Maastomopo vailla vertaa

3/2011

Päivää ei voi kuvata muuten kuin sanalla TÄYDELLINEN! Ihana auringonpaiste ja kiva pikkupakkanen, kun työviikon jäljiltä jo levänneenä suuntasin tänään aamupäivällä tallille.Olin sopinut seuraa tämän päiväiselle maastolenkille jo aiemmin viikolla, joten siltä osin oli selvät sävelet. Suunnitelmat uhkasivat hieman muuttua, kun huomasin Vessiä varustaessani, että siltähän puuttuu kenkä vasemmasta takasesta. Päätin kuitenkin ainakin yrittää reissua, sillä iso osa maastoista on metsäteitä, joita ei ole aurattu ja tuollaiset tiet eivät yleensä ole kovin liukkaita. Eivätkä olleet tänäänkään, onneksi! Vessi liukasteli muutaman kerran pihatiellä ennenkuin päästiin kunnolla metsään, mutta sen jälkeen pysyi tolpillaan varsin mallikkaasti :)


Vessi oli alusta alkaen yllättävän letkeä ja "puuta koputellen" uskalsin sen sanoa ääneenkin. Ei se ole koskaan ole maastossa ollut noin rauhallinen, hyvä jos kentälläkään! Aloin toki heti miettiä syitä moiselle leppoisuudelle, kun eihän tuo ollut nyt laisinkaan normaalia... Uusi seuralainen lenkillä... Ja kävihän P maastolenkillä torstaina sen kanssa... Ja vaikuttaahan se vähän siltä, että kiima saattaisi olla tulossa, tamma kun silloin on vähän normaalia rauhallisempi yleensä... Hassua, että kun toinen on kerrankin rauhallinen ja oikein mahtava, sitä alkaa heti miettiä, että mikä siinä on vikana :D Oli syy mikä tahansa, oli meno varsin miellyttävää tänään. Pollella ei ollut kiire mihinkään, se ei säpsynyt sitten niin mitään eivätkä ratsastusseuralaiselleni jutellessani suustani kuuluneet maiskahduksentapaiset kuulostaneet Vessistä ehdottomilta kehotuksilta raviin, niinkuin silloin, kun se on virkeällä päällä. Se oli oikea maastolönköttelijän unelma ja olin aivan superonnellinen. Tuollainen kun se olisi aina, jo olisi elämä mainiota! :)

Tämä yhteiskuva on yksi lemppareistani.
Olisi voinut hyvin olla tältä päivältä,
joskin oikeasti on otettu 2/2011

Jäi ihan superhyvä mieli tästä reissusta ja valehtelematta voin sanoa, että fiiliksen osalta tuo vähän päälle tunnin reissu oli kyllä yksi parhaista, ellei paras, ratsastuskerta koko tähän astisen elämäni aikana. Pakko hehkuttaa tätä nyt, sillä oon varma, että se seuraava kerta sitten Murphyn lain mukaan on se kamalin ja hirvein koskaan ja jos en postaa tätä nyt, unohdan koko ihanan fiiliksen :D

Mun on jo hetken ajan pitänyt kirjoittaa postaus liittyen Vessin "kehittymiseen". Koska en pidä itseäni kummoisenakaan ratsastajana, suorastaanhan vannon puskaharrastelun nimeen, en kehittymisellä tässä yhteydessä tarkoita hevosen osaamistasoa. Jopa minunkaltaiseni kuitenkin huomaa, miten hevonen on tottunut uuteen emäntäänsä ja miten paljon helpompi sen kanssa on nykyisin puuhata. Vielä vuosi takaperin se jännitti ihan turkasesti liikutusta pimeällä, vaikka kenttä jotenkuten valaistu olikin. Normaali tuulenvire oli siitä varsin kurja asia, lumihiutaleet ihan kamalia ja hitto vie, jos kaikki kamaluudet tapahtui yhtäaikaa! Tuolloin tamma ei myöskään sietänyt oikein olla missään ilman hevosseuraa, tarhassa juoksi itsensä hikeen, jos muut hevoset olivat vaikka töissään ja tallissa satuloitessakin hirnui ja huuteli muiden perään niin, että korviin teki kipeää! Kentällä se ei liikkunut, jos muita ei ollut pihalla, hätääntyi jos muita vietiin talliin ja kyttäili tuhannen vuotta, jos toinen hevonen poistui kentältä.

Nykyisin sen liikuttaminen pimeällä ei ole ongelma. Se ei suuremmin näytä hermostuvan, vaikka olisi pimeää, sataisi mummoja, hevoset vietäisiin samaan aikaan tarhoista talliin sen jäädessä töihin ja kaveri kentältäkin lopettaisi hommat siltä päivältä. Kyllä se perään vilkaisee, muttei enää hermostu.
Eihän se toki aina täysin rento iltaurheilunsa keskellä ole, muttei silti enää mitään toissasyksyä vastaavaa! :)

Uudenvuodenpäivä 2011
kuva E-L Kuru

Toki, myönnetään, osasyynä tämän muutoksen taustalla on kuski itse (joskin näitä ongelmia aiemmin ilmeni myös vierailevien, taitavampienkin kuskien kanssa). Kun olemme tamman kanssa jo toisillemme hieman tutumpia, on helpompi luottaa. Tietää toisen aivoitukset jo hieman paremmin, eikä ihan pienestä niin hätkähdäkään. Tätä asiaa olen miettinyt hieman enemmän viimeviikonloppuisen ratsastusreissun jälkeen. Miten pitkän aikaa itse ajattelinkaan Vessin olevan hieman turhan säheltävä meikäläiselle (ainakin maastossa), ja vaikken sen kyytiin menemistä liiaksi jännittänytkään, en voinut silti olla miettimättä "mitä tällä kertaa?!" Nykyisin kuitenkin, sattuneesta syystä suht vähästä ratsastusmäärästäni huolimatta, tamma tuntuu omalta ja olo sen kyydissä turvalliselta.