Anna-Karoliina :)

Pooppana ehdotti, että kirjoittelisin hieman pientä esittelyä itsestäni. Esittelysivullani toki olen jotain itsestäni jo kertonutkin, mutta ehkäpä voisin valottaa hieman lisää myös naista tekstien takana.

Vaikka sen olen "salassa" pyrkinyt aina pitämäänkin, on virallinen etunimeni Anna-Karoliina. Pienenä käytinkin koko litaniaa sujuvasti, mutta ennenpitkää kutsumanimekseni muodostui varsin luonnollisesti vain Anna. Lempinimeni AnZu (elikkäs suomalaiseen suuhun sopien "antsu") sain ollessani 7. luokalla. Minulle jo ennalta tuttu uusi luokkakaveripoika kuuli vahingossa, kuinka kaverilleni avauduin siitä, miten en voi sietää, että mua kutsutaan Anskuksi. Poitsu kuuli hieman väärin ja alkoi nimitellä mua. Hänen harmikseen pidinkin uudesta nimestäni ja "antsu" jäi mukaan elämääni. On hassua ajatella, että mua on kutsuttu tuolla vahingossa saamallani nimellä jo yli puolet elämästäni. Tietyissä porukoissa en kuule ollenkaan, jos minua kutsutaan oikealla nimelläni, sillä kaimoja on riittämiin. Joten, olen AnZu oikeassa elämässä ja se oli näin ollen oikein luonnollinen valinta myös blogini nimeen :)

Synnyin tammikuun 1983 alussa perheeni vanhimpana lapsena. Vajaan neljän vuoden päästä perässä seurasi pikkuveli. Asuin elämäni 17 ensimmäistä vuotta maatilalla kantahämäläisen pikkukaupungin nimeltä Riihimäki, kupeessa. Kotitilallamme oli lypsykarjaa ja vanhempani viljelivät myös sokerijuurikasta ja viljaa. Vuonna 2004, 21-vuotiaana muutin silloisen poikaystäväni kanssa Tampereelle, josta päädyin vuonna 2006 pääkaupunkiseudulle. Aina olin vannonut, etten koskaan Kehä III:n sisälle muuta, nyt tätä kirjoittaessani asun vain nippanappa Kehä I:n ulkopuolella ja viihdyn oikein mukavasti. Nykyisin eronneet vanhempani ja veljeni perheineen asuvat kaikki vielä Riihimäellä. Itsekin joskus mietin, josko se olisi hyvä vaihtoehto asettua aloilleen ja rakentaa vaikkapa oma talo, omalle maalle. Toistaiseksi asustellaan kuitenkin Espoossa.
Päivät kuluvat töissä, joskin olen harkinnut takaisin koulunpenkille siirtymistä (ainakin iltaopintojen merkeissä). Tuntuu, etten ole oikein vielä löytänyt paikkaani työelämässä.

"Perhe-elämä" sen sijaan on kohdillaan. Menin naimisiin keväällä 2012 rakkaan Juhoni kanssa. 
Asumme Espoon Leppävaarassa kerrostaloasunnossa (vihaan kerrostaloja, yyh).  Kotonamme asustaa myös koirani Tico ja Aava sekä kanini Inka ja kilpikonnani, jonka nimi on erittäin kuvaavasti Konna. En voine liikaa korostaa sitä, että lemmikit ovat minun, ne eivät ole meidän.
Aiemmin olen harrastanut kaneja ja jyrsijöitä enemmänkin. Tovi sitten paljastin, miten messuilla minulle tuli pieni ihastus rottiin jälleen ja miten aiemminkin olen sellaisia lemmikkinä jo pitänyt. Itseasiassa mulla on ollut monenlaisia pieniä eläinystäviä, kymmenkunta kania, puolisentusinaa marsua, jokunen hamsteri, minihiiriä, gerbiileitä... Eivät ne toki yhtäaikaa ole huomassani olleet, mutta aiemmin minut tunnettiin melkoisesta lemmikkikatraasta. Vessin myötä (ja muunkin elämäntilanteen vuoksi) muut eläinharrastukset ovat kuitenkin jääneet ja olen tyytyväinen hieman pienemmän eläinlauman kera. Kanieni kanssa harrastin myös estehyppyä ja tuomaroinkin joitakin pienempiä hyppykisoja silloin tällöin. Nyt minulla ei kuitenkaan enää ole edes vähää hyppäämisestä perustavia kaneja ollut jokuseen vuoteen ja harrastus on silläkin täysin jäänyt.

