Lennokas maastoreissu

Tässä tämänpäiväisen maastolenkin tulos, rikkoutuneet silmälasini.
Aloitetaanpa tarina kuitenkin ihan alusta.

Olin sopinut olevani tallilla aamukymmeneltä. Oli tarkoitus tehdä lenkki suht nopsasti, jotta ehtisimme ratsastuskaverini kanssa iltapäivän luennolle, joka käsitteli hevosen biomekaniikkaa. Laskin, että tietyn lenkin tekemällä ehtisimme juuri mainiosti takaisin. Näinpä varustimme hevoset ja suuntasimme matkaan.

Vessin tahti tallinpihasta poistuessa oli melko rauhaisa eikä se juuri hoppuillut, vaikka matkan aikana kaveri oli jonkin matkaa edelläkin. Päinvastoin, se oli alkumatkasta hyvin rento, tallusteli menemään ihan rauhassa eikä juuri edes kompastellut.

Lenkkimme kulki pellon reunaa pitkin ja olin jo etukäteen miettinyt, että avoimella pellolla varmaan on jonkin verran tuulista. Tallilta lähtiessä ei juurikaan tuullut, tai niin ainakin ajattelin, mutta toisaalta eipä metsän keskellä tuuli tunnukaan samallalailla kuin avoimella paikalla. Pellonreunan polku oli hieman tuiverruksessa mennyt lumen peittoon, joten hepat joutuivat hieman tekemään töitä ja nostelemaan jalkojaan. Tällä kertaa emme kohdanneet lumenluojanaista, mutta paikassa, jossa kyseinen rouva viimeeksi sijaitsi, oli tällä kertaa jotain hyvin mystistä. 

Kumpikaan meistä ihmisistä ei havainnut mitään pientä tuulta kummempaa, mutta hevoset kävivät hieman kierroksilla. Toinen tamma (sama, jolla ratsastin torstaina tuntini) alkoi jumitella tiellä. Ehkä se näki vähän matkan päässä kulkeneen poppoon, jossa oli ratsukko ja kolme koiraa kulkemassa edellämme. Tiedä häntä, mitä näki, mutta johonkin se toljotteli, eikä meinannut liikkua eteenpäin. Ratsastuskaverini sanoikin, että raippa olisi ollut kätevä. Yleensä, kun tammalla ei koskaan ole liikkumisongelmia, sitä ei kuitenkaan ollut mukana. 

Vessi huomasi, että toisella pollella oli jotain "hätänä" ja alkoi sekin käyttäytyä hieman oudosti. Se ei toljotellut kaukaisuuteen tai jumittanut vaan päinvastoin alkoi kiiruhtaa eteenpäin kipittäen, puhisi, pöhisi ja oli todella jännittyneen oloinen koko kropastaan. Koitin itse rentoutua parhaani mukaan ja hevonenkin otti muutaman normaalin askeleen välillä. Tuuli ei kyllä auttanut asiassa sitten pätkän vertaa.

Tieltä päädyimme pian polulle, joka ylittää pienen pätkän peltoa ennen kuin päädytään metsänreunaan ja oltiin taas tuulen armoilla. Siinä kohtaa alkoi mennä tammalla kuppi nurin. Yhdessä kohtaa se pysähtyi, alkoi peruuttaa kohti ojaa, katseli ympärilleen hermostuneena ja oli todella jännittynyt, steppasi vaan paikallaan. Tunsin, miten sen takajalat tuntuivat kimpoilevan irti maasta ja se yritti vetää päätään alas. Liikkua se ei halunnut eteen, eikä sen puoleen taaksekaan päin. Ainoa oikea suunta sen mielestä taisi olla suoraan ylös. Tässä kohtaa kävi mielessä, etten välttämättä pysy kyydissä kovin kauaa ja kieltämättä hieman pelotti. Sain hevosen kuitenkin kulkemaan eteenpäin ja yllättävää kyllä, vaikka tuntui, että se olisi valmis ampaisemaan tykin suusta, se kulki vain steppaavaa, ahdistunutta käyntiään, eikä singonnut mihinkään. Saatiin meitä odottanut kaveri kiinni ja totesin, että enpä oo hetkeen hepoa näin kuumana nähnyt. Vaikkei vauhti ollut kova, oli jalkoja mahan alla ainakin tuhat ja hevonen puhisi kuin viimeistä päivää. Mentiin sitten hetki toisen ratsukon edellä ja Vessi alkoi hetken päästä rauhoittua. Oli kyllä itselle aika työ istua kyydissä niin rauhallisena ja rentona kuin se ikinä tilanteen huomioon ottaen oli mahdollista. Onnistuin mielestäni kohtalaisen hyvin vaikka olinkin varmaan todella jännittynyt oikeasti.

