Maastoterapiaa

On se vaan vekkuli! kuva JK, 1/2011

Tälle päivälle olin kysynyt maastoiluseuraksi Vessin tarhakaveria omistajineen. Järkeilin, että suht rauhaisaan tahtiin tehty lenkki olisi varmasti omiaan saamaan pollessa jylläävät limat liikkeelle ja tekisi ainoastaan hyvää tammalle. Kentällä pyöriminen kovin pitkään pelkässä käynnissä alkaisi tuntua pian melko puuduttavalta, joten olin iloinen, kun saimme maastoiluseuraa :)

Mietin, miten polle mahtaisi voida ja yskisikö se lenkillä paljon. Sen yskäistäessä muutaman kerran jo hakiessani sen tarhasta ja ehdinkin jo miettiä, mitä mahtaakaan reissustamme tulla. Pistettiin pollet kuntoon ja lähdettiin niiden kanssa lumisia metsäteitä tarpomaan.

Harmikseni tallimme lähistöllä ei tällä hetkellä ole paikkaa kunnon hankitreeniin, mutta maastolenkillä sai polle pienimuotoisesti kävellä hangessa poiketessaan kavioin tampatuilta poluilta hieman. Menointoa siinä olisi riittänyt vaikka muille jakaa ja jouduinkin välillä himmailemaan sitä ja lenkkikaverimme takanamme joutui kirittelemään meitä kiinni aina aika-ajoin ravaillen. Vessillä vaan on niin kova into ja vauhti, ettei se millään olisi malttanut olla aloillaan. Jossain kohtaa käteni alkoivat jo väsähtää sen ajoittaisesta pitelemisestä (mäethän se toki olisi halunnut ravata kohtalaisella vauhdilla ylös), joten ohjasin sen kaverinsa perään, jolloin sen oli pakko hidastaa ja emäntäkin sai selässä hetken hengähdystaukoa :) Jokusen kerran polle hieman kompasteli, mutta se on todellakin alkanut saada jalkansa paremmin takaisin alleen, enkä enää jokaikisestä notkahduksesta pelkää sen menevän nenilleen.

Lenkkiin meni loppujen lopuksi suurin piirtein tunti ja vartti, eikä tamma yskäissyt kertaakaan sen jälkeen, kun sen tarhasta otin. Toivotaan, että voisin nyt huokaista helpotuksesta ja hepan tila paranisi takaisin ennalleen rauhaisien lenkkien ja pareman ilmanvaihdon tuloksena :)
Ja, huomenna uudestaan!