Jälleen mietteitä lämminverisistä ja yhdistystoimintaa

Jokin aika sitten mainitsin ohimennen, että viime aikoina on pinnalla ollut eräs projekti, josta päätin kirjoitella ihan vähän enemmän juuri nyt. Paljon on mielessä ollut touhuttavia juttuja näinä syksyisinä kuukausina, mutta tässä niistä yksi.

Kesällä 2012 olin juuri vierailemassa veljeni luona Riihimäellä saadessani viestin, joka sisälsi kutsun tulla mukaan perustamaan uutta yhdistystä. Ajatus koota yhteen lämppäreistä kiinnostuneita ihmisiä kuulosti minusta erittäin hyvältä ja olin heti innolla touhussa mukana. Minulla oli myös kokemusta yhdistystoiminnasta käytännön tasolta jo ennaltakin, joten tiesin voivani tuoda yhdistykseen myös tätä osaamistani mukaan. Järjestimme ensimmäisen kokouksemme jo elokuussa 2012, mutta toiminnan käyntiin saattamisessa oli tuolloin hieman mutkia matkassa. Pienen pähkäilyn jälkeen jatkoimme yhdistysmietintöjä jälleen alkuvuodesta 2013 ja saatuamme asiat viimein soljumaan oikeaan suuntaan, rekisteröitiin yhdistyksemme yhdistysrekisteriin 12.9.2013. Syntyi Lämminveristen ystävät ry.

Paljon on vielä tekemättä, mutta olen edelleen yhdistyksestä melko innoissani. On aina antoisaa löytää ympäriltään ihmisiä, joiden kanssa jakaa samanmoisia kiinnostuksen aiheita. En edes tiennyt päätyväni lv-kannattajaksi Vessiin tutustuessani, mutta näin vain kävi.

Mielestäni on tärkeää saada ihmisten tietoon lämminverisen ravihevosen käyttömahdollisuudet raviuran jälkeenkin. Valitettavan usein lämpöiset päätyvät halvan hintansa ja runsaan ylitarjontansa vuoksi lasten leikkikaluiksi, mutta asian ei tarvitse olla välttämättä niin. Minun ja muiden yhdistyksen takana toimivien mielestä lämminverinen ravihevonen sopii vallan mainiosti myös harrasteratsuksi ja ystäväksi rentoon heppailuun. Itse ajattelen niin, että puskailuun ja hevosen kanssa vietettävään rentoutumiseen sopii vallan mainiosti ei-ratsurotuinen ja -sukuinen, ehkä hieman raaempikin tapaus. Monet harrastavat hevosia omaksi ilokseen, eikä läheskään kaikki hevosharrastaminen suuntaudu kilpakentille tavoitteluun. Peruspuuhailuun lämpöinen on mitä mainioin kaveri. Toki on muistettava rajat, jotka näiden hevosten kanssa voivat tulla vastaan muuhun tarkoitukseen jalostettuja hevosia nopeammin. Mielestäni on hyvin epäreilua hevosta kohtaan, mikäli siltä odotetaan paljon enemmän, kuin mihin se pystyy. Mikäli hevonen ostetaan vain halvan hintansa vuoksi ja sen pitäisi silti saada täytettyä omistajansa sille asettamat, aivan liian isot saappaat, ei tämä suhde tyydytä kumpaakaan osapuolta. Ei sillä, etteikö hevonen voisi kyvyillään yllättääkin, mutta kaikessa pitäisi mielestäni kuitenkin edetä hevosen ehdoilla. Ihmisen ongelmahan se on, jos hankkii käyttötarkoitukseensa sopimattoman ratsun, hevosta ei siitä voi syyttää.

Ruusukehai? No ei sentään.

Seuraavat mietteet ja havainnot ovat omiani, eivät yhdistyksen virallinen linjaus eivätkä välttämättä myöskään omakohtaisesti kokemiani asioita.
Voisin tosin kuvitella, että moni jakaa ajatukset kanssani.

On myönnettävä, että vereni kuohahtaa lukiessani lasten hevosleikeistä, joissa harmillisen usein on mukana lämminverinen entinen ravuri. Ne on hankittu perheen lapsille ratsuiksi, hoidettu ja varustettu hieman miten sattuu, niitä ei pahemmin ole koulutettu uuteen tehtäväänsä ja niillä kiidetään tuhatta ja sataa pitkin kenttiä ja metsäpolkuja. Ne on ehkä hankittu osamaksulla, ehkä jopa kokeilematta ja näkemättä ja kuka tahansa hevosista mitään tietävä voi arvata, ettei tuollainen touhu ole useinkaan kovin kauaskantoista. Missään nimessä en sano, etteikö lapset saisi ratsastaa tai saada hevosia, mutta mielestäni vanhempien tulisi tuntea hieman enemmän vastuuta pihan perälle hevosta hankkiessaan... tai mieluusti olla hankkimatta sitä hevosta pihan perälle vaan sen sijaan laittaa se kunnolliseen täyshoitotalliin, jos hevosen hankkiminen tosiaan on perheessä ajankohtaista. Radoilta eläkkeelle siirtynyt ravuri on kuitenkin aivan eri asia kuin ratsastuskoulun pullaponi, jonka selässä on istuttu 1-2 tuntia viikossa samalla omaa lemmikkihevosta kinuten.

