Kevät tulee!

Varma kevään merkki, nopeusrajoitukset muuttuu!

Tienoo ei kyllä kovin keväiseltä vaikuta. Lunta on mielettömästi edelleen, eikä se juurikaan näytä sulavan. Ja miten sulaisikaan, kun saattaa olla 20 asteen pakkasia edelleen, vaikka on jo maaliskuun puoliväli! Tallille ajellessani ilokseni huomasin, että kesänopeusrajoitukset ovat jo astuneet moottoritiellä voimaan. Ihan kiva sinänsä, koska omaan hieman raskaan kaasujalan, hyi hyi!

Kipeyteni vuoksi ei ole ollut kovin mukavia nuo vilpoiset päivät. Olen välttänyt ulkona olemista ja ne matkat, mitä olen joutunut kävelemään, olen hengitellyt kaulahuivini läpi. Jokainen silmälasit omaava tietää, miten rasittavaa on tehdä noin, koska lasit menevät huuruun, huuru jäätyy eikä loppujen lopuksi kävelijäparka näe nenäänsäkään. Näinpä olen useina päivinä tallustellut rillit veskassa. Onneksi miinusta ei laseissani ole kuin muutama pykälä, enkä ole aivan sokko ilman lasejani.

Olin sopinut ratsastuskaverini kanssa maastolenkistä tälle päivälle, mikäli keli on tarpeeksi lämmin (kylmemmästä ilmasta on hallaa, kun en ole vielä terve). Tänään jo aamupäivällä oli lämpötila nollan tuntumassa, ehkä muutaman asteen pakkasella, joten keli näytti lupaavalta. Viime viikkoisen yrityksen vastentahtoisesti peruin, kun kuumemittari näytti kohonneita lukemia.
Maastorupeamaan varustauduin laittamalla piilolinssit, koska ne eivät huurustu, vaikka hönkisin minkä tahansa huivin läpi. Loppujen lopuksi ilma oli sen verran lämmin, että luovuin ajatuksesta huivista naamallani ja nautin raikkaasta keväisestä säästä.

Niin nautti myös Vessi! Miltei heti, kun poistuttiin tallin pihasta, alkoi se pärskiä ja pöristä tyytyväisenä. Kulki kaikinpuolin varsin rentona ja rauhallisena ja vaikutti oikein tyytyväiseltä päivän ohjelmaan siinä letkeästi tallustellessaan. Ja kyllä se kuskillakin sielu lepäsi, oli ihana päästä pitkästä aikaa taas selkään ja maastoon tallustamaan. Vaikken sen kummempia liikutussuunnitelmia juuri koskaan etukäteen teekään, on itsestään selvää, että aina kun on valoisaa ja kaveri saadaan mukaan, todellakin lähdetään maastoon. Se tekee hyvää niin ratsulle kuin ratsastajallekin. Vielä kun sää on kauniin kevään aurinkoinen, ei paremmasta ole väliä!

Valtaosa tämänpäiväisestä retkestämme oli tosiaan rauhallista menoa ilman sen kummempia ihmetyksiä. Toinen heppa tavalliseen tapaansa toljotteli milloin mitäkin; lätäköitä, lumikasoja ja muita hurjan pelottavia asioita. Sen lisäksi kohdattiin kylän fiksu mönkijäpoika, jonka kotonakin heposia majailee. Fiksu siksi, että meidät nähdessään pysäytti ja sammutti menopelinsä, jotta päästiin rauhassa sen ohitse. Pitkästä aikaa kohdattiin myös toinen ratsukko. Ennen niitä tuli vastaan paljon useammin, mutta luulenpa, että oltiin tänään liikkeellä hieman liian aikaisin. Joskus tuntuu, etteivät normaalit ihmiset ole vielä klo 13 lauantaisin liikkeellä. 

