Alusta loppuun - mietteitä hevosharrastuksesta

Vaikka ympärilläni olevat hevoset voivat hyvin, en silti aina mahda mitään sille, että mieleeni nousevat ne hevoset, joilla asiat eivät ole yhtä makoisasti. Mietin välillä kovin sitä, millä perusteilla ihmiset ottavat hevosia lemmikeikseen ja millä niistä luopuvat. Veikkaanpa jo valmiiksi, että tästä tekstistä tulee pitkä ja monisäikeinen, mutta yritän pitää tekstin loogisena seurata. Jo tekstin alkuun sanon, etten viittaa keneenkään tiettyyn henkilöön tai hevoseen, vaan oheinen teksti kimpoaa erilaisista viime vuonna mieleeni tulleista ajatuksista. En myöskään pidä itseäni "parempana" ihmisenä, tarkoitukseni ei ole peilata omia valintojani muiden valintoihin.

Uskallan väittää, että nykyään hevonen on monelle harrastajalle statussymboli. Sellaiseksi päästäkseen hevosen ei tarvitse olla rahallisesti arvokas, toisin sanoen kallis, vaan tähän tarkoitukseen käy hevonen kuin hevonen, mikäli olosuhteet sen sallivat. Hevonen saatetaan hankkia esimerkiksi siksi, että sen tulevalla omistajalla on visio lajeista, joita hän itse haluaa harrastaa. Mikäli kyseessä on asioihin perehtynyt pitkän linjan harrastaja, hän todennäköisesti etsii ja löytää tasolleen sopivan harraste- tai ehkä jopa kilparatsun. Heidän yhteistyönsä ehkä toimii ja ratsukkona he ehkä saavuttavat tavoitteet, jotka omistaja hevosta hankkiessaan asetti. Tavoitteet eivät välttämättä ole sen erityisemmät, asiaan ei automaattisesti kuulu kisavoitot tai muu menestys, mutta ratsastaja on saanut alleen suht lailla toivomansa kaltaisen hevosen. Myös hevonen on tyytyväinen ihmisensä kanssa, se saa sopivasti liikuntaa ja ruokaa ja sitä ymmärretään sinä, mikä se on. Hevosena. Näin sen pitäisi mennä.

"Statussymbolihevonen" hankitaan nimenomaan omistajansa tarpeisiin. Hevosella ei ole tähän asiaan sanaansa sanottavana. Olen kauhulla katsellut esimerkiksi Youtubesta ratsastusvideoita, joissa vähäisen kokemuksen omaava nuori ratsastaja paukuttaa polleaan kohti sille aivan liian vaikeita estetehtäviä. Joko ongelma on se, että asiat pitää saada "hetijustnyteikäkohta", se, että hevosta ei ole viety eteenpäin riittävästi niin, että sen taidot ja rohkeus kasvaisivat ja jossain vaiheessa riittäisivät tai sitten siitä, että hevonen yksinkertaisesti ei vaan sovi yhteen ratsastajansa (tai tämän valitseman lajin) kanssa. Niin tai näin, tilanne ei ole hevoselle reilu, mutta statussymboliomistajalle sillä ei joko ole merkitystä tai hän ei näe tilannetta samoin kuin muut. Heppa on ihQ, se on pääasia, eix niin?
En tarkoita, etteikö hevosen kanssa tulisi kohdata haasteita ja ylittää itseään. Tarkoitan, ettei asioiden pitäisi mennä ihmisen, vaan hieman myöskin hevosen ehdoilla. Eihän ole reilua, että se saa jatkuvasti eteensä tehtäviä, joista se ei suoriudu.

Olisi hassua sanoa, että hevonen olisi esimerkiksi itseni kaltaiselle ihmiselle muuta kuin iso lemmikki, jolla on omanlaisensa tarpeet. Viimeeksi tänään mietin itsekin elämän realiteetteja; riittääkö aikani harrastukseen ja olenko tarjonnut hevoselleni riittävän hyvät puitteet.
Ylipäätään hevosen pitäminen ihmisen lemmikkinä on mielestäni hieman kaksipiippuinen juttu. Luonnonmukaisia elinoloja tuskin kukaan voi hevoselleen tarjota, mutta kokopäivätarhaus heppakaverien kanssa ja useat päivittäiset ruokintakerrat kuitenkin lienevät askel oikeaan suuntaan. Harmi vain, että kaikkialla tähänkään ei ole mahdollisuutta.
Toki hevonen on nykyihmiselle lemmikkinä olemisen lisäksi myös harrastetoveri ja ystävä, mutta samanlaista asemaa sillä ei perheessä enää ole kuin mitä vielä joitakin vuosikymmeniä sitten. Silloin hevonen oli osa maatilan eläinkatrasta ja teki töitä ruokansa eteen. Se otettiin töihinsä päivittäin ja sai liikuntansa samalla kun auttoi ihmistä arkiaskareissa. Hevosen kanssa puuhailu oli osa jokapäiväistä arkea, siihen ei sinänsä varattu aikaa erikseen. Hevonen ei ollut harrastuskaveri, se oli työtoveri.