Lapsuudessani olin melko yksinäinen susi, eikä minulla pahemmin kavereita ollutkaan. Tykkäsin enemmän puuhata lemmikkikissojeni kanssa kotipihalla tai auttaa äitiä navettapuuhissa. Kun olin 13-vuotias, meille hankittiin koira. Muuttaessani 17-vuotiaana pois kotoa, oli miltei ensimmäinen hankintani oma koira. Päädyin hankkimaan shetlanninlammaskoiran, jonka nimesin Ticoksi. Ticon ollessa 8-vuotias hankin toisen koiran, paimensukuisen suomenlapinkoiranartun, joka sai kutsumanimekseen Aava.
Nyttemmin minulla on kavereita, lapsuusvuosistani poiketen, mutta pääosa kavereistani on nykyisin eläinharrastajia, tavalla tai toisella. Toki puuhaan vapaa-ajallani muutakin kuin eläinjuttuja, mutta melko vähäisessä väärin, se täytyy myöntää. Mieluusti tutustuisin uusiin, mukaviin ja samanhenkisiin ihmisiin (ja pitäisin yhteyksiä tiiviimmin jo olemassaoleviin kavereihin), mutta joskus tuntuu, että tunnit loppuvat päivästä kesken.

Luonteeltani olen melkoisen järjestelmällinen tapaus. Vihaan sitä, että asiat roikkuvat. Monesti kuulee sanottavan, että jos voit olla tehdä jotain jo tänään, ettei se jää huomiselle, kannattaa asia tehdä tänään alta pois. Minun tapauksessani sellainen asia on kuitenkin hoidettu todennäköisesti jo toissapäivänä järjestykseen. Olen sellainen vipeltäjä, joka ei suostu uskomaan, että asiat voi miettiä läpi vain käyttämällä miettimiseen viikkotolkulla aikaa. Samaan tulokseen voi päästä nopeallakin ajatusketjulla, aikaa tuhlaamatta. Teen päätökseni tunteen ja intuition pohjalta hyvin usein, päätöstilanteissa tunne ratkaisee usein järjen jäädessä taka-alalle. Käynnistyn nollasta sataan noin sadasosasekunnissa, joskin oikein käsiteltynä lepyn myös hetkessä. Eloisa luonteeni ja suorasukainen ilmaisuni aiheuttavat aika-ajoin hieman ongelmia. Mutta, kaikesta on toistaiseksi selvitty.
Olen erittäin puhelias, joskus hieman liiankin! Vihaan hiljaisia hetkiä ja joskus onnistun täyttämään ne uskomattomilla möläytyksillä. Mutta, kaikesta on tälläkin saralla toistaiseksi selvitty.

Jospa sitten loppuun kevennykseksi lyhyttä listausta lempijutuista/inhokeista, jee!
Lempivärini on ehdottomasti turkoosi. RAKASTAN turkoosia! Ennen valitsin vaatteisiini ja hevosenkin varusteisiin mahdollisimman maanläheisiä ja turvallisia sävyjä. Muutama vuosi sitten päässäni kuitenkin naksahti ja aloin ostamaan värikkäämpiä asioita ainaisen mustan sijaan. Tämä lienee jatkumoa sille, kun värjäsin tukkani punaiseksi.

Varsinaista lempihevosrotua minulla ei oikeastaan ole. Olen kuitenkin Vessin saapumisen myötä alkanut tuntea suurta lämpöä lämminverisiä kohtaan. En tiedä, minkä hevosen ottaisin nyt, jos saisin valita ihan minkä tahansa. Tulen melkoisen varmasti olemaan yhden hevosen nainen (ellei sitten joskus ole tenavaa, joka tarvitsee ponin), joten mitään kakkoshevosia ei ole todellakaan mielessäni. Olen kuitenkin huomannut haaveilevani, että joskus allani voisi olla vaikkapa haflinger. Saapa nähdä, jääkö se vain haaveeksi. Pidän kuitenkin kylmäverisistä hevosista, joiden ei ole pakko olla korkeudellakaan pilattuja.

Asia, josta en itsessäni pidä on painoni. Tosin ikäni myötä olen tullut itselleni jo huomattavasti armollisemmaksi. Olen I-tyypin diabeetikko (ollut vuodesta 1991 alkaen), joten laihdutus ei ole se ihan helpoin tehtävä. Olisin tyytyväinen, mikäli keventyisin 15 kiloa. Urakkaa piisaa.

Suurimmat haaveeni on lapsuudestani asti olleet saada oma hevonen ja mennä naimisiin. Usein mietin, että ihmiset eivät ole koskaan tyytyväisiä, vaikka asiat ovat hyvin, juuri nyt. Voin itse kuitenkin sanoa, että olen onnellinen juuri nyt. En kaipaa mitään enempää, en oikeastaan edes osaa kuvitella, mitä voisin haluta. Toki olisi kivaa olla varakkaampi jne, mutta parempi olla laittamatta oman onnensa kortteja jonkin niin epätodennäköisen ja epävarman asian varaan Näin on hyvä, juuri nyt.