ratsasteltiin hieman vuorotellen ja kerroin samalla hyviksi havaitsemiani vinkkejä pollen saamiseksi rennommaksi ja kuulolle.

Takomista ilmeni melko vähän ja hyvä niin. Toisaalta vauhtikin oli sunnuntaina aiempaa reippaampi, joten se saattaa selittää asian. Ei ollut kovin vaikeaa havaita ilman kylmentyneen melkeinpä pakkaslukemiin. Asiaa havaitakseen ei tarvinnut kovin mittaria tsiigailla, hevonen kertoi kyllä saman myöskin. Kenttä tuntui kerrankin mukavalta, sillä se oli melko kuiva muttei kuitenkaan jäisen koppurainen. Tuntui, että pitoa oli mukavasti, eikä mikään kohta upottanut liiaksi.

Alkuun Vessi oli ihan normaalin rauhallinen, mutta ravatessa alkoi kiikutella kuskiaan. Ensin se lähti kiihdyttelemään kulmissa, varsinkin oikeassa kierroksessa ja välillä vaikutti selästä käsin kuulemma siltä, että se on nostamassa laukan. Se näytti muutenkin jossain määrin jännittyneeltä. Omalla vuorollani selässä vauhti oli tosiaan aiempaa reippaampi ja tamma päätti myös perseillä oikein olan takaa. En oikeastaan edes tiedä, mitä se yritti tehdä, mutta alun siedettävästi sujuneiden ravien perään jossain vaiheessa yritti kiskoa päätään alas kääntäen sen samalla vinoon. Myös takapuoli tuntui ajoittain melko kevyeltä. En nähnyt moiselle käytökselle mitään muuta syytä kuin kertyneen virran ja vilpoisten säiden pöllöenergian. Kun sain hevosen kulkemaan edes suhteellisen siedettävästi kierroksen pari ympyrällä, pomppasin alas selästä ja vetäsin ohjat irti kuolaimista ja satulan pois selästä. En koskaan päästä Vessiä ohjien tai satulan kera juoksemaan; jos kyseessä olisi rennompi päivä, saattaisi se haluta piehtaroida enkä halua sen köllähtävän penkin päälle. Reippaampana päivänä taas ohjat saattaisi irrota jos jonkinlaisista kiinnitysvirityksistä, joten pelaan mieluummin varman päälle.

Eipä tarvinnut kahdesti tammaa kehottaa irrottelemaan, sillä heti tajuttuaan, että nyt on lupa juosta, se laukkasikin kenttää ympäri kierrostolkulla juuri haluamatta edes hiljentää! En ole toviin päässyt sitä irtojuoksuttelemaan, sillä kenttä on vaikuttanut hieman turhan märältä ja liukkaalta sellaiseen touhuun. Sunnuntaina se oli kuitenkin juuri sopiva ja heppa päästeli menemään varsin tyytyväisenä. Vapaana se tuntui haluavan juosta pääasiassa oikeassa kierroksessa enkä tällä kertaa vaihdellut sen suuntaa.

Kun sitten yhteistuumin todettiin, että nyt on laukkailtu tarpeeksi, pyysin tamman luokseni ja käveltiin kentällä hetki peräkanaa pollen puuskutellessa sieraimet väpättäen ja minun rapsutellessa sitä välillä vähän kaulalta, korvista tai sään luota. Muutaman kierroksen jälkeen otin sen vierelleni ja kiinnittelin ohjat takaisin suitsiin vuokraajan satuloidessa sillä aikaa. Hän sitten köpötteli vielä loppukäynnit varsin rennon (ja hikisen!) pollen kanssa.

Toivotaan, että kylmien ilmojenkin aikana on mahdollisuus vähän useammin päästää tamma vapaaksi. Tavoitteni on, että kaikenmoista liikuntaa tulisi harrastettua säännöllisesti. Näinpä normaalin sileällä ratsastelun lisäksi teemme käyntimaastoja ja juoksuttelen tammaa mahdollisuuksien mukaan irtona ja kiinni. Koska en revittele selästä käsin pollen kanssa, on hyvä, että se pääsee välillä purkamaan energiaa edes tällä tavoin.


Odotan jo näitä kelejä! Kuva 1/2013