Syysväsymystä ja karuselli päässä

Oon selkeästi löytänyt jonkun uuden vaihteen tähän kirjoitteluun. En kirjoita ehkä enää niin usein, mutta onpahan kirjoituksissani aiempaa enemmän sisältöä. Niille, jotka toivoivat pelkkiä heppa-aiheisia postauksia, joudun nyt tuottamaan pettymyksen. Kaikenlisäksi tämä kirjoitus on täynnä pelkkää nurinaa, pitäkäähän varanne!

En tiedä, onko syynä syksyn pimeys vai mikä, mutta olen ollut aistivinani ympärilläni melkoista väsymystä ja apaattisuutta. Lueskellessani muuan blogia tulin siihen tulokseen, että nämä tuntemukset on ihan ymmärrettäviä ja sallittuja hevosihmisillekin.

Olen huomannut itsessäni viitteitä moiseen jo pitkin syksyä. Yleensä en koe syksyä sen vaikeampana kuin mitään muutakaan vuodenaikaa, noin pääsääntöisesti, mutta tänä vuonna voimani ovat yksinkertaisesti varsin lopussa. Olen hieman turhautunut työhöni (tämä ei tullut sinänsä yllätyksenä), ärsyttää, kun koti on sekaisin. Tuntuu, että koirien kanssa pitäisi jaksaa lenkkeillä enemmän ja hevosta liikuttaa myöskin jatkuvasti. Tuntuu, että on paljon asioita, joita "pitäisi", ja pitäisi jotenkin koittaa muuttaa nuo ajatukset päässä sellaisiksi, että olen etuoikeutettu/on hienoa, kun on mahdollisuus tehdä yhtä jos toista. Hieno ajatus, muttei aina vaan onnistu.

Otetaanpa esimerkiksi vaikka eilinen päiväni. Heräsin aamukuudelta, puin jotain päälle ja heitin koirat pienelle lenkille. Sitten kahdeksalta bussissa kohti sairaalaa (rutiini diabetesvisiitti, ei sen kummempaa). Sieltä suoraan töihin, jossa olinkin sitten kuuteen saakka. Mieheni haki mut töistä, jotta säästin muutaman minuutin. Äkkiä kotiin, safkaa naamaan ja tallille. Takasin himassa olin n klo 21.30, jonka jälkeen koirat vielä ulos... Työskentelen tavanomaisissa työvuoroissa kello 8 ja 18 välillä. Iltavuoroviikoilla tallille -tai pikemminkin sieltä pois-  ehtiminen ihmisten aikaan aiheuttaa mielettömästi päänvaivaa. Tästä syystä syvästi toivonkin, että vielä joskus mulla on työ, joka tapahtuu ihan perinteisiin toimistoaikoihin, eikä minuuttiakaan niiden jälkeen. Vuokraajan hankkiminen Vessille periaatteessa helpotti tätä kaaosta hieman, mutta tällä viikolla hän on omien kiireidensä vuoksi estynyt ja oma palettini tuntuu hajoavan. 

Tunnen usein huonoa omaatuntoa siitä, ettei hevoseni liiku riittävästi. Ei sitä periaatteessa vapaapäivät haittaa, muutama möllöttelypäivä itseasiassa tekee siitä yleensä mukavamman ratsastaa. Tällä viikolla vapareita on vaan ollut yksinkertaisesti liikaa eilen muuan hevosenomistaja nimeltä Anna sai sen jälleen tuta. Aina silloin tällöin päädyn miettimään hevosteluni mielekkyyttä. Niin kyllä varmaan meistä jokainen aika-ajoin tekee, muttei se omia tunnontuskiani vähennä. Olen puskaratsastelija, enkä muuna itseäni näe. Kesällä oltiin niin tyytyväisiä, minä ja hevonen, kun päästiin maastoon monia kertoja viikossa, oli valoisaa ja mukavaa. Nyt syksyn tullen kenttä on välillä kuravelliä, sataa räntää naamalle ja tuulee. Ja on kylmä! Maastossa (silloin harvoin viikonloppuisin, kun sinne valoisalla ehtii) tiet on kuraisia, on lätäköitä. Ja taas sataa räntää ja on kylmä. Saisko kesän takaisin, kiitos!

