perjantai 24. tammikuuta 2014

Talvivarustelua

Keskiviikkona sitten viimein sorruin. En jaksanut enää suoda ajatustakaan kylmille varpaille maastolenkin aikana, joten käväisin Hööksissä ostoksilla. Tuoreessa muistissa kun oli vielä edellispäivän vilpoinen maastorupeama. Mukaan tarttui komposiittijalustimet, jotka nakkasin ylimääräisiin jalustinhihnoihin ja kiinni satulaan. Ajattelin, että mukavinta vaihtaa ne hihnoineen päivineen sitten, kun haluan taas palata takaisin tavallisiin jalustimiin.


Hööksissä oli tarjouksessa heijastinputsit. En mä sellaisiin muuten olisi investoinut (oon aina miettinyt, mihin ne muka sieltä maanrajasta ees näkyy), mutta koska meillä on alkanut nyt putseja kulua ja nämä sai puoleen hintaan, ostin sitten kaksi paria. Hintaa kertyi jotain 11€ yhteensä, joten enpä perikatoon mene, vaikka olisikin ihan surkeat. Eikä se heijastus nyt koskaan pahasta toki ole!


Näiden kuvien räpsiminen oli hieman vaikeaa, sillä mulla oli pieni kainaloinen, joka olisi halunnut joko olla kuvassa tai sitten kainalossa. Lopulta oli pakko yhdistää nämä toiveet...


Tänään käväisin tallilla ja pääsin kokeilemaan pollelle uusia vermeitä ihan käytännössä. Tosin, siellä oli paikan päällä vähän epäilty, että noinkohan olen puheistani huolimatta tulossa, sillä tallinpihan lämpömittari näytti -18 astetta. Hrrrr... Eipä sillä, kerrospukeutuen oli ihan lämmin, ainoastaan naamalle tulevaa viimaa karttaisin mielelläni.
Matkalla näin useammat siniset valot välkehtimässä, joten tuli sellainen fiilis, että jossain on tapahtunut kolari jos toinenkin. Onneksi itse kuitenkin pääsin molempiin suuntiin ajelemaan ihan turvallisesti.

Putsit oli mielestäni näyttäneet hieman pieniltä, mutta olivatkin hepan jalassa ihan passelit. Toisaalta ihan kiva saada kaikkiin jalkoihin samanlaiset putsit, vaikka ne nyt tuollaiset räikeän keltaiset ovatkin!
Uudet jalustimetkin tuntuivat ihan mukavilta, joskin tänään olin erehdyksessä laittanut hieman kehnot sukat jalkaan ja käpälille meinasi siitä syystä tulla vilu. Uskon kuitenkin, että tulen nauttimaan tästä ostoksesta erityisen paljon seuraavalla maastolenkillä. Meidän satula alkaa tuntua jo ihan talviratsastuskelpoiselta, kun olen käyttänyt siinä viime vuonna hankkimaani lampaankarvalämmitintä ja nyt tuli hankittua nuo jalustimet kylmän sään varalle.

Viimevuotinen kuva karvaostoksesta
Palloiltiin kentällä puolisen tuntia erilaisia taivutuksia sun muita tehden. Se on edelleen niin koppura ja vähäluminen, että ravaaminen on vieläkin haave vain. Sen verran pakkanen nurkissa paukkui, että Vessillä nousi kerran vallan sydän kurkkuun. Toisen kerran se säikähti meikäläistä, kun erehdyksessä niiskautin vuotavaa nenääni hieman liian yllättäen ja reippaasti. Kamala emäntä pelottelee pientä ponia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ethän arkaile jättää kommenttia, jos siltä tuntuu!
Voit myös lähettää sähköpostia
vasterbopainting@gmail.com