Torstai on toivoa täynnä, jälleen!

Tänä aamuna heräsin melkoisen mahtaviin fiiliksiin. Silmät avattuani näin, että ulkona paistaa aurinko. Päivät, jotka alkavat auringonpaisteella, ovat usein pilvisiä päiviä parempia, eikö? Mukavan eilisen muistokin oli vielä mielessä tuoreena.
Istuminen on sunnuntain jälkeen taas sujunut pikkuhiljaa paremmin ja verensokerikin on alkanut asettua mallilleen. Tänään olin siihen erittäin tyytyväinen, olin osannut eilisen ratsastuksen jälkeen hoitaa itseäni juuri oikein. Ja, viimeisenä, muttei vähäisimpänä hyvänä asiana kerrottakoon, että mun jumiutuneille lavoille tapahtui eilen ratsastuksen aikana jotakin. En tiedä mitä, mutta tuntia lopetellessamme huomasin, että jännä, lihaksiin liittyvä tunne tuntuu kohdassa, jossa ei ole tuntunut oikein mitään sitten elokuun putoamisen. Tunne oli hyvä, mutta lähinnä sen erilaisuus kiinnitti huomioni. Kun sain tänään silmäni auki, en ollut uskoa kroppaani. Selkä tuntuu melkein normaalilta, sen kireys oli tipotiessään. Mihinkään ei satu... Tiedän, että se varmasti palaa hieman takaisinpäin ja jumittuu jälleen, mutta ainakin nyt on tiedossa myös se, että oikeanlainen liikunta ja oikeat liikkeet saattavat todella saada sen paremmalle mallille. Juuri pari päivää sitten kun tuskailin, onko selkäni lopun ikääni tälläinen...

Meillä olikin eilen Vessin kanssa tuntui aivan yksityisohjauksessa. Toiselle tuntilaiselle oli tullut este, joten opettaja pääsi keskittymään vain ja ainoastaan meihin. Vaikka on kiva ratsastaa porukallakin, niin kyllähän se selvää on, että joskus yksityistunti tekee terää.

Aloiteltiin perinteisesti kulmien ratsastamisella ja volteilla. Saimme palautetta siitä, että Vessi tosiaan alkaa hyväksyä volteilla sisäpohjetta ja -ohjaa jo PALJON paremmin kuin ensimmäisten tuntiemme aikana. No onhan se ihan luonnollista, että kun treenaa, kehittyy ja olen saman kehittymisen huomannut itsekin. Mutta yhtä kiva se on aina kuulla, ettei ajatukset ole vain omien korvien välistä.

Käyntialoituksen jälkeen siirryttiin raviin. Ensin ravailtiin uralla, jossa Vessi pysyikin tosi nätisti. Joskus se haluaisi oikoa melkoisesti, eikä asiaa ole helpottanut se, että kentän ollessa vielä märkä, on osa urasta ollut käyttökelvoton sen pehmeyden vuoksi. Muutamaan kohtaan uralle tuppaa myös kertymään lätäköitä, eikä itseään kunnioittava neitihevonen tietenkään niistä oikein pidä. Eilen kenttä oli kuitenkin sula ja kuiva ja kuskikin vissiin astetta verran päättäväisempi.

Muutaman pienen kiihdytyspätkän Vessi kehitti, mutta himmasi kuitenkin muutaman askeleen päästä ja ravi oli kaikenkaikkiaan varsin maltillista.
Tunnin loppupuoliskolla teimme tehtävän, jossa aluksi ratsastin ympyrää ja sen jälkeen pysäytin hevon tiettyyn kohtaan. Sama tehtiin toki myös toisessa kierroksessa. Pysähdykset sujuivat hyvin, mutta hieman napakkuutta tarvitsen lisää puolipidätteisiini. Se huomattiin varsinkin, kun tehtiin sama tehtävä ravissa. Nyt tosin tarkoitus oli ravista pudottaa käyntiin tuossa samassa kohtaa. Vasen kierros sujui hyvin, oikeassa mentiin muutaman passiaskeleen kautta useimmilla kerroilla, mutta muutama saatiin onnistumaan ihan kivastikin. Täytyy vain muistaa olla napakampi pidätteissä, että päästäisiin ravista suoraan käyntiin ilman tuota passivaihetta. Itse ravi sujui tässä vaiheessa tuntia oikein kauniisti, välillä oli hieman vaikeaa muistaa, että istun oman hevoseni selässä...

Tämän jälkeen tehtiin tehtävä, jossa ravasin ensin ympyrää vasemmassa kierroksessa ja tarkoitus oli sen jälkeen suoristaa hevonen käynnissä ja jatkaa sitten ympyrällä oikeassa kierroksessa. Ikään kuin kahdeksikkoa, siis, mutta niin, että hevonen suoristettiin käynnissä kierrosten välissä. Tamma tuntui ihan mahtavalta!

Lopuksi kokeiltiin muutamia väistöjä ja sen perään otin loppuravit niin, että paijailin Vessin kaulaa sisäkädellä samalla kuin keventelin. Opettaja sanoi, että heppa näytti rentoutuvan aina ihan mielettömästi, kun kehuin sitä. Se selkeästi nautti siitä, että sai kiitosta tekemästään työstä ja miksei olisi saanutkin, sillä kaikki meni juuri nappiin. Minä osasin pyytää ja hevonen suoritti samantien siltä pyydetyt asiat.

Eilen ei haitannut edes mieletön tuuli, välillä nimittäin pauhusi korvissa niin, että tuntui, etten kuule yhtään mitään muuta. Minä olin rento, hevonen oli rento ja muutenkin palikat olivat oikeilla paikoillaan. Olen saanut istuntaani korjattua jälleen hieman pystympään, etukeno on pian historiaa. Ehkäpä juuri tästä syystä hevonen ei tunnilla kompuroinut juuri laisinkaan. Sen lisäksi keventämisessäkin on tapahtunut edistystä, ei nouse takapuoli enää ihan niin ylös kuin mitä ennen. Tuntuu, että tehtävät ovat meidän tasollemme juuri sopivan haastavia; joka kerta opitaan jotain tai kehitytään jo tutummissa asioissa, mutta vaatimustaso ei ole liian korkea.
Olen todella tyytyväinen meidän suoritukseemme ja vieläkin muisto eilisestä tunnista ilahduttaa kovin. Tästä on hyvä jatkaa viikonlopun viettoon.