2011. Kuva M. Vasama

Ettei tilanne olisi turhan helppo, täytynee mainita myös pienestä ongelmasta, joka kroppaani on kiusannut viime aikoina. Jo Tampereen aikoina kävin sairaalassa tutkituttamassa ajoittaista huimaustani. Oikeastaan tuo kurjuus on ollut havaittavissa mm bussilla matkustaessa (voin välillä todella huonosti) ja jo varhaisteininä oli yhtä jos toista ongelmaa huimauksen kanssa. Mua on tutkittu korvapolilla tasapainoelimen ongelmien vuoksi ja aiemmin on temmottu aivojen sähkökäyrää, sydänfilmiä ja jopa magneettikuvaa asian selvittämiseksi.

Olen muutaman viikon ajan tuntenut melkoista huimausta ihan vain paikoillanikin ollessani. Huimaustunne ei liity asennonvaihteluun, vaan tulee ihan yllättäen, vaikka olisin paikallanikin. Töissä on pari kertaa pitänyt ihan hengähtää, niin pahalta on tuntunut. Mahdollista on kaikenlisäksi myös se, että työni välillisesti pahentaa oireitani ja tästä syystä mietinkin mahdollista uranvaihtoa. Isoja asioita, mutta kenties välttämättömiä. Olen aiemmassa työssäni kärsinyt myös työperäisistä korvatulehduksista, joten ajatus ei ole pelkästään yhden viimeaikaisen oireen perusteella muodostettu.

Vessillä on tosiaan ollut tämä viikko lomailua ja eilen päätin sen juoksutella.
Tamma oli varsin innokkaasti liikkumassa, joskin olin tyytyväinen siihen, että se malttoi alussa kävellä todella nätisti ja rauhassa, jopa erittäin rennon näköisenä. Sen jälkeen otettiin hieman ravia.
Vasempaan kierrokseen meni ihan hyvin, mutta kun vaihdoin suunnan oikeaan, meinasi emännältä oikeasti mennä jalat alta. Kyllähän jokaista varmasti pyörryttää juoksutellessa, kun pitkään pyörii, mutta mulla tämä tosiaan tapahtui noin 1/4 kierroksen kohdalla. Kivaksi tämän tekee se, että Vessi yleensä alkaa säätää todennäköisemmin oikeaan kierrokseen ja nytkin oli kaahotuslaukkaa tarjolla. Sai olla todella skarppina, että pysyi tolpillaan ja hallitsi hevosenkin vielä jotenkuten.

Ensiavuksi tähän viheliäisyyteen ajattelin ottaa nyt liikunnan lisäämisen. Hierojalla olen käynyt säännöllisesti nyt muutenkin, enkä sitä ole unohtamassa jatkossakaan. En tosin usko, että huimaukseni on kuitenkaan pelkästään selän lihaksiston jumeista johtuvaa, joten ajattelinpa kokeilla pientä asentohoitoa jos saisin olon nopeammin paremmaksi.

En jaksaisi aina olla maanantaikappale, joka asiassa. Diabetes mua ei ole koskaan haitannut, joskin tämänsyksyinen verensokerien heittely on ollut rasittavaa. Pääsääntöisesti kuitenkin mahamurheet, sitten takalisto leikkauksineen ja nyt tämä himskatin huimaus tekevät mut hulluksi. Joskus olen aistivinani, että sen sijaan, että tiuha sairasteluni saisi tukea ja ymmärrystä, mut leimataan laiskaksi, saamattomaksi ja oireideni takana piilottelevaksi. Uskomatonta mutta totta, kärsimisen ja valittamisen sijaan olisin huomattavasti mieluummin terveenä!

Kiitos tukijoukoilleni, jotka eivät suhtaudu asioihin näin, onneksi teitäkin on runsaasti <3 Ja kiitos jokaiselle, joka jaksoi lukea tämän loppuun asti ja ehkä kommentoidakin! Ensi kerralla positiivisemmin, lupaan!

Maastokävelyllä leikkauksen jälkeen 11/2011