Kohti lätäköitä - ja niiden yli!

Sain edelliseen postaukseeni liittyen mukavan pikkuvinkin ja täytyykin kokeilla niitä, kun seuraavaksi selkään pääsen. Tuo päivä koittanee tiistaina. 

Täytyy myöntää, että tällä hetkellä tunnen itseni hieman idiootiksi ja kömpelöksi, mutta moiseen tunteeseen tuskin auttaa mikään muu kuin treeni, treeni ja treeni. Pitäisi keskittyä enemmän siihen, mitä tekee ja saada joku ikuistamaan ja neuvomaan sinne kentän laidalle. Kunpa vaan ehtisin useammin tallille valoisaan aikaan, se helpottaisi niin paljon!

Olen kuullut kommentteja, joiden mukaan ei pitäisi omaa hevosta hankkia ennenkuin on tietyntasoinen ratsastaja tai osaa sitä, tätä ja mieluusti totakin hevosen hoidosta. Olen myös huomannut, että vuokrahevosta etsivät esittelevät usein itsensä hoitomerkkien ja kisatulosten kautta, eivät niinkään mukavina ja luotettavina ihmisinä. Tämä ihmetyttää minua suuresti. Kyllähän isompi merkitys on maalaisjärjellä ja tilannetajulla kuin sillä, onko raahautunut tiettyihin kisoihin merkkejä saamaan, eikö?
Toivon, että minulla olisi aikanaan ollut mahdollisuus samaan; opetella ratsastusta pienestä pitäen ratsastuskoululla, tarkassa ohjauksessa ja maksavana asiakkaana. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.
Ratsastustaitojeni (puutteen) tulisi kuitenkin häiritä ensisijaisesti vain ihan minua itseäni. Silti tuntuu, että olen puolustuskannalla. Ehkä se johtuu raadollisesta nettimaailmasta. Kuka tahansa voi päätyä nettiraadin arvosteltavaksi, ratsasti hyvin, huonosti tai hyvin huonosti. Harrastamisen pitäisi kuitenkin olla kivaa ja stressitöntä, tasosta riippumatta. Vai onko joku eri mieltä?

 

Tänään kävin kahden ratsastelukaverin kanssa vähän päälle tunnin maastolenkillä. Alku olikin varsin vauhdikasta. Vessi kulki alkumatkasta jonon viimeisenä ja ennen kuin päästiin edes kunnolla metsäteille, se säikähti jotain. Edellämme kulki muuan tamma, joka näkee pieniä vihreitä miehiä paikassa jos toisessakin. Vessin säikähdettyä sekin tietenkin säikähti ja ryntäsi kaverinsa kanssa vähän matkaa ravissa. Vessi tietenkin hermostui, että kaverit jättää sen ja rynni perään. Tammalle ei ole niin merkitystä, missä kohtaa heppapossujunaa se menee, mutta jos kaverit etenevät liian pitkälle, tulee hoppu ottaa ne kiinni.

Toinen vastaavanhenkinen tilanne koettiin, kun ylitettiin muuan iso lätäkkö. Vessi oli kyllä ensin kävelemässä siitä yli, mutta kun edellä kulkenut päätti hypätä, kun lätäkön pohja upotti, hyppäsi Vessikin. Hetken siinä emäntä käväisi kaulalla, mutta kyydissä pysyttiin. Jossain kohtaa mietin, että tämä taitaa olla se lenkki, jolloin mä tulen selästä alas ei-niin-omaehtoisesti, mutta toisin kävi.
Olisikin ollut hauska pudota, sillä metsätiet olivat kohtalaisen kosteita, lätäköitä oli siellä täällä ja niitä pujotellessa tuli jumppaa jos jonkinlaista.

 

Tähän loppuun pieni videopätkä eiliseltä, kun hieman sienellä pyyhkäisin Vessin jalkoja lenkin jälkeen. Videolla näkyy tamman mainio, utelias tapa tutkailla mun käsiä erilaisissa hoitotoimenpiteissä. Kuten videolla kuvaajallekin mainitsen, se on tosiaan hieman turhan tottunut siihen, että mun käsistä tulee herkkuja. Hamuilee turvallaan koko ajan, hassu söpöliini!

Jäi tuossa aiemmin mainitsematta, että Vessille on vihdoin bookattu hierojakäyntikin! Ensi kuun alussa hierotaan pollea kuntoon ja emäntäkin opettelee hieman sitä taitoa lisää. Jos saataisiin selkä parempaan kuntoon tammallakin :)