Mielestäni radalla uransa lopettaneita hevosia pitäisi laittaa monttuun tai teuraaksi melko herkästi, mikäli ne eivät selkeästi osoita potentiaalia harrastekäyttöön tai niillä on jokin vamma. Liian usein pikkuvikaiset hevoset menevät kiertoon ja jossakin kohtaa niiden pikkuvika ehkä unohdetaan mainita uudelle haltijalle. Vaikka ideaalimaailmassa kaikenarvoisia eläimiä kohdeltaisiinkin samalla tavalla, ei näin valitettavasti kuitenkaan oikeassa elämässä aina tapahdu. Jos eläimen ostohinta oli halpa tai melkeinpä ilmainen, eivät kaikki ole valmiita sen hoitoon tai varusteisiin panostamaan samalla lailla kuin rahallisesti arvokkaamman eläimen vastaaviin. Olen kuullut älyttömiä tarinoita siitä, miten on hankittu hevosia tietämättä, että niiden pääruoka on heinä ja ihmetelty, kun epelit menevät huonoon kuntoon! Tekemällä oppii, mutta tuollainen tilanne menee jo eläinrääkkäyksen puolelle. Toki valtaosa ihmisistä hoitaa hyvin eläimen kuin eläimen eivätkä toisaalta kaikki arvokkaammatkaan eläimet saa ansaitsemaansa hoitoa. Lämminveristen elämäntarinoita seurattuani uskallan kuitenkin välttää niiden olevan varsin riskialtis ryhmä kaltoinkohtelulle.
Mikäli taas sitten hevonen on kisauransa jälkeen terve, en näe mitään syytä, miksei siitä voisi tulla hyvä harrastelukaveri jollekulle. Olisipa hienoa, ettei lämpöisellä ratsastavasta ihmisestä ensinnä ajateltaisi "se otti ton, kun halvalla sai" tai muuta vastaavaa yhtä ylentävää. Yhtälailla lämpöinen voi olla jollekulle ykkösrotuvalinta hevosta etsiessä. Yksi tykkää niiden helposta käsiteltävyydestä ja mukavasta luonteesta, toinen harrastusmahdollisuuksien monipuolisuudesta. Eivät kaikki ajattele lompakko edellä, vaikka siltä ensi mietinnällä voisi vaikuttaakin. Minä en suostu enää ikinä ajattelemaan, että hevoseni on "vain" lämminverinen tai puhumaan sen rodusta jotenkin peitellen tai vähätellen. Hevosten myyntihintoja arvaileville aion tosin edelleenkin sanoa, mitä lämminveristen hinnoittelusta ajattelen.

Kuten olen aiemminkin jo tuumannut, mielestäni lämminverisen hevosen kauppahinnat ovat aivan totaalisen naurettavia. Hyvä tietenkin lämpöisiä harrastaville, oikealla asialla oleville ihmisille, mutta eikö ole melko järkyttävää, että hyväkuntoisen hevosen voi saada hankittua 200 eurolla? Harmillisen useinhan arvostus ja hintalappu kulkevat käsi kädessä ja jotainhan tälle asialle pitäisi tehdä. Toki hinta on aina myyjän ja ostajan välinen sopimus, johon ei oikeastaan voi puuttua, mutta olisiko kuitenkin syytä saada hieman ravisteltua näitäkin asenteita? Onko tämän pakko olla näin? Tuleeko ihmisiä tällä tavoin ikään kuin kannustaa hankkimaan hevonen, joka ei ehkä sovi heidän käyttötarkoituksiinsa laisinkaan? Eikö myyjällä ole syytä tuntea mitään vastuuta tekemistään kaupoista? Onko oikein, että hevosen kauppahinta on vähemmän kuin sen kuukausittaiset ylläpitokulut jatkossa, vääristääkö se ostajan ajatusmaailmaa, tuleeko hevosesta heräteostos? Toki olen sitä mieltä, että hevosta harkitsevalla on oltava vastuu ja käsitys siitä, mitä on tekemässä, olla ostamatta hevosta vain lyhyen harkinnan jälkeen tietämättä mitään koko eläinlajista tarpeineen tai kustannuksineen. Aina näin ei kuitenkaan valitettavasti ole ja tietojeni mukaan myös hieman tälläisiin, osaamattomiin käsiin omakin hevoseni on yhdessä elämänsä vaiheessa päätynyt.

Olenko ainoa, joka näitä asioitaa pohtiessa järkyttyy ja kokee, ettei asian tarvitsisi olla ihan näin? Jos mieleesi tuli jotain tämän tiimoilta, jatkan mielelläni keskustelua kommenttien puolella.

Mitä puolestaan uuteen yhdistykseemme tulee, on toiminta vuodelle 2014 suunnitelmien alla ja sormet syyhyten odotan, mitä päästään lämppäripoppoolla vielä tekemäänkään! Toivon ja odotan, että saamme haalittua mukavan jäsenistön hyvän asian takana puuhaavalle yhdistykselle. Ja ei, en kuvittele, että voimme siirtää vuoria, enkä moista edes haikaile. Haluan vain yksinkertaisesti, että lämpöiset saavat mahdollisuuden harrasteratsuina, ilman hyssyttelyä ja alituista vähättelyä. Ei paskempi tavoite, eihän?

8/2013