maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäisretki

Tehtiin tänään miehen ja Aavan kanssa kolmituntinen kävelyreissu läheiseen Nuuksion kansallispuistoon, tarkemmin Sorlammin luontopolulle. Tico jäi kotiin, koska se ei valitettavasti tuollaisia lenkkejä enää jaksaisi, vanha kun on.
Aavallekin tänään maittanee uni melkoisen hyvin, sen verran paljon oli ihmeteltävää metsässä. Pitemmittä puheitta hauvakuvien pariin!

Lähtöasetelmissa!






Melkein astuin tämän tyypin päälle. Juho totesi sen kuitenkin rantakäärmeeksi, eli ei ole vaarallinen laisinkaan.
Sihisi kuitenkin meille hurjasti!
 



Sammakot oli Aavan mieleen. Niissä riitti ihmeteltävää hyväksi toviksi!




6 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia! Meilläkin koira leikki viime kesänä joka yö laavuretkellämme sammakon kanssa. Koskaan sitä ei näkynyt päivällä, mutta öisin se loikki laavun vierelle ja kurnuttamaan ja aiheuttamaan koiran haukkumista :)

    VastaaPoista
  2. Kääk, olisin saanut kaamean hepulin tosta käärmeestä. Inhoan/pelkään niitä aivan hirveästi. Tyhmää, mutta pelolle ei vaan voi mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin säikähdin ihan sikana, mutten niin paljoa kuin olisin luullut säikähtäväni. Iso yök silti!

      Poista
  3. Hei Anzu! Sinut on haastettu :) http://www.laukonhevoskuntoutus.com/2014/04/pidan-huolta-hevosestani-bloggaa-ja.html

    Söpöjä koiria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!
      Katsotaan, josko ehdin kirjoitella pidemmin haasteeseen liittyen. :)

      Poista

Ethän arkaile jättää kommenttia, jos siltä tuntuu!
Voit myös lähettää sähköpostia
vasterbopainting@gmail.com