Sairaskertomus

Vaikka sanoinkin edellisessä postauksessa pysyväni hetken pois kirjoittelun parista, tunsin palavaa tarvetta kirjata tuoreita muistikuvia ylös hieman eiliseen liittyen. Vaikkei nyt heppajuttu suoranaisesti olekaan, niin liittyy kuitenkin elämääni ja ratsastukseeni olennaisesti. Olenhan nimittänyt yhdeksi tavoitteekseni satulaan palaamisen tämän kaiken jälkeen.

Kerrotaanpa ensin ihan lyhykäisyydessään, mistä tässä on kysymys.
Yritän kirjoittaa nyt hieman kaunistellen, mutta pieni ällövaroitus herkimmille kuitenkin. 2004 sain ensimmäiset oireet tästä vaivasta. Häntäluun alapuolella tuntui patti, joka oli kipeä istuessa. Se ilmestyi ihan yhtäkkiä ja tietenkin huolestuin. Kävin lääkärissä, joka hieman sitä tökki, ja taisi se antibiootitkin määrätä. Muutaman päivän päästä ilmeni, että patin sisällä oli mätää. Noh, pieniä ihonalaisia patteja tuli samaan paikkaan aika-ajoin, niistä oli haittaa ja ne olivat kipeitä, mutta menivät parissa päivässä ohi eivätkä olleet mitään niin isoa, että olisin lääkäriin mennyt.

Sitten syksyllä 2010, hieman Vessin talliin saapumisen jälkeen se iski ja pahana. Kävin lääkärillä, sain antibiootit. Jouduin seuraavana viikonloppuna vielä päivystykseenkin, jossa paise viillettiin auki. Ennen helmikuuta olin sairaslomalla ja antibioottikuurilla joitakin kertoja, olin kivuissani ja hieman huolissanikin siitä, mikä minua vaivaa.

Keväällä 2011 vaivani sitten sai virallisestikin nimen. Nettisurffailun yhteydessä olin jo päätellyt sen olevan sinus pilonidalis ja sehän se olikin. Kävin kirurgin arvioitavana ja vaivojen toistumisen ja diabetekseni vuoksi lääkäri kirjoitti lähetteen leikkaukseen, jossa koko ongelma-alue poistettaisiin. Sain toivoa leikkausajankohtaa ja työtilanteen vuoksi parhaalta vaikutti loka-marraskuu 2011. Niinpä jäin odottelemaan aikaa. 

Muutama viikko sitten soittelin Jorviin tiedustellakseni jonon tilannetta. Pelkäsin, ettei leikkausta tehdä piakkoin ja jos se jäisi tekemättä, joulun ajan työt olisi vaakalaudalla. Tai jos leikkauksen ajankohta venyisi kevääseen asti, saattaisin olla toipilas vielä häiden aikaan. Sitä en halunnut. Ilmenikin, että saisin leikkausajan parin viikon päähän ja eilen vihdoin oli tuo kyseinen päivä! :) Pelonsekaisella odotuksella Jorviin astelin seitsemän maissa. Ja hieman huterin jaloin Juhon kanssa sieltä kahdentoista aikoihin kohti kotia. Kotimatka sujuikin kyljellään auton takapenkillä. Oli siinä ohikulkijoilla varmasti katsomista :D

Oon melko kova jännittämään erilaisia toimenpiteitä, joskin vuosien varrella rauhoittunut paljon.
Itse leikkaustakin enemmän jännitän ja stressaan oikeastaan sitä, miten toipuminen alkaa oikeasti sujua, koska ylipäätään näen hevoseni seuraavaksi ja koska pääsen ratsastamaan. Viimeinen tapahtunee vasta ensi vuoden puolella, mutta tavoitteeni olis ens viikolla päästä edes juoksuttelemaan :) Pitäis vaan antaa itselleen aikaa toipua.

Pahoinpidelty ihmislapsi

Tällä hetkellä voin ihan hyvin, leikkauksesta on nyt hieman yli 24 h. Nukkuminen ei ole kovin kivaa, sillä selkääni särkee kovin, kun joudun nukkumaan mahallani ja kyljelläni :( Eilisen tippaoperaation jäljeltä kädetkin ovat melko kipeät. Kanyyli saatiin kunnolla sisään vasta kolmannen yrityksen myötä. Molemmissa kämmenselissä on nyt mustelmat epäonnistuneiden yritysten vuoksi. Hauskaa oli myös saada tuollainen nimikyltti käteen, ihan kuin olis synnärillä vielä ollut :D
Kyllä täältä sängynpohjalta vielä noustaan ja ollaan entistä ehompia! Kaikki kannustus tosin on varsin tarpeen, oon ihan varma, että välillä mua alkaa masennella, kun kivuissani kökötän kotiseinien sisäpuolella ja kaipaan tekemistä ja hevostani.

Ja hei, tervetuloa te pari uutukaista lukijaani tänne persejuttujen keskelle kurkkimaan :D