Muutama sydämentykytyskin koettiin; ensimmäinen, kun Vessukka pelästyi juuri ohittamastamme ladonromusta kuulunutta paukausta. Oikeastaan ääni kuulosti enemmänkin kovalta naksahdukselta. Mitä ilmeisimmin pakkanen oli tehnyt tehtäviään tönön rakenteissa ja joku hirsi eli siellä omaa elämäänsä. Tästä jatkettiin hieman jännittävissä tunnelmissa seuraavaan ihmetykseen. Vessistä oli melkoisen hurjaa, kun metsätiellä ratsastaessamme kuiva kuusenoksa osui kuskia olkapäähän ja siinä edetessä takistani kuului kummallinen, raapaiseva ääni. Tämän lisäksi tytteli kompuroi muutaman kerran ja jälleen kiitin onneani siitä, ettei hevo ahdistu, vaikka tökkäsen noissa tilanteissa kantapääni sen kylkiin. Joku poni voisi ärsyyntyä saamiaan potkuja, mutta Vessi taitanee ymmärtää, mitä siellä selässä tapahtuu ja etten sille ilkeyttäni anna melko reippaita pohjeapuja yllättäen.

Loppumatka sujui varsin reippaaseen tahtiin, mutta hieman ennen kotipihaa Vessi malttoi taas venytellä rauhassa. Pihaan kun päästiin, niin tallin hevospalvelijat jakoivat tarhoihin päiväheiniä. Ruokailua ennen piti kuitenkin heponen käydä riisumassa varusteistaan. Talliin siirtyminen ei mennyt ihan suunnitellusti, nimittäin liukastuin oven edustalla olevaan vesilätäkköön. Polven kautta pieni kosketus maahan. Sainpahan sitten kirota märkiä housujani, kun piti vielä asioida tallireissun jälkeen ihmisten ilmoilla, hauskaa!

Utelias hevoseläin tosin ei tarhaan päästyään oikein malttanut heti heinien pariin siirtyä, kun piti emäntää vielä kurkata. Sitten kun se hokasi, että leipäherkut meni jo, eikä lisää ole tulossa, oli heinän vuoro.

Mitä terveydentilaani tulee, lieneekin ihan lohdullinen uutinen. Kävin lääkärissä maanantai-iltana ja olin onnekseni sattumalta löytänyt itselleni lääkärin, joka halusi hoitaa kokonaiskuvaa eikä pelkkiä tämänhetken oireita. Pääsin verikokeisiin ja keuhkoröntgeniin. Lääkäri määräsi toisen, tehokkaamman antibioottikuurin sekä kortisoniastmapiipun, kuten edellisessä postauksessa kerroinkin. Torstaina sain kuulla kokeiden ja röntgenin tulokset. Kuvat olivat puhtaat (=ei viitteitä siis keuhkokuumeesta), verikokeissa senkka ja valkosolut olivat hieman koholla. Jotain pientä siis on, tai on ainakin ollut. Tulokset kertonut lääkäri halusi vielä määrätä poskionteloni röntgenkuvaan, joten se on luvassa maanantaina. Sain kehotuksen tehdä asioita jaksamisen mukaan hissukseen, kuumemittarin saan toistaiseksi unohtaa. 

Kieltämättä oloni onkin viime päivinä ollut parempi. Kiitos siitä kuuluu osin myös ystävälleni, joka otti koirani hetkeksi hoitoon. Teki hyvää, kun pari päivää sain vain levätä töiden jälkeen, ilman koirien ulosviennin velvollisuutta. Sain mieheltäni myös kyydin bussipysäkille ja kertaalleen kotiinkin töistä. Oli todella mainiota, kun ei tarvinnut raahautua ulos muuta kuin ihan pakollisissa tilanteissa ja uskonkin, että se lääkkeiden lisäksi on helpottanut oloani merkittävästi.

Muita kuulumisia kerrottakoon sen verran, että kuten arvata saattaa, on Vessi alkanut hieman vaihtaa jo karvaa. Armottomasta karvan pöllyämisestä ei ole vielä kysymys, mutta ihan riittämiin sotkua tuosta hevosesta vaatteisiin saa.
Suunnitelmissa olisi ensi kuussa tamma rokotuttaa ja hierojankin suhteen koitan saada aikatauluja tallikaverin kanssa natsaamaan. Tämä on ollut projektina jo hieman pidempään, sillä haluaisin katsoa, miten Vessin takajalkojen liike paranisi (vai paranisiko) säännöllisen hieronnan myötä. Aikataulut ovat vain menneet ikävästi ristiin ja sen lisäksi olen tosiaan sairastellut kuukausittain marraskuusta alkaen. Jospa nyt alkaisi tuuri hissukseen kääntyä, toivotaan!