Vessi oli suht rauhallisella tuulella koko reissun ajan, ainoastaan alkuun intoillen puhisi kaikelle kummalle, mitä tien varressa näki. Aurausmerkiksi pystytetty tikku, jonka päähän oli sidottu muovipussin kaistale, oli varsin puhisuttava ilmestys.
Sen vähän, mitä oon maastoissa ehtinyt nykyisen tallimme lähellä piipahtaa, oon ollut varsin ihastunut. Autottomia metsäteitä on ihan kohtalaisesti ja autollisia pieniä pätkiä niihin yhdistäen saa ihan kivoja lenkkejä aikaiseksi :)
Tämän päivän ohjelmaksi kehittelin nelikymmenminuuttisen, loivaylämäkisen hapenhaukkausreissun.
Tällä kertaa näimmekin sitten "ne kuusi vastaantulevaa ratsukkoa" kaikki yhdellä kertaa. Jokaikinen niistä taisi olla suokki ja etummaisena ratsastanut nainen totesi, että me ainakin näytään kauas. Vastasin, että hyvä niin, se oli tosiaan tarkoituskin. Ihan kiva kuulla palautetta siitä, että näytään, sillä kuten yhdessä postauksessa sanoinkin, on musta näkyminen ihan kaiken turvallisuuden a ja o, kun liikutaan autojen seassa. Näillä suokkimenijöilläkin oli päällään liivit, joskaan hevosilla ei sen kummempia näkymistä auttavia varusteita ollut ja silti näkyivät hekin ihan kohtalaisesti. Voi vaan miettiä, miten räikeästi me erotuttiin sillä hiekkatiellä, minä punertavan takkini ja Vessi kirkkaanoranssin huomioloimensa kanssa! :)
Tässä muutama ilveily tämän päivän tallusteluilta.
Heppailuuni ja sitä myöten kirjoitteluunkin tuleepi nyt pienen hetken tauko, sillä kipaisen Jorvin sairaalaan alkuviikosta ja sen jälkeen parantelen leikkaushaavaani tovin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ethän arkaile jättää kommenttia, jos siltä tuntuu!
Voit myös lähettää sähköpostia
vasterbopainting@gmail.com