Penkin alle mennyt tunti ja lauantain oivalluksia

Unohdin aiemmin mainita Vessin joutuneen hurrrrjan kevätkiiman kouriin! Mutten tammuli on ihan oma, mukava itsensä, mutta olin jo tuskastua sen kuseskeluun. Alkuviikosta päätin varustaa sen ulkona puomilla, sillä en jaksanut enää siivoilla sen sotkuja tallin käytävältä kymmentä kertaa satuloinnin aikana. Se myös hinkutti takapuoltaan satulahuoneen oveen ja satulointipaikan vieressä olevaan karsinaan (olin ihan varma, että ruuna puraisee sitä vielä ja sitten kaviot viuhuu), ei ollut moksiskaan mahan harjailusta (vaikka yleensä luimii) ja oli muutenkin kuin pieni kiimainen eläin. Vuokraajan kanssa se oli kentälläkin kuseskellut vähän koko ajan, mutta itse onneksi säästyin moiselta show'lta. Hyvä siis, että kiimailu on hieman jo hellittänyt näin pääsiäispyhiksi.

Eilen pitkäperjantaina olin tunnilla tallin ruunikolla suokkitammalla. Jonkin ajan päästä on seuramme koulukisat lähitallilla ja suunnitelmissa olisi osallistua raviohjelmaan tällä kyseisellä tammalla. Viime kesänä tallillamme pidetyissä kisoissa sijoituimme ratsukkona vastaavassa luokassa neljännelle sijalle ja tavoitteeni olisi saada hyväksytty tulos myös naapuritallin kisoista.

Olen lähinnä ratsastanut nyt Vessillä ja tukkahepalla, enkä ole ollut tämän tamman selässä viime kuukausien aikana kertaakaan. Tamma on tallin luottoheppa, juuri se, jonka selkään voi huoletta laittaa ison tai pienemmänkin ratsastajan ja meno on melkein kuin nojatuolissa istuisi. Reippaiden heppojen jäljiltä tuntui todella vaikealta palata sen satulaan ja etten oikeasti osannut yhtään mitään. En osannut asettaa tai taivuttaa tarpeeksi, pohkeenkäyttöni oli riittämätöntä ja onnistuin jopa jyräämään yhden merkiksi asetetun kartion, kun en hallinnut ratsuani riittämiin. Jalustimet lentelivät jalasta ja laukkailin ainakin yhden kierroksen ympyrällä ilman toista jalustinta. Kerran käväisin myös kaulalla ilman kumpaakaan härveliä jalassani laukan jälkimainingeissa, mutta pääsin silti ehjin nahoin takaisin satulaan ilman kosketusta maahan. Olin jo tunnin aikana hyvin turhautunut omaan suoritukseeni (ja nimenomaan itseeni, en hevoseen), vaikka sainkin loppua kohti tsempattua hieman ja muutama juttu sujui edes sen verran paremmin, että kehtasin lopettaa. Ei ollut kovin loistelias tunti, mutta toivon voivani oppia näistä virheistäni, jälleen.
Tunnin jälkeen ratsastelin Vessiä kentällä tovin, mutta koska olin tunnin urakoinnista hieman uupunut, ei tästä ole paljoa kerrottavaa.

Aamuyöstä herätessäni huomasin myös tehneeni töitä ihan todella, vaikka alisuoriuduinkin. Koko torsoni oli hieman kipeänä ja yskäisykin vähän jännitti, kun en tiennyt miten epämukavalta se tuntuisikaan. Hengissä kuitenkin selvisin ja tänään suuntasin ihanan aurinkoisen sään saattelemana tallille. Oli niin lämmintä, että ratsastin hetken t-paidassa, kunnes tuli hieman vilu. Ihanaa kuitenkin, kesä on selkeästi edessä!

Vessi oli tänään oikein yhteistyöhaluisella tuulella, pärski rentona jo alkukäynneissä ja oli mukava, oma itsensä. Oma kroppanikin oli hieman jo toipunut eilisestä tunnista, mutta huomasin silti kuvia katsoessani olleeni taas ihan liikaa etukenossa. Lisää kuntosalia mulle, kiitos! Olen mukamas ajanpuutteen vuoksi laistanut saleilusta nyt ihan liian pitkään, mutta asiaan on oikeasti tultava muutos. 

Vasen kierros sujui tänään suht pienellä yrityksellä jotenkuten kivasti ja olinkin lopputulokseen varsin tyytyväinen. Yleensä hyvin usein ratsastan ravit alkuun vasempaan, sillä aiemmin huomasin oikean kierroksen sujuvan paremmin, kun ensin on vähän ravailtu helpompaan kierrokseen. Tänään oikea ei kuitenkaan meinannut sujua oikein millään. Heppa pysyi kyllä hanskassa ihan kivasti, mutta kurkisteli välillä yläkautta silmiin kuskiaan.

Aloin jo itse väsyä hieman, mutta sain kuin sainkin sen lopuksi hieman rennommaksi ja päätinkin lopettaa samatien, ennenkuin touhu kääntyy vielä itseään vastaan. Vaikka tehtiin välissä kohtalaisia pätkiä käyntityöskentelyä ja otettiin useammat rennot välikäynnit, olin tänään selässä kuitenkin puolisentoista tuntia, joten ihmekö tuo.

Könökönö... No ainakin heppa menee jo paremmin!

Huomasin, jälleen kerran, miten rauhattomasti käteni liikkuvatkaan ravaillessani. Ei ihme, ettei hevonen oikein voi niihin luottaa, kun ne vatkaavat ylös alas kevennykseni mukana. Ajattelinkin kokeilla laittaa vaikkapa satulaan pienen kauhukahvan, josta saisin välillä napattua kiinni ja rauhoitettua käteni. Uskon, että Vessikin olisi mennyt tänään paljon kivemmin jo huomattavasti aiemmin, jos minä surkimus olisin vain hallinnut nämä pirulliset yläraajani. On aika epäreilua odottaa hevoselta ihmeitä, jos ei itse tee omaa osaansa hyvin.

Kaikesta huolimatta - ja kaiken takia - olen kuitenkin varsin tyytyväinen tämän päivän ratsasteluihin. Tästä on taas hyvä jatkaa!