Tästä päästäänkin suht näppärästi aasinsiltaa pitkin seuraavaan aiheeseen. Voisiko joku kertoa mulle, miksi kukaan hankkii hevosen, jonka kanssa ei tee mitään? Ei ratsasta, ei aja, ei puuhaa maastakäsin... Jos kiinnostus/terveys/ajankäyttömahdollisuus lopahtaa, miksei hevosta myydä tai hankita sille vaikkapa vuokraajaa? Tässä yhteydessä en tarkoita hevosta, joka liikutetaan kerran tai kahdesti viikossa, vaan tarkoitan hevosia, jotka seisovat, vaikka niistä olisi muuhunkin. En myöskään tarkoita, etteikö maailmassa saisi olla ns. seurahevosia vaan mielessäni on puhtaasti hevoset, jotka seisovat viikko- ja kuukausitolkulla, vaikak niistä saisi hyvän harrastekaverin vielä vuoksiksi. Sen ymmärrän hyvin, ettei monikaan halua antaa hevosta ylläpitoon pois omalta tallilta pelätessään sen menevän rikki vääränlaisella käytöllä, mutta luulisi, että omien valvovien silmien alla suoritettu liikunta tekisi hyvää hevoselle ja sen omistajan omalletunnollekin. Itse koen joskus pahaa mieltä siitä, kun hevoseni seisoo viikon vaikkapa siksi, että kenttä on liian jäässä ja olen tallilla niin pimeällä, etten enää pääse oikein maastoonkaan. Ehkä ei pitäisi kokea.

Koska tälläisenä puskaratsastelijana hevosen taidoilla ei ole niin merkitystä, olen ehkä hieman jäävi kirjoittamaan seuraavasta aiheesta. Olen kuitenkin miettinyt paljon sitä, miksi hevosista luovutaan ja miten se yleisesti ottaen tapahtuu. Edellä mainitut syyt lienevät vallan päteviä hevosen myyntiin. Mutta entäpä, jos syy onkin se, että aina löytyy parempi, hienompi, upeampi ja omiin tarpeisiin sopivampi yksilö. Eipä siinäkään toki mitään pahaa ole, tuleehan ratsukon toimia yhdessä ja yhteistyön tyydyttää molempia osapuolia. Mutta koska moni kohtelee hevosta kuin isoa lemmikkiä, aihe mietityttää minua todella. Kuka myisi kissansa komeamman tieltä? Tai vaihtaisi koiransa paremmin harrastuskaverina toimivaan? Kyllähän joillakin ihan oikeillakin lemmikeillä on useita koteja elämiensä aikana, mutta hevosilla vieläkin useammin. Minä itse kiinnyn eläimiini syvästi, en osaisi kuvitellakaan hankkivani eläintä, jonka en uskoisi asuvani luonani loppuun saakka. Tämä on yksi syistä Vessin ostohalukkuutenikin takana; pelkäsin, tosin ehkä aiheetta, että joskus joutuisin siitä luopumaan, kun se oli minulla vain ylläpidossa.

Sitten, viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä aihe, josta oikeastaan koko tämä paatoksellinen postaus sai alkunsa. Lukaisin erään kaverini Facebook-seinää ja näin siellä ajatuksia herättävän linkin.
Olen miettinyt usein, mitä Vessille tapahtuu sitten, kun siitä ei ole enää hevosystäväkseni. Sitten, kun se on liian sairas enää elämään. Toivon sydämeni pohjasta, ettei sitä olisi pumpattu täyteen lääkkeitä ja että sen viimeinen matka kulkisi teurastamoon. Jotenkin tuntuu karulta miettiä tälläisiä asioita omasta rakkaastaan, mutta joskus ajatukseen havahtuessani totesin, että jos asioita ei mieti ja päätä etukäteen, voi todellisella päätöksen hetkellä asiat tuntua todella vaikeilta. Vaikka nämä asiat toivoakseni ovat meillä vielä kaukaisessa tulevaisuudessa, haluan, että minulla on selvät sävelet mielessä, kun se kurja hetki koittaa.

Sydäntäni hieman särkee tieto siitä, että ihan liian monet hevoset päätyvät kiertoon sen sijaan, että ne päätyisivät teuraaksi. Ymmärrän toki, että jotkut eläimet ovat niin lääkittyjä, ettei niiden liha kelpaa ruuaksi. Tiedän kuitenkin myös sen, että moni lopettanee hevosen kotiin vain siksi, ettei henno päästää rakastaan pois luotaan edes lopussa ja ajatella, että se päätyy vielä jonkun toisen ruokapöytään. Vaikka aiemmin sanoinkin hevosen olevan iso lemmikki, tässä asiassa se mielestäni eroaa varsinaisista lemmikeistä melkoisesti. Moneen lemmikkiin verraten hevosen hautaaminen ei kuitenkaan ole ihan pala kakkua.

Koska olen eläinystävä, moni kuvittelee automaattisesti, etten syö lihaa. Syön, voi että syönkin ja joskus jopa tunnen siitä huonoa omaatuntoa. Hevosta ei tarjolla ole ollut kovinkaan usein, mutta söisin varmasti sitäkin. Mutta, söisinkö omaa tai edes tuttua hevosta, jos tietäisin kenen lihaa edessäni on. Tuskin.
Jotenkin mielelläni herättelisin ihmisiä ajattelemaan myös tätä osaa hevosenpidossa. Tässä lopuksi vielä muutama linkki asian pohtimista auttamaan.
Artikkeli hevosenlihaan liittyen Suomen Kuvalehdessä 
Plaza.fi artikkeli

 Noniin, huh. Olen puhunut!