Kiirastorstain kitinät

Eilen suuntailin melkein suoraan töistä tallille. Halusin ehtiä ratsastaa ennen kengittäjän saapumista.
Ehdinkin ratsastaa kolme varttia ja hoitaa hevosen kuntoon, ennenkuin hän hurautti tallin pihaan.
Vessi oli eilen oikein mukava ratsastaa. Sen ravi tuntui kivan tasaiselta ja se oli hyvin kuulolla. Tein melko paljon siirtymisiä ja ravailin lyhyitä pätkiä eikä polle kompuroinut kertaakaan! Voltteihin paneuduttiin pääosin käynnissä ja vaikka paukuttelin aika-ajoin sisäpohjetta melkoisestikin, ei tamma kertaakaan tulkinnut sitä kehotukseksi painaa kaasua vaan kulki ihan selkeästi sivulle. Tästä olin hyvin hyvin iloinen.
Kengätkin saatiin jalkaan ja seuraavat popot lieneekin sitten jo kesäkengät. Olin ihan varautunut kustantamaan uudet kengät hokkeineen, mutta vanhat olivatkin vielä niin hyvässä kunnossa, että päätettiin iskeä ne vielä uudelleen.



Sitten asiasta toiseen, valitusvirteen. Mua on alkanut jurppia tosi pahasti. Haluaisin keventyä, haluaisin rehkiä ja sitä myötä laihtua, mutta eipä olekaan niin helppoa. Jos se ei ole helppoa terveelle ihmiselle, se ei todellakaan ole helppoa ykkös(=nuoruus)tyypin diabeetikolle. Ohessa muutama lainaus diabetesfoorumilta, jota eilen selailin. Aiheena nimenomaan ykköstyypin diabeetikot ja liikunta.

"Valitettavasti usein ykkösillä liikuntaa sekoittaa sokereita niin, että (hoito)tasapaino on huonompi kuin jos ei liikkuisi, mutta onhan liikunnasta paljon muuta hyötyä."

"Oikeastaan mä sanoisin, että liikunta on kaikkein vaikein osuus diabetesta. Sokerit pysyis täysin hyvinä, jos ei liikkuis ollenkaan eli varsinkin jos halua liikkua tosi paljon, kuten itse teen, pitää todella nähdä vaivaa sen eteen. Ohjeet, mitä on saanut liikuntaa varten (liikunnan aikana puolen tunnin välein lasi maitoa ja voileipä tai sitten repullinen banaaneja mukana maratonilla) ei kovin innosta ja itselläni ainakin jäi nuorena liikunnan harrastaminen lähes kokonaan siksi, kun se oli niin vaikeaa. Aina puhutaan, että liikunta olisi vaikeaa siksi, että on vaikea saada itsensä ylös sohvasta, mutta siinä oli kyse jostain ihan muusta."

Tässä vielä ihan mielenkiintoinen artikkeli samasta aiheesta.

Ongelma on siis se, että liikunta laskee verensokeria. Laskuun pitäisi pystyä ennakoimaan vähentämällä insuliiniannosta ja mahdollisesti tilanteen mukaan syömällä hieman extraa. Mikäli liikkuminen tapahtuu spontaanimmin, on entistäkin suurempi riski, että verensokeri laskee liian alas ja nousee sen perään liian ylös. Alhainen verensokeri on tunteena varmaan meille jokaiselle jossakin määrin tuttu. Kun oma sokerini laskee, tuntuu kuin kuolisin ja joskus, jos ruokaa ei ole samantien saatavilla, iskee paniikki.

Harmistun välillä, kun monen mielestä laihduttaminen on niin yksinkertaista. "Syöt vaan vähemmin kuin kulutat ja muistat myös liikkua". Yksityiskohtaisia ohjeita olen myös kuullut useasti. Yleensä kyllä perään kuuluu kommentti "en mä kyllä diabeteksesta mitään tiedä..." Niinpä.

Näissä mietteissä suuntaan pääsiäisen viettoon. Eiköhän tämä taas tästä, kunhan ehdin hieman järkeillä. Mukavaa pääsiäistä kaikille toivottelen täältä Keski-Suomesta, johon muutamaksi yöksi ajeltiin. Jos muuten tuleepi mieleen kirjoitteluideoita, saa vinkata!