Ratsastelin 40 minuuttia, ensin lämmittelynä pujoteltiin hieman kartioita kentällä ja sitten ravailtiin tovi. Olin oikeastaan varsin iloisesti yllättynyt siitä, miten mukava ja ajoittain jopa laiska Vessi oli, vaikka tämä viikko onkin mennyt hieman seisoskeluksi toisella. Ajattelin, että ravi viimeistään menisi ihan kaahotukseksi, mutta vastoin todennäköisyyksiä se olikin jopa melko jees.
Meillä oli myös videota, mutta mulle iski sen verran paha itsesensuuri niitä katsellessani, etten todellakaan ole ainuttakaan ratsastusvideota tältä päivältä julkaisemassa. Videointi todellakin on varsin fiksua aina välillä, jotta näkee omat virheensä. Ja niitähän riittää.
Mä en ole koskaan ollut mitenkään erityisen taidokas ratsastaja, mutten silti ymmärrä, mitä mulle on viime aikoina oikein tapahtunut. Mun ratsastus näyttää aivan kamalalta, entistäkin hirveämmältä. Ihan ensiksi: mun istunta. Istun koko aika etukenossa, varsinkin ravatessa. Mun jalat heiluu ees taas ja maastossa olen huomannut usein ongelmaksi sen, että mun varpaat osuu hevosen kyynärpäähän. Noh, ihmekö tuo mun tuoli-istunnalla. Alla taidonnäyte varvasongelmasta, joskin tässä istun vielä jokseenkin suorassa!
Sitten toisena: Kevennys, jos se nyt osuu ylipäätään oikeaan tahtiin, on ihan kummallisen näköistä. En tajua, miten oikein itseni sieltä satulasta punkean ylös kerta toisensa jälkeen. Itseäni nauhalta katsoessa mietin, miten hevonen ylipäätään pysyy pystyssä, kun minä keikun selässä tohon tahtiin. Olen yrittänyt sisäistää sen, että keventäessä isoin työ on oikeastaan ihan vain fysiikan lakien muistamista. Liike pompauttaa ylös ilman sen suurempaa vaivannäköä ja kyllä sieltä takaisin satulaan päädytään, ennen pitkää. Tämän muistamisen sijaan teen ihan turhan paljon työtä keventääkseni. Kaikenlisäksi kevennän ihan liian ylös suotta ja kallistun vielä kaikenkukkuraksi melkoisesti liikaa eteenpäin...
Kolmas mun murheistani on rakkaat yläraajani. Nykyisin ne sojottavat ties missä, joko ne on taivaissa tai sitten ne on hevon tukassa kiinni. En kanna niitä kauniisti eikä niiden keskinäinen etäisyyskään ole aina kovin toivotunlainen. Nykyään sentään osaan pitää käteni suhtlailla nyrkissä ohjien niissä ollessa. Aiemmin peukkuni oli aina ties missä, ja ohjien käsissä pysyminen hieman epävarmempi juttu. Jotain hyvääkin, sentään! Varpaat sentään nykyisin osoittavat pääosin menosuuntaan, joten kehitystä on tullut myös sillä saralla.
En ole ihan varma, mikä ongelmani nykyisin on, mutta veikkaanpa, että jumissa oleva selkäni ei ainakaan paranna asiaa. Lapojen välissä on edelleen jäykkyyttä ja kiputiloja elokuisen selästä putoamisen jäljiltä. Uskomatonta, miten kauan jokin sellainen voikaan vaivata! Käyn hierojalla säännöllisesti, mutta ottaa aikansa, ennenkuin kipu on poissa. Toivottavasti se joskus kuitenkin on ja myös tuo kiristys, joka tuolla lapojen luona tuntuu. On vaikeaa istua ryhdikkäästi, kun selkä ei anna siihen kunnolla myöden.
Lupasin edellistä postausta kirjoittaessani, että seuraava olisi positiivisempi. Eipä tämä nyt oikein tainnut olla. Nyt juuri vaan tätä murheosastoa tuntuu olevan iloa enemmän.
Tämän päivän kuvista kiitos Juholle. Kaikesta kurjasta huolimatta päivä oli tänään oikein kiva!
Mulla kun aloitin ratsastuksen niin näytin joltain apinalta kun yritin keventää. Ei siitä tullu yhtään mitään mut nyt 2 vuoden jälkeen jopa kisoissa mun kevennys on hyväksytty. En oo siltikään mikään paras ratsastaja. :)
VastaaPoistaMun ongelma taas on se, että selkeästi yritän liikaa. Olis kiva nähdä, onko ongelma sama muilla hevosillakin yhtä paha, vai johtuuko osa siitä Vessistä.
PoistaTuoli-istunnan korjaamisessa auttaa kun siirryt keskelle satulaa. Moni istuu takakaarella. Löydät satulan keskikohdan helpoiten kun nostat molemmat jalat yhtäaikaa satulan siipien eteen ja "vedät" itseäsi eteenpäin. Havaitset varmasti milloin satulan syvin kohta alkaa löytyä. Sitten tiputat jalat rennoiksi alas ja laitat jalustimet jalkaan...
VastaaPoistaVoi tietysti olla hieman haasteellista jos ei ole ketään katsomassa, mutta jospa tuosta olisi jotain apua.
Luulen, et mun isoin haaste on noi jumilonkat. Ja se, että varon tota persausta aina vaan. Mutta kiitos vinkistä, pitää kokeilla :)
PoistaMutta sä et saa lonkkia laskeutumaan rennosti jos istut takakaarella tuoli-istunnassa :).
PoistaJep,en varmasti saakaan. Jossain välissä musta tuntui, että istuin hyvin ja syvässä satulassa. Mihinköhän se tila katosi...? :(
PoistaKeskikohta vaan täytyy etsiä uudelleen :). Kyllä se siitä!
PoistaNäyttäis myös, että vois satulaakin hinata muutaman sentin tuosta taaksepäin. Monesti se satulankin malli vaikuttaa paljon istuntaan. Mulla joissain satuloissa menee jalat ihan kamalan taakse kun taas jossain ne jää ihan liian eteen.
VastaaPoistaKokeile tunnu loppuun venytellä reisiä ja lonkkia ilman jalustimia. Reidet niin että jalat on suoraan alaspäin eli housujen ulkosauma keskellä reittä, voi vaikka ihan käsin nostaa jalkansa oikeeseen asentoon :) Siitä sitten venytät taaksepäin varovasti. Kun tätä on tehnyt ja laittaa jalustimet takaisin tuntuu ne ihan liian lyhyiltä :D
Keventämiseen mulla on auttanut se että mietin olevani jäntevänä selässä enkä "rojahda" alas satulaan ja päätän myös itse kun haluan nousta wnkä anna heveosen vain heittää ylös. Teen työtä reisillä puristamatta niitä ja keskityn alapohkeen pitämiseen paikallaan. Etukenoon auttaa kun miettii että napa liikkuu eteen kevennyksessä ja niitä käsiä kohti jotka on kannateltuina vierekkäin siinä edessä.
Täytyy kokeilla, auttaisko satulan siirtäminen asiaan. Samaa ongelmaa ei ollut meidän halpiskoulupenkin kanssa, joten varmasti satulan mallilla on asian kanssa paljonkin tkemistä.
PoistaKiitti muistakin vinkeistä, pitää keskittyä hommaan nyt ihan uudella teholla kyllä!