Metsäpätkän jälkeen palasimme jälleen tielle. Sanoin kaverille, etten taida uskaltaa ratsastaa tietä pitkin tallille vievälle hiekkatielle, vaan lienee turvallisempaa ottaa reitti metsäpolun kautta. Vessukka on katsellut tien varren tarhassa hevosille heiniä vievää traktoria hieman suurella ihmetyksellä ja tulin siihen tulokseen, että tuossa mielentilassa sitä en vie noiden jännittävien asioiden luokse ja ota riskiä siitä, että jompikumpi tai molemmat meistä vahingoittuu törmätessään autoon. Metsäpolulla tamma rauhoittuikin ja alkoi jo venytellä sitten oma-aloitteisesti ja ratsastajan olokin tuntui jo paremmalta.

Päätettiin, että mennään kotiin iso mäki alas, vaikka se onkin epämukava ratsastaa. En halunnut viedä tammaa enää yhdenkään peltoaukean läpi, jottei se jännittyisi uudelleen. Se muutenkin kyttäilee tuon paluureitin varrella peltoa aina kovin ja jänskättää siinä hieman normaalioloissakin, joten tämänpäiväisen jälkeen se reitti olisi ollut yksinkertaisesti liikaa.
Oltiin juuri kääntymässä metsätieltä kohti tallia vievään mäkeen, kun Vessi kompastui. Se meni polvilleen ja meikäläinen menetti selässä tasapainonsa. Hetken aikaa roikuin kaulalla, mutta sitten oli vaan pakko mätkähtää maahan, olin mennyt ihan liian pitkälle yli sen pisteen, josta olisin vielä saanut itseni hilattua takaisin satulaan. Niinpä tipahdin takalistolleni hevosen oikealle puolelle ja kopsautin rytäkässä päänikin maahan. Vasta noustuani huomasin, että rillini olivat napsahtaneet kahtia! Mihinkään ei sattunut ja matkaa oli tallille enää vain joitakin satoja metrejä, joten päätin taluttaa Vessin sinne. Ilman silmälaseja ratsastus olisi tuntunut varsin epämukavalta ja kun hevonen oli rauhallinen, mikäs sitä oli talutellessa.

Jälkeenpäin olen naureskellut tapahtuneelle melkoisesti. Polle flippaa tuulen vuoksi keskellä peltoa ja on valmis sinkoamaan mihin ilmansuuntaan tahansa. Sitten mä kuitenkin tipahdan tuttua tutummassa risteyksessä, hevoseni jalkojen eteen hallitusti ja suht turvallisesti!

Tallille päästyämme hoidimme pollet ja veimme ne takaisin tarhoihinsa heiniensä pariin. Itse suuntasimme seuraamaan mielenkiintoista luentoa, josta koitan muistaa mainita jossain välissä parilla sanalla. Autoni hanskalokerossa oli onneksi yhdet vanhat, talleiluhommissa aiemmin käyttämäni, naarmuiset silmälasit, joten kotiin ajaminen sujui loppuviimein ongelmitta. Olisi nuo voimakkuukselliset aurinkolasitkin olleet mukana, joskin niiden käyttäminen pilvisellä säällä olisi ehkä ollut hieman erikoista.

Rikkoutuneet silmälasit toki harmittaa, mutta onnekseni otin vastikään vakuutuksen, jonka pitäisi korvata kyseisenlaiset vahingot myöskin, ilman omavastuuta. Toivotaan, että tämä tieto pitää paikkansa. Uudet silmälasit tulevat muutenkin tarpeeseen, koska nykyisistä oli linssien pinnat jo melko huonossa kunnossa (olivathan ne jo yli 3 vuotta vanhatkin!), mutten silti ollut suunnitellut lasien hankkimista juuri nyt, en tähän taloustilanteeseen. Huomenna menen katsastamaan uusia kakkuloita ja otan lisää selvää vakuutuksesta.